www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Villatakkia ei tarvittu

Heinäkuu on päättynyt ennätyksellisessä lämpöjaksossa. Mittari kipusi Korpilahti-päivän jälkeen joka päivä yli kahdenkymmenen viiden asteen ja parhaimpana päivänä varjolukema kotimittarissa oli 33 astetta. Pahimmilta ukkosmyrkyiltä tänä vuonna Putkilahdessa vältyttiin yhtä lukuun ottamatta. Hyvä niin. Villatakkia ei siis tarvittu edes yöllä ja ylipäätään vaatteet olivat etenkin yöllä liikaa.

Putkilahden kyläseura on viettänyt historiansa ajan vilkkaimman tapahtumakesän. Tapahtumasarja käynnistyi kesäkuun puolessa välissä ja aina elokuun puoliväliin asti riittää ohjelmaa talkooväelle. Tapahtumien onnistuminen on hyvin pitkälti kiinni vapaaehtoistyövoimasta. Putkilahden kyläseura on pyrkinyt saamaan monin eri tavoin väkeä mukaan organisaatiotehtäviin, mutta kovin lukuisaksi joukko ei ole kasvanut. Kaikille mukana olleille niin taustajoukoissa kuin itse tapahtumissakin vaikuttaneille lausun sylin täydeltä kiitokset mukana olosta! Ilman teitä tämän kesän tapahtumat olisivat jääneet pitämättä.

Elokuu on alkanut ja edessä häämöttää arki monella tavalla. Lomalta palataan töihin ja kouluun, opinnot odottavat yliopistoissa ja korkeakouluissa. Putkilahdesta lähtee koulutielle kolme ekaluokkalaista ja lukuisa joukko muille luokka-asteille. Koulutiet suuntautuvat jälleen neljään eri perusopetuspisteeseen. Autolla liikkujia muistutetaan myös varovaisuudesta liikenteessä, sillä malttia pienillä koululaisilla ei vielä kovin paljon ole tehdä huomioita liikenteessä.

Elokuun merkkitapaus tulee olemaan Putkilahden kylähistoriateoksen julkistaminen. Teos "Häreviä hakamiehiä ja väkeviä naisia" julkistetaan elokuun puolivälissä ja erityisen merkitykselliseksi teoksen tekee se, että se on miltei sataprosenttisesti ”kotitekoinen”. Suurin osa kirjoittajista on oman kylän väkeä. Pekka Suomäki ja Osmo Kaitalehto ovat toimineet kirjan kokoojana. Suomäen ansiota on kirjan ulkoasu ja taitto. Kirja tulee olemaan hyvin merkittävä lähdeteos kylämme historiaa. Historiapiiri, joka kirjaa on työstänyt, on todennut että aineksia jatko-osaan on jo kasassa.

Putkilahdessa 2.8.2003
Anne-Maria Perttula
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 8/elokuu 2003 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke