Markan muistoksi

On vuosi 2002 uuteen alkanut
asiaa monta uudeksi on vaihtunut
uuden Euroopan tuulet puhaltaa
kaikki siksi nyt euroja oppimaan.

Kun markasta euroon on siirrytty
sitä haikeesti on ihan itketty
euro matkii markan kaavaa
aiheuttaa se monelle sydämen haavaa.

Kun kuukausi kaksi on eletty
ei markkoja enään muisteltu
nyt vain kuudella kertomaan
ja jakolaskua harrastamaan.

Kaikkeenhan ihminen oppia voi
kun uutterasti mukana ahkeroi
on parempi opetella uutta vaan
kuin jäädä menneitä haikailemaan.

Meillä joilla on vielä silmiä kaks
eikä olo ole käynyt ihan hullummaks
sokealle se ei ole helppoa varmaan
kun sormella oppinut on markan armaan.

Sinä joka olet elänyt pitkän iän
olet nähdyt monenlaista muutosta teäl
olemmehan tehneet setelistä kaks
ja nollia poistaneet kerran kaks.

Mitäs siitä, kun leipä kaikille riittäis
ja vähän särvintä päälle siirtäis
ja pakkasella ois lämmin olo
sekä jokaisella oma koto.

Siihen lisäksi hymyä kaikille jaamme
sen ihan ilmaiseksi jokainen saamme
lähimmäisiämme kaikki rakastamme
elämän uskon sillä vahvistamme.

KMK

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
1 /2002 tammikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Ei viisautta rahalla osteta, muuten se on opittava.