www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kalakukkoa ja hapanvelliä

Korpilahden kerrallinen kirkkoherra Jaakko Ripatti oli ollut vasta muutaman kuukauden paikkakunnalla, kun satuimme juttusille. Hän kertoi panneensa merkille, että Päijänne jakaa pitäjän ihmiset kahteen erilaiseen luonnetyyppiin. Kirkonkylän ja Vespuolen väki eroavat toisistaan merkille pantavasti. Vaikutelmaksi jäi, että Vespuolen ihminen on savolaisempi; länsipuolella Päijännettä hämäläisempi. Tämän on saattanut panna merkille muutama muukin. Kiverimmät heimokiistat on käyty jo aikoja sitten, eikä ole tarkoitus palata niihin nytkään. Mutta asutus- ja kielihistoriaa voi lähestyä edelleen, juuristahan on puhuttu jo kauan - moni on sukunsa alkuperää tutkinut pitkältikin.

Tuhatkunta vuotta sitten Suomen keskiosa oli autio ja tyhjä - mitä nyt muutama porolappalainen liikuskeli maisemissa matkalla pohjoiseen. Heidän tilalleen alkoi työntyä muuta väkeä. Ei kuitenkaan keskisuomalaisia - joita ei vielä ollut ensimmäistäkään - vaan kalavesien ja erämaiden toivossa retkeileviä hämäläisiä. Osa heistä jäi taloksi ja sai aikanaan kumppaniksi joka paikkaan kerkiävän savolaisen uudisasukkaan. Tämä rakensi oman, savolaismallisen veneensä ja souteli samoille kalavesille. Useimmat jäivät omalle puolelleen Päijännettä - Vespuolelle.

Keski-Suomen asuttajat, Häme ja Savo, ovat perivanhoja maakuntia, joilla on kummallakin merkkinä oma tähti Suomen leijonavaakunassa ja esittely Topeliuksen Maamme kirjassa. Mutta Keski-Suomea kyseinen kirja ei tunne, se on maakuntana kovin tuore ja lääninäkin tähdenlento. Keskisuomalaisten juuria tulee siis hakea paikallisesta asutushistoriasta - eikä se mielestäni ole millään tavalla keskisuomalaisten kunniasta pois. Turha esivanhempiaan on kieltää. On vain veikeä panna merkille se jonkinasteinen totisuus, jolla Keski-Suomessa joskus suhtaudutaan Savoon ja savolaisuuteen. Eli kun Ruotsin kuninkaalliset kävivät taannoin vieraisilla Jyväskylässä, niin toki heille pantiin pöytä koreaksi. Pitomurkinaksi oli hankittu siis myös kalakukkoa. Ja kohta pahoittivat jotkut mielensä jo lehtien yleisönosastoissa. Että kun savolaisten evästä tarjotaan Keski-Suomessa, eikö nyt ole mitään omaa, maakunnallista pöytään kannettavaa!

Kaivanpa kirjahyllystäni Aino Lampisen kirjan Ruokia ja ruokataloutta Keski-Suomesta. Siitä pitäisi löytymän paikallinen apu kalakukosta kieltäytyvälle - onhan kirjassa sivujakin 159. Mutta Aino Lampinen sanookin heti esipuheessaan: ”Keski-Suomesta on vaikea löytää maakunnan historiaan liittyvää maineikasta ruokalajia, josta vuosisatojen takaa olisi osoitettavissa: tämä on meidän. Valitettavasti. Kartoituksessa yleisimmäksi osoittautuu hapanvelli, sen ohessa vähän eri sävyisinä ja nimisinä hernevelli ja -puuro, rattonen eli hernenauris/-lanttu.’’

Kalakukkojen maakunnasta lähteneenä olen asunut Keski-Suomessa kaikkiaan 35 vuotta. Ruoatta en ole jäänyt, vaikka harvemmin olen täällä kalakukkoa saanut, hapanvelliä en varmaan koskaan. Ja vellittä taisivat jäädä myös Kalle-Kustaa ja Silvia - eivät ehkä edes osanneet katsoa sitä suuremmaksi miinukseksi. Eli mitä jos antaisimme satojen kukkien kukkia ja satojen ruokalajien maistua ilman turhaa karsinointia. Jos heittäytyy vallan omantunnonaraksi, niin keskisuomalaiselta -ja monelta muulta - menevät ohi suun kalakukon lisäksi niin ranskanleivät kuin berliininmunkit, niin karjalanpaistit kuin -piirakat, poronkäristyskin. Ja kuka meistä kelpaisi tämän opin mukaan syömään viipurinrinkeliä. Ei hyvältä näytä...

Kyllä Aino Lampinen esittelee kirjassaan myös kalakukon pannen ykköstilalle savolaismallisen soikean kukon. Se maistui leppeältä hämäläisellekin, kun tämä vuosisatoja sitten saapui savolaisnaapurinsa luo kestiin. Entäs ne savolaisen jutut! Hiukan hitaampi hämäläinen sai kuunnella valmista, ei tarvinnut kieltään paljon vaivata. Ja kohta piti jo matkia sitä murretta. Pian hämäläinen oppi, että hänen ei tarvitse sanoa maa, kun voi sanoa moa. Tästä innostuneena hän teki kotiläksynsä ja huomasi, että sanassa sataa on myös pitkä aa. Selvä pyy: se sanotaan siis satoa. Ja kun savolainen äänsikin sen sattoo, niin se oli vain savolaista koiruutta... Ja koska kerran savolainen ei sanonut pää vaan peä, niin tottahan leipää on sitten leipeä. Ja hämäläinen pysytteli järkeilemällään kannalla, vaikka kuuli oppimestarinsa kohta sanovan leipee.

Putkilahden kyläkirjassa murteentaitajan puheenvuoron esittää Kirsti Koskinen. Hän vahvistaa asian käyttämällä muotoja soutoa (savo: soutoo) ja paikkoa (savo: paikkoo). Löytyvät myös muodot neljeä ja jänneä - aivan odotusten mukaiset savon neljee ja jännee jäljitelmät.

Kielellisesti ollaan siis vahvasti savolaisvoittoisten raja- eli siirtymämurteiden alueella. Murreraja kulkee Päijänteen poikki melko alhaalla: Kuhmoinen on vielä savolaisväritteinen pitäjä. Ja niin vahva on ollut savolaisten kielellinen vaikutus ylempänäkin, että entiset ätsäriläiset vaihtoivat heitä kuunneltuaan koko pitäjänsä nimen. Kuka sitä metsästäjä Ätsäristä puhumaan, kun voi helepottaa ja sanoa mehtä ja Ähtäri.

Murre ja murkinapuoli kertovat ihmisestä paljon. Kotoinen ruoka kotoisen murteen höystämänä yhdistää somasti ihmisiä. Yhteenkuuluvuutta saattaa tulla myös sukunimestä, joka on monella suomalaisella satoja vuosia vanha kunniakas komiste. Jos sukunimesi loppuu tavuun -nen, saatat olla savolaista aatelia; jos kielikin on kiinni vain toisesta päästäjä suuta riittää puolitoista kertaa pään ympäri, voit kenties saada tunnustuksen kertojanlahjoistasi. Ja savolaismallinen leikinlasku voi lopullisesti tehdä sinusta Vespuolellekin oekeen immeisen.

Joka on enemmänkin kiinnostunut heimojemme synnystä, löytää oivan apuneuvon professori Kalevi Wiikin kirjasta Suomalaisten juuret, joka ilmestyi syksyllä 2004. Siinä esitellään prosenttien tarkkuudella, mistä aineksista keskisuomalaisuus on koostunut. Pyöristäen voi sanoa, että keskisuomalainen on kuta kuinkin kolmen vartin savolainen - siihen on kalakukko laskettu mukaan. Ja kun hapanvelli ja sahti ynnätään vielä, niin lopputuloksena on 100-prosenttinen kunnon kansalainen Suomen tasavallassa!

Ilkka-Pekka Innanen

Ilkka-Pekka Innanen (s. 1936) on toiminut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Alkio-opistossa 1964-2000. Tämän jutun saattelemana kirjoittaja lähettää lämpimät terveiset kaikille Putkilahden kylälehden lukijoille.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke