www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Koulupuiston kunnostustyö käynnistyy

Koulupuiston kunnostustyö kattoremontin muodossa käynnistyy pääsiäisen jälkeen. Rakennuskakkosen kanssa on solmittu urakkasopimus uuden katon tekemisen osalta. Vanhaa kattoa ei pureta alta pois, koska kunnostuksen hinta olisi noussut niin korkeaksi, ettei kyläseuralla olisi ollut mitään mahdollisuuksia toteuttaa hanketta. Uusi katto rakentuu siis vanhan päälle. Samalla korjataan kattorakenteita niiltä osin kuin tarvetta ilmenee.

Hankkeen rahoittamiseksi kyläseura sai EU-hankerahaa, mutta se ei tule riittämään yksistään. Hankkeen omarahoitusosuuden kartuttamiseksi järjestämme Koulupuiston osakeannin. Toukokuun alussa tulee myyntiin osakekirja, jolla keräämme rahaa hanketta varten. Osake on verraton muisto omasta koulusta, mainio "liikelahja" tuttavalle tai firman työntekijälle ja miksei myös vaikka kilpailijalle. Osakekirjat ovat tällä hetkellä työstämisen alla ja lähtevät viimeistään pääsiäisen jälkeen painoon. Osakkeen myyntihinta tulee olemaan viisikymmentä euroa kappale. Osakkeesta ei makseta osinkoa muttei se velvoitakaan mihinkään.

Kesäkuun puolella järjestetään myös suuri huutokauppa, jossa on myynnissä koulun vintin kätköistä löytynyttä vanhaan koulutavaraa, kirjoja, pulpetteja jne. Lisäksi kyläläisillä on mahdollista lahjoittaa käyttökelpoista tavaraa huutokauppaa varten. Kirpputoripöydän voi varata omien tavaroiden kauppaamiseen myös. Huutokaupan kohokohta on tietenkin "Orjahuutokauppa", jossa sinulla on mahdollisuus huutaa itsellesi työapua alkukesän töihin. Voit myös ilmoittautua orjaksi kyläseuran johtokunnan jäsenille toukokuun alkuun mennessä. Ilmoita omat työalueesi, joita haluat tehdä ja minkä ajan voit tarjota työapua ostajallesi.

Koululla pidetään siivoustalkoot 22.4.2004, jolloin käydään läpi koulun vintin sisältöä. Talkoista ilmoitellaan lisää ilmoitustaululla ja seurapalstalla Korpilahti-lehdessä myöhemmin.

Koulupuiston kunnostaminen nielee kaikkiaan rahaa reilut 70 000 euroa, joten kaikki kekseliäisyys vaaditaan käyttöön rahoituksen kartuttamiseksi. Kyläseuran tilaisuuksissa järjestetään myös arpajaisia, joihin otetaan vastaan tavaralahjoituksia.

Anne-Maria Perttula

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 4/huhtikuu 2004.]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke