Muistoja sotavangeista Harjulassa

Putkilahdessa, kuten monessa muussakin kylässä, oli jatkosodan aikana sotavankeja maatiloilla töissä. Kylän omat miehet olivat rintamalla, joten pula työvoimasta oli suuri. Taloon sai ottaa yhden vangin töihin valtiolle maksettavaa korvausta vastaan. Aluksi vankien ottamista työväeksi hieman arasteltiin, olivathan he vihollisia. Vankileiri sijaitsi Naarajärvellä ja sieltä parikymmentä vankia tuotiin ryhmänä Putkilahteenkin. Koko joukko tuli seurantalolle, jossa suoritettiin jako siitä, kuka mihinkin taloon menee. Miesjoukko työskenteli kylällä noin puoli vuotta kerrallaan, jonka jälkeen suoritettiin vaihto uusiin miehiin.

Tuohon aikaan, kesällä 1942, Tauno Harjulan isä Matti Harjula isännöi Harjulaa sekä Ylätaloa. Ensimmäisessä vankijoukossa Harjulaan tuli mortvalainen mies nimeltään Mikael. Hän oli vanhempi mies, joka osasi hyvin huonosti suomea. Mikael oli kuitenkin vastuuntuntoinen mies ja piti huolta asioista talonmäellä. Tauno muisteli tapausta, jossa pässi oli ahtautunut suola-aitan alle suolaa nuolemaan ja juuttunut sinne sarvistaan kiinni. Mikael huomasi tapauksen ja pässi pelastui pinteestä. Tauno oli tuolloin "rippikouluikäinen pojankloppi", joka kulki miehen mukana talon töissä. Kieliongelmia ei kuulemma suuremmin ollut - "kyllä minä molokkasin niijen kanssa".

Seuraavassa vaihdossa tulikin sitten kaksi miestä. Toinen oli nuori poika nimeltä Ivan Udkin tai Udgin. Hän oli sodassa haavoittunut jalkaan. Toinen miehistä oli Harjulassa vain lyhyen aikaa, sillä hän meni Rauhamaalle. Sinne oli tämän joukon mukana osunut vanhempi mies, jota luonnehdittiin juperoksi ja työtäkaihtavaksi. Koska Rauhamaalla ei ollut yhtään miestä talossa, katsottiin paremmaksi vaihtaa tämä Nikolai-niminen mies Harjulaan. Harjulassa sama meno kuitenkin jatkui ja mies otti vielä komenneltavakseen nuoren Ivanin. Tämä mies toimitettiinkin sitten takaisin vankileirille Naarajärvelle. Sen verran epäluuloiseksi Harjulan isäntä oli jo tullut, että hommasi kuulemma taskuaseen mukaansa lähtiessään viemään miestä takaisin. Leiriin päästyään mies sai ensimmäiseksi selkäänsä ja joutui sitten halkometsään.

Vaihdossa tuli Harjulaan puolalainen mies nimeltä Pavel. Tuohon aikaan vankileirillä oli jo nälkää ja Pavelkin oli saapuessaan nälkäinen. Talossa oli keitetty aamulla rokkaa ja sitä tarjottiin nälkäiselle tulijalle. Mies söikin kunnon annoksen. Työväen saapuessa vähän ajan kuluttua syömään, söi Pavel vielä uudelleen miehen annoksen. Vähiin eväisiin tottunut maha ei pitänyt tuollaisesta shokkihoidosta ja mies tulikin melkoisen kipeäksi.

Polkupyörä oli täällä tuohon aikaan yleinen kulkuneuvo, mutta toisin oli Venäjällä. Taunon mukaan Putkilahdessa oli tuolloin vain yksi vanki, joka osasi ajaa pyörällä. Harjulassa ollessaan nuori Ivan kuitenkin harjoitteli tätä taitoa ja oppikin. Hän oli hyvin venäjähenkinen ja oli vakuutellut Taunolle, että Venäjällä oli niin lyhyet matkat ettei polkupyöriä tarvita! Taidon opittuaan hän innostui siitä kovin ja halusi hakea usein Taunon papalle metsästä mansikoita, että saisi syyn ajella pyörällä. Hänellä oli suunnitelma, jonka mukaan hän Venäjälle palattuaan ostaisi vasikan, kasvattaisi siitä hyvän lehmän, myisi sen ja ostaisi sitten polkupyörän.

Kolmannen ryhmän mukana tuli Harjulaan kaksi hyvin suomea puhuvaa inkeriläismiestä, Eino Vilkki ja Reino Honni. Tauno muisteli tämän tapahtuneen vuonna 1943. Saattoi olla niin, etteivät inkeriläiset halunneet sotia, vaan jättäytyivät vangeiksi. Inkeriläiset värvättiin myöhemmin vapaaehtoisina Suomen armeijaan. Eino Vilkki kävi talvella -44 haavoituttuaan toipumislomallaan Harjulassa. Tuolloin hän kertoi, että jos tulee rauha, hän lähtee Ruotsiin. Hän lupasi myös ottaa yhteyttä. Tätä yhteydenottoa ei kuitenkaan koskaan tullut.

Tämän jälkeen tehtiin vielä yksi vankiryhmän vaihto. Tauno oli tuohon aikaan vanhimpia miehiä kylällä, sillä häntä seuraava ikäluokka joutui jo sotaväkeen. Kerran hän joutui myös osallistumaan vankiryhmän tuomiseen kylälle. Tauno sattui olemaan Korpilahden kirkonkylällä myllyllä, jonne hän oli mennyt hevosella ja reellä Korospohjasta aurattua jäätietä pitkin. Siellä häneen otti yhteyttä Putkilahdessa kahviota pitänyt Oksanen ja pyysi kanssaan tuomaan vangit kylälle. Miesten nyssäkät laitettiin reen kyytiin ja joukko käveli perässä.

Tauno muisteli, että kevätkesällä 1944 vankeja vielä oli kylällä. Tämän jälkeen heidät palautettiin. Taloissa työskennelleiden vankien lisäksi kylällä oleili erillinen porukka, joka kävi hakkaamassa halkoja eri puolilla kylää.

Tauno Harjulan kertoman kirjasi Riitta Harjula

Palautelomake