Seurakunnan eläkeläiskerhon kevätretki

Seurakunnan eläkeläiskerho suunnitteli kevään aikana, että tehdäänpä mekin kevätretki. Kirsti kun oli asialla, järjestyi aika, kyyti ja kohteet. Niinpä lähdimme kesäkuun 11. päivän aurinkoisena aamuna Markun uudella pikkubussilla. Ensimmäinen pysähdys oli Leivonlinna. Siellä oli valmiiksi katettu voileipäkahvit, niinpä tuli nautittua ruokaisa aamupala. Monien yrittäjien ja taitavien käsityöntekijöiden aikaan- saannoksia oli esillä runsaasti. Ihailimme ja ihmettelimme, jotkut osti- vatkin. Mieleeni jäi emäntien esiliinamekot, jollaisia oli myös myytävänä.

Kukkaloistoa ja viherkasveja Tommolan perennapihalla ihailimme seuraavaksi. Muutama kasvi lähti sieltä kotiin tuotavaksi. Samoin Mäkiahon juustotilalta jotkut ostivat herkkuja "evääksi". Jokainen sai kyllä maistaa hyvää leipäjuustoa. Toivakan kirkko oli seuraava kohteemme. Seurakuntasisar Kirsi luki esitteestä kirkkoon liittyvää menneisyyttä, ja Kaisa muisteli nuoruutensa aikaa, liittyen sekin tähän Toivakan kirkossa vietettyyn juhlaan vuonna 1949. Veisasimme suvivirren ja Ailin ja Viimon laulut kuuluivat kirkkosalissa erittäin kauniisti.

Kotimatkalla Karoliinan kahvi- mylly-kahviossa oli päiväkahvituokio, joka tarjoiluineen jäi mieleen. Täytekakkujen ynnä muiden leipomusten paljous oli niin runsas ja herkullinen. Valinnan varaa oli. Jokainen sai ison palan mieleisestään kakusta, tai korvapuustista, miten kukin halusi. Näin oli kerhomme kevätretki tehty, hyvää kesää kaikille.

Anna-Liisa Sorvali

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
7 /2002 heinäkuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Johan oli työntäyteinen päivä kuin Peuhan rengillä, aamusella kesantopellolle kun töihin läksi, heitti ojan penkalle pitkäkseen ja auringon laskiessa siitä heräs vasta.