www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Pankki - in memoria

Osakopio Putkilahden kylän osuuskassan perustamisasiakirjasta vuodelta 1907. (Korpilahden osuuspankin arkisto).

Putkilahden osuuspankki on lopullisesti historiaa. Sata vuotta pankkitoimintaa jäi Putkilahden konttorin osalta haaveeksi, auki jäi kaksi vuotta. Infoillassa 18.10. pankinjohtaja Kyösti Myller toi kuulijoille tiettäväksi, miksi näin kävi: asiakaskäytös on muuttunut kotipäätteittä suosivaksi, pankkikortti on syrjäyttänyt käteisen ja pankkiryöstäjät uhkaavat yksinäisiä pankkineitejä. Sulkeminen tuo pankille rahallista säästöä n. 30 000 euroa vuositasolla. Ratkaisu sulkemisesta ei tullut kylälle yllätyksenä sinällään, uumoilihan jo supistettu aukioloaika ja pankkivirkailijan aktiivinen pankkipäätemarkkinointi joitakin vuosia sitten tulevaa.

Putkilahden kylän osuuskassan ensimmäiseen hallitukseen valittiin yksi opettaja ja neljä maanviljelijää sekä varamiehiksi lisäksi kolme maanviljelijää. Hallituksen jäsenten ja heidän varamiesten lisäksi osuuskassan perustamiseen osallistui perustamisasiakirjojen mukaan myös Johannes Heinonen, Kalle Peuha, Johan Perttula, Juhan Reina, Jaakko Mikkola ja Nikodemus Huujärvi. (Korpilahden osuuspankin arkisto)

Pankista vakuutetaan ettei asiakkaan osalta kuitenkaan mikään muutu: tilit säilyvät ennallaan samoin nettitunnukset. Laskut voi kätevästi lähettää Virran puodin kautta postitse kirkolle ja maksuttomia kirjekuoria saa niin paljon kuin tarvitsee. Mäkisen Kaija lupaa yhtä iloisesti palvella kirkollakin ja oikein voi ajankin varata.

Jotakin kuitenkin jää hampaankoloon …
Miten käy pankin kiinteistön ? Onhan kiinteistö palvelut kylää monenlaisen kansan kokoontumisen paikkana ja lasten kerhojen sekä terveyssisaren vastaanottopisteenä. Kiinteistö menee myyntiin ja sitä myöten kokoontumispaikkana lienee entinen.

Pankki on toiminut monen yhdistyksen jäsenmaksujen kerääjänä, syntymäpäiväjuhlien ym. tapahtumien yhteislahjan kokoajana, surunvalittelujen toimittajana jne. Nyt hävisi tämä sosiaalinen yhdistäjä. Pankkivirkailijat ovat kautta aikojen olleet meidän väkeä, jolle hyvinvointimme on ollut kaiken a ja o. Palvelu on ollut erinomaista ja uniikkia.

Pankki ei lupaa mitään houkutinta, miksi kannattaisi pysyä edelleen Korpilahden osuuspankin asiakkaana. Netin kautta on vaivatonta hoitaa minkä tahansa pankin kautta laskunsa ja raha-liikenne; kyse on vain siitä mitä pankki ko. toiminnasta palvelumaksuna perii. Siis kilpailu pankkien kesken käydään palvelumaksuilla ja joustavuudella sekä korkokannalla.

Pankki lupaa, että yhteistyö kylän kanssa jatkuu. Toivotaan että näin on, joskin aika näyttää tuon lupauksen katteellisuuden.

Korpilahden Osuuspankin nykyisen toimitalon harjannostajaisia vietettiin Putkilahdessa vuonna 1953.

Pankkikonttorin olemassaolo on ollut ylpeydenaihe monessa kylää koskevassa markkinoinnissa. Tämä on nyt taaksejäänyttä elämää. Elämä ei kuitenkaan kylältä lopu. Nyt haasteena kyläntoiminnallekin on myös pankkipalvelujen saatavuuden turvaaminen esim. kylätalolla toimivan nettipäätteen avulla. Kylätalo ja nuorisoseurantalo tarjoavat jo nyt kokoontumiselle ja tapahtumille paikan, joten siltä osin pankin alakerran sulkeutuminen ei tuo ongelmia kylälle.

Kyösti Myllerin sanat: ”Mikään ei muutu” jäivät kaikumaan korviini ja uskallan protestoida noita sanoja vastaan. Jotakin merkittävää kylällä muuttuu, kun pankin valomainos sammuu ja näyteikkuna hymyilevine julistetyttökuvineen häviää pimeästä syysillasta. Muutos on näkyvä ja konkreettisesti kyläläisiä koskettava eikä se tunnu kirkonkylällä.

Anne-Maria Perttula

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2005]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke