Kevät tulee, oletko valmis?

Päivä on ihanasti pidentynyt ja ah´tuota aurigon valoa, kuinka se saakaan ihmeitä aikaan. Mieliala on selkeästi nousujohteinen ja monenlaiset kevätsuunnitelmat alkavat vallata pääkoppaa. Viimeisten viikojen aikana lintujen laulu on kiivastunut luonnossa ja sehän on varma kesän merkki, kun linnut suunnittelevat perheenlisäystä. Luontoihmiset ja lintujen seuraajat tietävät, että nyt ovat viime hetket kunnostaa lintujen pesäpöntöt kesäkuntoon. Pesäpönttöjä ei ole koskaan liikaa, etenkään täällä lintuparatiisissa.
Kevään ja auringonvalon varjopuoli kotona ovat yhä selvemmin erottuvat pölykerrokset ja harmaat ikkunalasit. Meidän perheessä kevät tietää myös lisääntyvää apteekkilaskua erilaisten allergialääkkeiden muodossa. Pajukissat aloittavat nenävuodot ja silmien kutinat. Mutta kaikesta huolimatta kevät on odotettu ja toivottu vuodenaika.
Kylän näkökulmasta kevät tuo kesäasukkaat yhä tiiviimmin kyläkuvaan. Kevään myötä erilaisten palveluiden kartoitus niin kesävieraitamme kuin alkuasukkaitakin varten palveluhakemistoon on käynnistynyt. Muistakaahan tarkistaa onko tietonne viime vuoden tiedotteesta muuttuneet. Palveluhakemisto julkaistaan joko huhtikuun tai toukokuun lehden yhteydessä.
Kyläseura jatkaa olemassaoloaan. Puheenjohtajakysymys on saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Pitkällisen harkinnan jälkeen päätin suostua tehtävään, joskin hieman pitkin hampain. Mielestäni on melko ikävää, ettei kyläyhteisössä vastuunkantajia löydy edes tiukan paikan tullen. Kyläseuraa kohtaan esiintyy aika ajoin kritiikkiä kyläläisten keskuudessa joka sinällään on ihan ok-juttu. Toivon todella, että kritiikin esittäjät ovat itse valmiita kantamaan toiminnan tasolla vastuuta ja tekemään työtä kylän asioiden eteen. Itse en hyväksy sellaista kritiikkiä, joka ei pyri rakentamaan uutta vaan ainoastaan raatelee vähäisten toimijoiden halua tehdä toisten eteen töitä. Peräänkuulutankin yhteistyötä ja talkootyön tekijöitä kaikilta kylän alueita. Kyläseura ei kilpaile muiden yhteisöjen kanssa vaan pyrkii yhteistoimintaan. Pyrin omalta osaltani hoitamaan pestini niillä resursseilla, jotka on nyt mahdollista irroittaa ja se on tällä erää hyvin matalan profiilin työtä. Tulen hakemaan teiltä, arvoista kyläläiset ja vapaa-ajan asukkaat, teidän työpanosta kylän asioiden eteen hyvinkin aktiivisesti ja toivon, että olette valmiita ottamaan vastuuta pyydettäessä. Oletko valmis talkootyöhön?
Hyvää alkavaa kevätkautta toivottaen

Putkilahdessa 4.3.2001
Anne-Maria Perttula

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
3 /2001 helmikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Loppa Matti lopsottelee
taula hattu päässä, karhunnahkat korvissa ja kyntyset on jäässä.