www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Kansainvälinen niittotalkooleiri Putkilahdessa jälleen elokuussa

Muistelen lämmöllä viime kesäistä vapaaehtoistyöleiriä täällä Putkilahdessa. Kaksiviikkoinen työ- ja elämänoppi rupeama onnistui mainiosti ahkerien vapaaehtoisten ja monipuolisessa yhteistyössä olleiden kyläläisten kanssa.

Vastaava perinneympäristöjen hoitoleiri järjestetään myös ensi elokuussa, 11.-24.8. Niitto- ja hoitokohteet valitaan luonnonsuojelullisin perustein yhdessä ympäristökeskuksen kanssa. Leirille ilmoittautuneita on Saksasta, Belgiasta, Tsekistä ja Portugalista mukana häärivien suomalaisten lisäksi. Paikallinen luonnonsuojeluyhdistys vastaa leirin järjestelyistä ja osittain myös sen rahoituksesta.

Mahtavatko nyt elokuun säät olla yhtä hienot kuin vuosi sitten? Silloin osa leiriläisistä nukkui tähtitaivaan alla koulun pihanurmikolla, mikä ehkä ihmetytti kauppareissullaan kulkeneita kyläläisiä.

Kansainvälinen vapaaehtoistyöleirijärjestö KVT on jo 40-luvulta alkaen järjestänyt leirejä Suomessa. Työ oli silloin sodan jälkeistä jälleenrakennus- ja raivaustyötä. KVT on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, jonka toiminta ajatuksena on tasavertaisuuden, sosiaalisen vastuunottamisen ja ympäristön kunnioittamisen edistäminen. Yhdessä tehdyllä yleishyödyllisellä työllä pyritään vähentämään eri kulttuurienvälisiä ennakkoluuloja. Leiriläiset haluaisivat mielellään kontakteja myös paikalliseen väestöön.

Majoitus ja ruoka ovat työtä vastaan leiriläisille ilmaiset, mutta matkansa he maksavat itse ja lisäksi pienen osallistumismaksun KVT:lle, jolla katetaan ilmoittelu ja informaatiokuluja. Jokainen leiriläinen saa järjestäjämaasta leirikirjeen, jossa kerrotaan millaiseen paikkaan ja mitä työtä hän on tulossa tekemään. Näin Putkilahdestakin on mennyt moneen maailmankolkkaan tietoa.

Kyläkoulu toimii siis jälleen tuon kaksiviikkoisen kulttuurien kohtaamispaikkana ja ovet ovat avoinna myös Teille, hyvät kyläläiset!

Tervetuloa yhteisille iltanuotioille ja viime kesäiseen tapaan pyytäisin työvälineitä lainaksi; pulaa on heinähangoista, viikatteista, vesureista ja polkupyörät ovat olleet kysyttyjä. Otamme myös kiitollisina vastaan saunomistarjouksia vaikka kyläseuran sauna toimiikin nyt peseytymispaikkana. Lämmitys- ja puunpilkkomisapuakin löytyy.

Yhteydenotot Heljälle, puh.855 960 tai 040 778 4600.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2003]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke