Putkilahden kotiseutumuseon avajaiset olivat vuonna 1945

Putkilahden kotiseutumuseon perustaja oli Pohjolan talon isäntä, mv. Osmo Salminen (1907 - 1949).

Museorakennus, joka sijaitsee Pohjolan talon pihapiirissä, on aikoinaan kunnostettu vanhasta riihestä savupirtiksi asiaankuuluvine kalusteineen ja lukuisine vanhoine esineineen. Rakennuksen alakerrassa on lisäksi monenlaista museotavaraa, mm. entisajan tykki, nuijia, rahoja ja erilaisia tarvekaluja ym. Museossa säilytetään myös Osmo Salmisen puuveistoksia.

Putkilahden kotiseutumuseo Herapohjantien varrella.

Kuva: Osmo Weijo

Museon perustajan avajaispuhe 12.8.1945.
Arvoisat museovieraat. Kun olette tänä elokuun iltana kokoontuneet tänne ikivanhojen seinien sisäpuolelle, niin suotakoon minulle kunnia tämän johdosta lausua muutama sana.

On totta, että kukaan ei selviä tästä elämästä hengissä. Ennemmin tai myöhemmin kohtaa jokainen matkansa pään. Elämämme saattaa olla mitä monivaiheisin, mutta alku ja loppu ikuisuuden rajoilla on kaikille sama. Ainoastaan muutamia pieniä piirtoja matkallamme sinne tänne polkumme varteen voimme itsestämme jättää. Niistä saa jälkimaailma aavistaa tiemme suunnan.

Tuskin löytyy ihmistä, joka ei tuntisi tarvetta jättää pienintäkään muistoa. Asia sitten erikseen on, tulevatko ne säilymään. Tämä tuntuu meistä ehkä katkeralta, mutta se on elämän laki, emmekä sitä voi toiseksi muuttaa. Mutta mitä sitten voisimme tehdä, että muistomme edes jossain määrin säilyisi? Siihen löytyy vain yksi vastaus ja se on: Meidän tulee ensiksi kerätä se aineisto, mikä tämän ajallisen elämän jättäneistä on vielä saatavissa. Miten muuten voimme tulevilta sukupolvilta toivoa jotain vastaavaa, ellemme itse pysty sitä ensin tekemään.

Mitään ihmettelemistä ei ole enään siinä, että viimeiset leposijamme on tullut tavaksi varustaa muistomerkein. Se on kaunis tapa. Tuskin mikään pystyy tekemään mieltämme enemmän herkäksi, kuin käynti omaistemme haudoilla. Mutta entä muutamien sukupolvien perästä? Mitä pystyvät silloin sammaloituneet hautakivemme kertomaan. Korkeintaan syntymä- ja kuolinhetkemme. Tarvitaan siis muutakin, jolla pyrimme vainaitten muistoa säilyttämään. Eräs keino, ehkä parhaimpia, on juuri tällainen kotiseutumuseo. Tämän läheisyydessähän lepäävät viimeistä untaan juuri ne henkilöt, jotka meille ovat rakkaimmat. Täällä löytyy esineitä, joita he ovat elämässään tarvinneet tai ovat jollain muulla tavoin tänne puumerkkinsä piirtäneet. Kun nyt niitä katselemme, siirrymme pakostakin ajassa taaksepäin. Eikä tarvitse olla kovinkaan herkkä saadakseen kuvan niistä olosuhteista, joissa he ovat eläneet. Tämä on meille monessa suhteessa hyvä, sillä sanoohan jo vanha sananlaskukin: Ken vanhaa ei tunne, se ei uuttakaan ymmärrä. Museon tarkoituksena on siis vaalia tämän paikkakunnan vanhaa suomalaista kulttuuria sekä kehittää täten niitä pyrkimyksiä, joista edellä mainittiin. Näissä merkeissä haluamme tämän museon avata.

Sen aukioloaika tulee toistaiseksi olemaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina kello 12 sta 14 sta. Toivomme siis, että tämä ilta muodostuisi herättäväksi ja jäisi pysyväksi muistoksi Teille arvoisat läsnäolijat. Mieluinen velvollisuutemme on lausua lopuksi parhaat kiitoksemme siitä tuesta, jota olette tälle museolle osoittaneet.

Sisäkuva Putkilahden kotiseutumuseosta.

Kuva: Osmo Weijo

Mitä museon luetteloimiseen tulee, jää se tässä kirjassa vaillinaiseksi, mutta tarkoitukseni on myöhemmin sitä täydentää ja valaista asiaa piirroksin ja valokuvin. Tietäen oman luonteeni, joka kaikessa pyrkii toimimaan mahdollisimman itsenäisesti, en myöskään ole uskaltanut näin aluksi museoesineiden luetteloinnissakaan käyttää jo käytännössä olevia esikuvia. Jos niin tekisin, sammuisi innostukseni ja museotyö kohdaltani päättyisi ennenaikaisesti. Vasta sitten, kun ns. luova työ tältäkin kohtaa on loppunut, mikäli luovasta työstä tässä yhteydessä voi puhua, on tarkoitukseni tutkia toisia museoita ja perehtyä niissä suoritettuihin tieteellisen tarkkoihin luetteloihin.

Osmo Salminen

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2006]