www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Pikkujoulutunnelmissa Aholassa

Suomalaiset Ifye:t ry:n pikkujouluhenkinen syystapaaminen pidettiin Aholan maatilamatkailutilalla Korpilahden Putkilahdessa 17. - 18.11.2006. Paikkaan päädyttiin monestakin syystä: Tarvitsimme rauhallisen paikan ilman kaupunkirientoja, jotta saimme ideoida Euroopan Ifye konferenssia, joka on kutsuttu Suomeen kesällä 2011. Paikan valintaan saattoi tietysti vaikuttaa myös, että kyseessä on yhdistyksen puheenjohtajan kotipaikka.

Syystapaamisen aihe – konferenssi-ideariihi – sai 24 yhdistyksen jäsentä liikkeelle. Kolmessa ryhmässä Aholan vuokramökeillä toteutettu ideariihi tuotti välillä vallan lennokkaita ajatuksia. Eurooppalaisille ystäville haluttiin näyttää Suomea laidasta laitaan. Konferenssipaikaksi esitettiin Lappia, Kainuuta, Lappeenrannan seutua, Oulun seutua, Tampereen seutua ja myös kotoinen Keski-Suomi sai kannatusta. Lisäksi tämän vuoden Pohjois-Irlannin konferenssista tuotiin terveisiä, että myös rajan taakse jäänyt osa Suomea kiinnostaisi ulkomailta tulijoita. Paikkojen lisäksi ohjelmaideoita vilahteli keskusteluissa. Oli karjalaista laulu- ja ruokapäivää, joikua, poronhoitoa, kalevalaista kylää, Nokiaa, unohtamatta suopotkupalloa, joka illan kuluessa kuitenkin viritettiin suosählyksi tai suohevospooloksi. Ottelussa tarvittavan hevosen jokainen valmistaisi tietysti itse perinteisenä askartelupäivänä. Johtokunnan jäsenet kirjasivat ideat ylös sensuroimatta ja työstävät niistä ehdotuksia kevääksi yhdistyksen viralliseen kokoukseen.

Ideoinnin jälkeen saimme kuulla kesällä vaihdossa olleiden uusien Ifye:iden reissutarinoita. Vaihtoon lähti Suomesta 12 nuorta ja heistä paikalla matkaansa muistelemassa oli 4. Saimme kuulla Skotlannin, Pohjois-Irlannin ja Sveitsin terveiset ja samalla muistella omia reissujamme menneiltä vuosilta. Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa eletään matkalaukku (välillä jopa -vaunu)elämää 3-4 päivää perheessä ja ollaan vain turisteja. Sveitsissä taas ollaan 2 - 4 viikkoa/perhe ja tehdään tosissaan töitä.

Reissumuistelon jälkeen porukka alkoi kaivata jo raitista ilmaa, joten väki jaettiin lehmiksi, lampaiksi, kissoiksi ja koiriksi ja päästettiin vapaaksi. Oma ryhmä piti löytää ääntelyn avulla. Aholan ympäristön teille ja poluille oli allekirjoittanut virittänyt talon emännän Paulan kanssa heijastinreitin tehtävineen. Reitti piti kiertää iltapimeässä taskulampun valossa ja löytää myös tehtävät. Yleistehtävänä oli etsiä matkan varrelta jotain kovaa, pehmeää, kuivaa, valuvaa ja pistelevää. Lähettäjänä toiminut allekirjoittanut sai kuulla monet naurut milloin mistäkin suunnalta metsästä.

Lampaiden kootut reittiselitykset.

Kaikki löysivät reitiltä takaisinkin ja ilta jatkui Aholan päärakennuksella arvovaltaisen tuomariston (=Aholan isäntäväki Martti ja Paula Nurminen) kohtaamisella ja talon emännän maistuvan jouluruuan ääressä. Metsässä oli mielikuvitus laukannut ja kahta samanlaista yleistehtäväesitystä ei nähty. Eräs ryhmä päätti istua kovalla ja kuivalla riu’ulla (joka juuri ja juuri mahtui Aholan tupaan) ja pyyhkiä pehmeällä sammaleella. Toinen ryhmä koitti vaikuttaa tuomariston päätöksiin tarjoamalla ”kuivaa kotimaista valkoviiniä”. Miinuspisteitä taisi tuomaristo jakaa, kun joukkueet olivat ottaneet pistelevää Aholan piikkilanka-aidoista. Jopa valuvaa naavaa oli metsästä löytynyt. Maittavan jouluaterian päätteeksi saapui myös joulupukki pikkujouluvieraaksemme. Olivat pukin tontut jo olleet liikkeellä, kun Antin (3v.) kukan saksimisjuttukin oli jo tiedossa! Meni poika hiukan hiljaiseksi ja vakavaksi, kun pukki asiasta häneltä kysäisi… Tonttuja oli ollut myös ulkoilureitin varrella, koska joulupukki osasi jakaa lahjat joukkueille paremmuusjärjestyksessä. Kiitokset vain Korvatunturille hauskasta visiitistä!

Antti ja joulupukki Aholan tuvassa.

Ilta jatkui vielä mökeillä saunanlämmityksellä ja uusilla vieläkin villeimmillä konferenssi-ideoilla. Illan kuluessa tultiin myös lopputulokseen, että Nurmiset ovat Euroopan suurin Ifye-perhe. Perheen kaikki 4 lasta ovat olleet maailmalla Ifye:inä ja myös allekirjoittanut on sukuun naitu Ifye. Lisäksi Aholassa on ollut eri puolilta maailmaa 8 Ifye:tä. Hyvänä kakkosena päättelimme olevan sveitsiläisen Berlin perheen 3 oman Ifye:n ja yhden sukuun naidun voimin. Parhaimmat jaksoivat jatkaa Ifye-juttuja kuulemma melkein aamukuuteen…

Aamupalaa tarjoiltiin Mustikkamäessä alkaen klo 8.00, mutta viimeiset söivät kyllä kylmää puuroa aikaisimpien lounasajan jälkeen. Iltapäivän hämärtäessä olivat mökit tyhjentyneet ja Ifye:t hajaantuneet taas ympäri Suomea mukavat pikkujoulumuistot mukanaan. Kaunis kiitos kuuluu siitä Aholan isäntäväelle!

Kati Nurminen
Ifye 1993 Sveitsi

Mikä on Suomalaiset Ifye:t ry?
Ifye on lyhenne sanoista International 4H Youth Exchange eli kansainvälinen 4H-nuorisovaihto. Suomalaiset Ifyet ry on järjestö, joka kokoaa yhteen vaihdossa olleet.

Mikä on Euroopan Ifye konferenssi?
Euroopan Ifye-vaihtojärjestöt kokoontuvat vuosittain sääntömääräiseen kokoukseen vuorotellen eri maissa. Kokouksen ympärille on rakennettu viikon kestävä tapahtuma – konferenssi.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2006]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke