Ruskan väreissä

Edellisen kerran kirjoittaessani lehden palstalle, oli vielä kesäinen lämpö ilmassa eikä syyskuun viimoista tietoakaan. Mutta toisin on nyt, ulkona sade ropisee ikkunaruutuun ja tuuli vinkuu nurkissa.

Kustaa Vilkunan vuotuisen ajantiedon ja äitini usein syksyisin lausuman kansanviisauden mukaisesti "Mikkona mukulat montussa ja muijat pirtissä", olen minäkin pyrkinyt elämään ja täytyypä jälleen todeta, että kyllä perimätiedossa paikkansapitävyyttä on. Sadonkorjuun päätösajankohtana on Mikon-päivää pidetty, jonka jälkeen ilmanalassa voi sitten tapahtua mitä vaan.

Syksyn iloisin ja paras anti on mielestäni ruska. Vaaruvuoren kuvetta laskiessa näkymä Päijänteelle on aivan huumaava. Punaisen ja keltaisen sävyt heijastuneina havupuiden vihreään ja taivaan sineen on sitä luonnon taidetta, jonka äärelle mielellään hiljentyy.

Putkilahdessa syyskausi tuo tullessaan kansalaisopiston toimintoja, koululaisten tempauksia, syyskokouksia, kokoontumisia seurakunnan tilaisuuksissa jne. Koulu varmasti myös puhuttaa kyläläisiä erilaisissa kuppikuntien tilaisuuksissa ja erityisesti kouluun liittyvistä asioista puhutaan kyläseurassa.

Kyläsuunnitelman laadinta on kovassa vauhdissa ja siitä tuotoksia saadaan syksyn kuluessa kasaan. Toimintaa ja työtä kylän asioiden eteen tehdään kovalla vauhdilla. Kyläseuran näkökulmasta on toivottavaa, että mahdollisimman moni tulee mukaan keskusteluun ja visioimaan koulua toimivaksi keskukseksi kaikkien kylällä vaikuttavien tahojen osalta.

Putkilahden uudet nettisivutkin ovat tekeillä ja niiden sisältöä voi katsella jatkossa osoitteessa www.putkilahti.net Sivustojen osalta sisältöön on mahdollisuus vaikuttaa ja omat kotisivut voi myös linkittää kylän sivuihin. Toivottavaa olisi, että sivusto tarjoisi mahdollisimman kattavan aineiston maailmalle kylästämme. Pitäkääpä yhteyttä Valto Koskiseen, joka vastaa kyläseurassa nettisivuasioista.

Putkilahti on saanut muutamia uusia asukkaita, joista toisaalla esittelyä. Kylällä eletään vahvaa ja hyvää elämää. Meistä ollaan kiinnostuneita ja meille halutaan myös muuttaa. Sinisen koulun asuntoa kysyttiin vilkkaasti, joka osoittaa, että vetovoimaisuutta kylällämme on.

Peräänkuulutan jälleen tyhjillään olevien talojen ja kiinteistöjen asuttamista joko vuokraamalla tai myymällä. Navettoja kysytään varastotiloiksi ja yritystoimintaa varten.

Putkilahdessa 30.9.2002
Anne-Maria Perttula

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
10 /2002 lokakuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Akat pääs pirttiin, nauriit kuoppaan, viljat laariin, minä poloinen syysmyrskyihin kulkemaan vaan jäin sanoi kerjäläispoika, tietämyöten kun asteli.