Isäni Kalle Koskinen oli kauppiaana, ehkä vuosiluku oli silloin
1924. 0TK:lainen Korpilahden osuuskauppa toimi silloin meidän
talossa, josta isäni oli antanut huoneet vuokralle tarkoitusta
varten. Elämä maaseudulla siihen aikaan oli monelle tiukkaa
ja toimeentuloa piti yrittää monella tapaa. Ylisjärven
takana (nykyisen Niittuniemen tien varressa mökin jäännökset
näkyvät vielä) asui Lagerströmin Riikka. Hänellä
oli hoidossaan lehmä, joka kesällä antoi maitoa, mistä
Riikka tarkasti keräsi kermat talteen ja kirnusi voiksi. Voi sitten
tuotiin kauppaan ja vaihdettiin tärkeisiin tuotteisiin, kuten kahviin,
sokeriin ym.
Putkilahden kansakoulun opettajana oli samaan aikaan Olli Nevalainen,
ja hän asioi myös samaisessa kaupassa. Eräänä
päivänä opettaja Nevalainen tuli ostoksille. Hän osti
jotain muutakin, mutta halusi ostaa sitten voitakin. Kaupassa ei sillä
kertaa ollut voita sen enempää kuin edellisenä päivänä
tuotu Riikan voi, jota oli reilu yhden kilon paketti. Hieman vaivautuneena
isä esitteli Riikan voita ja päiväili, kun ei nyt sattunut
olemaan paremmin valinnan varaa. Opettaja sentään siihen aikaan
oli niin arvostettu henkilö, että isä epäili Riikan
voin laatua. Olisiko se tarpeeksi laadukasta opettajalle? Nevalainen ei
voita vaivautunut maistelemaan, katsoi vain pakettia ja sanoi: "Siinähän
on sopiva pala, minä otan kaikki." Isä kun epäili
voin laatua, koitti pienentää opettajalle koituvaa vahinkoa
ja ehdotteli, jos opettajalle riittäisi tällä kertaa vain
puoli kiloa, kun ei nyt sattunut enempää olemaan. Jäisi
toisillekin, kunnes saadaan lisää tavaraa.
Se sopi kyllä Nevalaiselle. Hän osti vain puoli kiloa. Parin
päivän kuluttua opettaja oli jälleen asioimassa kaupassa.
Ensimmäiseksi hän kysäisi, vieläkös oli myymättä
se loppu voi, mitä silloin toissapäivänä jäi.
Oli niin maukasta voita, että tuli lapsuusajat ja kotipaikat mieleen.
Nevalainen oli kotoisin pohjoiskarjalasta, jossa pienillä tiloilla
ja tölleissä vähien lehmien maitoa kerättiin ja voiksi
kirnuttiin. Ehtyneen ja vähämaitoisen lehmän maito oli
kyllä rasvaista, mutta usein kitkerää, ja siitä tehty
voi oli todella "maukasta". Näin Riikan voi tuli arvoonsa,
eikä saanut moitteita, kuten isä oli pelännyt.
Reino Koskinen
|
Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
1/2001 tammikuu
|