Miten ihmeellistä elo onkaan,
- hukkaisinko siitä tuokionkaan!

Aikaa kulunut on jonkin verran,
kun sä, Kirsti, lauloit ensi kerran,
- juoksentelit turvaan äidin syliin,
aroin silmin katsoit vieraskyliin.

Niin kuin lintu pilvein puoleen liitää,
lapsuuteesi mieles kaiho kiitää.
Kotikonnut rakkaat sielullesi,
- niistä tunnet omat sävelesi.

Olit nuori neito, hento vielä,
aloit käydä elämäsi tietä
aikuisiän haaveet harteillasi,
vastuuntunnon viitta olallasi.

Murheet, surut kannoit tyynin mielin,
kanneltasi soitit herkin kielin.
Hellyys puhkes kukkaan ihanaan,
ihmisyyteen, rakkauteen avaraan.

Vuosikymmenet on menneet juosten
kera perheen, Reinon, sekä lasten.
Lastenlapset nyt jo ilon antaa,
merkityksen elon kaareen kantaa.

Kotisisar aikas kovaa työtä,
- kärsivien taakat kulki myötä.
Ahkerasti aina apuun riensit,
itsesi, ja väsymykses kielsit.

Lieneekö sun aikas pitkää milloin?
Harrastamaan ehdit päivin, illoin.
Kunta, seurakunta, oma kylä
palvelusta sulta saavat yhä.

Historiaa talteen koitat siirtää,
mennehestä muistikuvaa piirtää,
kynälläsi loihdit todet, tarut,
entisaikain olot kovin karut.

Monta työtä, tehtävää on tässä,
sulla, Kirsti, vielä syntymässä.
Laukkaan laske runoratsu villi,
taikka teepä savikukkopilli!

Kaunis kiitos juhlapäivänäsi!
Olkoon onni runsain osanasi!
Koko kylän väki sua kiittää,
siunauksen sanat mukaan liittää.

Aune Turunen

Kirsti Koskinen vietti juhlapäiväänsä kotonaan Putkilahdessa seurakuntapiirin merkeissä.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2002]