Mäenlaskua Kettuvuoressa

Kettuvuori oli Putkilahden poikien vakituinen laskettelupaikka. Pohjoisrinteessä oli sopivan loiva mäki, missä koululaisetkin voimistelutunnilla kävivät laskemassa. Martti Koskinen ja Uuno Ekholm, joiden mielestä moinen mäki ei maistunut miltään, jatkoivat kerran latua Kettuvuoren kukkulalle saakka. Oli siellä monenlaista monttua ja heulaketta korjattava, mutta kun silloin sattui olemaan paljon lunta, niin se onnistui. Vähitellen pojat harjoittelivat mäen laskemaan, ensin alempaa ja sitten ylempää. Viimein laskivat päältä asti ja uhosivat tekoaan. Minä en ainakaan uskaltanut päältä laskea, vaikka alempaa laskettelin jatkuvasti.

Kerran opettaja Aulas laski meidät liikuntatunnilla Kettuvuoren mäkeen. Me oppilaat mentiin edellä päin. Opettaja jäi kävelemään perässä. En ollut nähnyt Aulaksen koskaan hiihtävän. Tuskin hänellä suksia oli olemassakaan ja hän oli aika lihava, n. 100 kg. Siellä Kettuvuoren rinteessä kun oltiin, niin Uuno ja Martti mainostivat tekemäänsä mäkilatua ja antoivat ymmärtää, että he ovat ainoat sankarit, jotka Kettuvuoren kukkulalta uskalsivat laskea. Opettajan poika, Erkki Aulas, joka oli kolme tai neljä vuotta vanhempi kuin pojat, tuumi, että kyllä hänkin laskee, kun tuommoiset penikatkin.

Niin lähdettiin mäkeen, ja Erkki sumeilematta lähti korkeimmalta kukkulalta tulemaan. Se oli aivan älytön yritys, kun hän kylmiltään lähti. Oli vielä oikein luistava kelikin. Jo puolimatkassa vauhti oli niin kova, että Erkki harhaantui pois oikealta ladulta. Yhdeltä heulakkeelta hän sitten lensi alas ilmassa monta metriä ja iskeytyi pyllylleen suureen petäjän kantoon. Se oli mahdoton tärsky, ja Erkiltä meni taju kankaalle. Suksista ja sauvoista rakennettiin sellainen ensiapukelkka ja siinä raahattiin Erkkiä takaisin koululle. Opettaja tuli tiellä vastaan ja oli sydänhalvauksen saada, kun kuuli miten Erkille kävi. Lääkärireissuhan siitä tuli eikä Erkki kyennyt kouluun pariin viikkoon, kun ei sietänyt istua pulpetissa.

REINO KOSKINEN

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
2/2000 helmikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Järettömän työtähän tämä on, kesähän tämän kuitenkin tekisi sanoi Rantasen Oskari, talvella lunta kun lapioi.