Uusi vuosi alkamassa

Joulusta on selvitty muutamalla lisäkilolla ja rauhoittuneena. Joulujen välipäivien loma kruunasi joulunviettoni ja mahdollisti levon kiireisen syksyn jälkeen. Joulun aluspäivinä kiirinyt suruviesti kylälehden pitkäaikaisen tukijan, Risto Helanderin kuolemasta, hiljensi myös pohtimaan elämän merkitystä. Jouluun liittynyt hössötys oli hetkessä ohi ja ajatukset samoilivat myös joulun raskaudessa. Omassa ammatissani olen monesti törmännyt juhlapyhien negatiivisuuteen ihmiselämän kannalta. Joulu voi olla henkisesti myös taakka, ei ainoastaan rauhan, rakkauden ja hyväntahtoisuuden tyyssija.
Vuosi on vaihtumassa ja uusi vuosi tuokoon mukanaan uudenlaista näkökulmaa ja haasteita niin lehdelle kuin kylällekin. Putkilahti on selkeästi piristymässä uuden vuosisadan alettua ja jälleenrakentamista sekä tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa on havaittavissa. Korpilahden kunta saa uuden johtajan virkatuolille tammikuun alussa. Toivokaamme hänelle yhteistyökykyä ja ymmärrystä sangen hajanaisen kunnan luotsaamiseen. Sivukylät ovat Korpilahden kunnan suola ja niiden elinvoimaisina pitäminen on kaikella tavalla koko kunnan etu.
Putkilahden kylälehti luotsaa entisin voimin eteenpäin ja iloisena olen voinut todeta toimittajakunnan pikkuhiljaa lisääntyneen kuluneen vuoden aikana. Jutunaiheet ja kirjoitelmat otetaan edelleenkin tyytyväisyydellä vastaan ja toivon mukaan yhä useampi rohkenee tarttua kynään tai tietokoneen tekstinkäsittelyn kimppuun tuottamalla lehteen materiaalia. Lehden taitosta vastaa Valto Koskinen, tilauskannan ylläpidosta Esko Perttula, laskutuksesta Marja Riikonen ja päätoimittajana toimii allekirjoittanut tulevan vuoden ajan. Erityiskiitosta myös lehden jakelusta huolehtiville. Kylän alueen lehdet jaetaan pääsääntöisesti edelleenkin kuntoilusta huolehtivien tossujakajien voimin.
Lukijakuntaa muistutellaan jälleen tilausmaksun suorittamisesta. Vaikka lehti tehdäänkin talkoovoimin, syntyy meille kustannuksia painatuksesta, materiaaleista ja postituksesta. Tilausmaksut on pidetty viimevuotisella tasolla ja lisämarkkoja pyrimme kartuttamaan mainostilaa myymällä. Kylälehti on mainio väline omien tuotteiden ja palveluiden markkinointiin. Maailmanlaajuisen markkinakanavan tarjoaa internet-sivumme, joilla edelleenkin vieraillaan sangen runsaslukuisasti.
Kylälehti toivottaa hyvää alkavaa vuotta 2001!

 

Putkilahdessa 28.12.2000
Anne-Maria Perttula
Päätoimittaja

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
1/2001 tammikuu


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Silloin köyhän lapsen on töihin lähdettävä, konttaamasta kun käveleen nousee.