| |||||||
|
|||||||
Kesäisiä mietteitä mökilläViime viikon lopulla vietettiin kaunista juhannusjuhlaa. Oli auringon paistetta, lintujen laulua ja muutenkin rauhallista akkujen latauksen aikaa. Tapaan istua hyvällä säällä mökin terassilla ja nauttia ympärilläni olevasta vehreydestä ja luonnon sopusoinnusta.
Niin tein myös tänä juhannuspäivänä ja muistelin samalla menneitä keskikesän juhlia. Mieleeni muistui laulu, jota isäni lauloi aina näihin aikoihin. Laulussa kerrotaan kesästä seuraavasti: “On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntai, ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait, vienosti kukkii pellot ja vaarat vihannoi, ja hartaat aamun kellot vain rauhaa, rauhaa soi.“ Laulun sanojen kirjoittaja Simo Korpela on vanginnut runoonsa juuri sellaisia tunnelmia, joita minunkin mieleeni on noussut tämän juhannuksen aikaan. Nyt, juhannuksen jälkeisellä viikolla aurinko ei ole päässyt paljoakaan näyttämään säteitään. Tuntuu, että taivas itkee sadoin pisaroin. Tuntuu hiukan kolealta ja kylmältä, joten eipä tässä auta muu kuin lämmittää takka. Tuolla ulkona terassilla ei todellakaan tee mieli istua. Mikään ei kuitenkaan voita Suomen suvea. En haluaisi olla missään muualla tänä valoisana aikana. Kesään kuuluu niin sade kuin auringon paistekin. Olen hiukan väsynyt päivän töistä ja haluan vain rentoutua takkatulen loisteessa ja lämmössä. Nyt on jo aika myöhäinen iltahetki ja hyräilen itsekseni erästä suomalaista kansansävelmää:
Suvi-illan vieno tuuli
Hiljaa huojuu korven honka, TUULA TIAINEN [Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 7/heinäkuu 2007] |
|