Maamiesseuran tapahtumia

Putkilahden maamiesseura piti syyskokouksensa pankilla 8.11.1999. Läsnä oli 7 jäsentä. Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksu 50 mk/palveluiden käyttäjä. Toimintasuunnitelmassa kiinnitettiin huomiota kuivurin kunnostamisen loppuun saattamiseen sekä viljanlajittelijan siirtämiseen uuteen kuivurirakennukseen. Myös kokouksia pyritään pitämään tarvittava määrä sekä osallistutaan maaseutujärjestöjen toimintaan. Yhteistyötä paikallisten muiden järjestöjen kanssa lisätään. Talousarviossa hyväksyttiin ns. +/- 0 ratkaisu. Tuloja ja menoja arveltiin olevan yhtä paljon eli n. 50 000 mk edestä.

Henkilövalinnoissa tehtiin suurimmat muutokset edelliseen vuoteen nähden. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Osmo Weijo. Johtokunnan jäseniksi valittiin Esko Perttula, Tarja Simola, Marja Riikonen, Pirkka Sorsa, Niilo Huujärvi ja Erkki Hakanen. Varajäseniksi kaudelle 2000 valittiin Tapani Savela, Jouko Kahilainen, Matti Saltiola, Valto Koskinen, Pentti Könnö ja Juhani Mäkinen. Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Anja Peuha ja Tauno Rantalainen. Heille varamiehiksi Amos Hokkanen ja Pekka Salonen. Maatalousseuran ja Maaseutukeskuksen kokouksiin edustajiksi valiittin Osmo Weijo ja Erkki Hakanen. Varamiehinä edustavat Pirkka Sorsa ja Tarja Simola.

Etusivulle...

Erkki Hakanen

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
1/2000 tammikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Järettömän työtähän tämä on, kesähän tämän kuitenkin tekisi sanoi Rantasen Oskari, talvella lunta kun lapioi.