www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Eläkeläiskerhon päättäjäiset

Putkilahden seurakunnan eläkeläiskerho päätti tehdä retken Kettuvuorelle. Kettuvuori on ollut perinteikäs nuorten kokoontumispaikka ennen vanhaan. Olipa mukana niitäkin, jotka eivät olleet koskaan sinne kiivenneet. Eivät olleet nuoruuttaan täällä viettäneet. Mukaan oli tullut myös Kirsi, joka oli vetäjämme sekä entinen diakonimme Marjatta. Olimme saaneet Luojalta lahjaksi oikein hienon ilman ja naiset olivat leiponeet maittavat eväät. Mukaan oli innostunut lähtemään 14 luonnon ihailijaa.

Lauloimme alkajaisiksi muutaman laulun ja myöskin koulussa 65 vuotta sitten oppimamme laulun ”Nouse tuonne kunnahille, katso maatas kaunista, silmäele laakson pohjaan, nurmen kukkaloistetta, näet kuinka laine huuhtoo, laakson rantaa vihantaa. Siispä huudat alas laaksoon: "Kaunis olet synnyinmaa, kaunis olet synnyinmaa”. Anna-Liisa soitti huilua. Sitten kahvikin maistui hyvältä, se ihan lämmitti.

Kirsi johdatteli meidät kuuntelemaan sitten kevään ääniä, jotka kirjoittelimme CD:lle, näin saimme ne purkaa sitten yhdessä. Kuuluihan siitä linnun liverrystä. Auton äänikin kantautui sinne asti. Tuulen huminaa, kuka mitäkin kuuli, välillä soi puhelin, joka ei kuulunut luonnon ääniin. Koivut eivät olleet puhjenneet vielä hiirenkorvalle. Kevät alkaa olla jo vähän myöhässä. Päijänteen pinta välkehti monesta paikasta. Se on kappale kauneinta Luojan luomaa Suomea, jota on kuunneltava vain herkällä korvalla.

Lopuksi lauloimme "Herraa hyvää kiittäkää" ja hiljennyimme kiittämään kuluneesta talvesta ja tästä rauhallisesta ihanasta päivästä, joka ei ole maailmassa kaikille itsestäänselvyys. Toivottelimme iloisina kesän odottamista, jotta jaksamme taas aloittaa syksyllä uudelleen kerhon.

Kirsti Koskinen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke