www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kesä kaikilla

Kesäkuussa eletään voimakasta kasvun aikaa niin luonnossa kuin pelloillakin. Maa valmistaa valon ja lämmön vaikutuksesta runsaita antimiaan. Kohta punaposkiset mansikat, maukkaat sienet ja moniväriset kasvikset lahjoittavat meille terveellisiä makuelämyksiä. Mitä herkkua ovatkaan uudet perunat ja itse ongitut ahvenet, jotka totutuin tavoin valmistetaan ateriaksi! Mikä voisi olla parempaa? Kesä on antimiltaan rikasta aikaa. Se on sitä monella tavalla.

Nykyinen elämäntapa on sidottu kovaan menoon ja kiireeseen. Rauhallinen elämä on harvinaista. Hyväksytäänkö sitä edes? Tämän päivän ilmiöihin kuuluu mitä moninaisimman keinotekoisen viihteen valtaisa tarjonta. Sillä viihteellä on kuitenkin taipumus peittää alleen hienointa elämän rikkautta, joka usein jää meiltä kokonaan huomaamatta, vaikka itse elämme sen keskellä.

Jospa ehtisimme tänä kesänä tekemään ihania löytöjä läheltämme, aivan omasta asuinympäristöstämme!

Tutustuminen omaan kyläämme ja sen lähiseutuihin voi tarjota ainutkertaisia elämyksiä. Meidän asuinseutummehan, koko Putkilahden kylämaisema, on arvioitu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi.

16. toukokuuta 1985 toimintansa aloittanut Putkilahden kyläseura ry on tehnyt sinnikästä työtä tämän arvokkaan ympäristömme säilyttämiseksi. Kulttuurimaisemahan muodostuu luonnonkauneuden lisäksi myös ihmiskäden jättämistä jäljistä. Sen, mitä arvostamme, haluamme säilyttää myös tuleville sukupolville. Yhtenä loistavana esimerkkinä tästä ovat meidän vanhat, arvokkaat koulurakennuksemme, jotka nyt hyvin kunnostettuina ovat kertomassa kylämme ihmisten kauaskantoisesta valistuneisuudesta.

Kyläseuran aikaansaama työ koko kylämme hyväksi on ollut erittäin suuriarvoista ja kunnioitettavaa. Ilman kotiseuturakkautta tällaista itsensäuhraavaa toimintaa ei olisi koskaan syntynyt. Aika tulee kasvattamaan tälle työlle kristallinkirkkaan kiitoksen.

Edelleen asuinpaikkamme arvostuksesta kertoo myöskin se, kun Putkilahden kyläseura ry sai toiminnastaan arvonimityksen Vuoden Kylä Suomessa 1995. Valintateemana oli: Kylän kestävä kehitys - Luonto ja kulttuuriympäristö. Tunnustuksen antamisesta on kulunut kohta 10 vuotta, mutta uskomme, että perusteet arvonimelle täyttyisivät tänäkin päivänä. Tässä riittää haasteita meille jokaiselle.

Arvostuksen tuleminen kylämme ulkopuolelta edellyttää myös meiltä kaikilta täällä asuvilta oman ympäristömme hyvää tuntemusta. Jokaisella on siihen mahdollisuus.

Putkilahdessa on tarvittaessa saatavilla asiantuntevaa palvelua erilaisille luontoretkille tai kylämme tutustumiskohteisiin haluaville ihmisille.

Asuinympäristömme on elinehtomme, se on loputon rikkauden lähde, johon on ilo tutustua.

Kauniin kylämme maisemassa näkyy menneisyys. Sen vanhat rakennukset, polut, sillat, tiet, peltoaukeat ja kaikkinainen muotoutuminen viihtyisäksi asuma-alueeksi kertovat edesmenneiden sukupolvien työstä ja ajatuksista. Se kertoo myös tämän päivän ihmisten elämästä ja toiminnoista.

Luontokin voi puhua meille monella tavalla, jos vain antaudumme vastaanottamaan sen sanomaa.

Osaisimmepa avata korvamme upeille sinfonioille, joita veden, tuulen ja metsien äänet meille lahjoittavat!

Olisiko meillä aikaa kumartua luonnonkukkasten puoleen ja iloita niiden kanssa elämästä?

Oletko koskaan kulkenut metsäpolkua, jolla olisi kerrottavanaan tuhat tarinaa, ja joka aina johtaa jonnekin, - usein ystävän luo?

Oletko milloinkaan katsonut kuvaasi lähteen kirkkaasta kuvastimesta tai metsän siimeksessä päilyvän lammen peilityynestä pinnasta? Huomasitko, että taustanasi oli taivas?

Kesän aika on lyhyt.

Kunpa osaisimme olla onnellisia näistä valoisista hetkistä, auringonlaskujen kullasta ja kesäaamujen säteilevästä kirkkaudesta.

Lämpimiä, onnellisia kesän hetkiä kaikille!

Aune Turunen

[Putkilahden kylälehden 6/kesäkuu 2005 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke