www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Muuttotouhuja

Tulipa kolmenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen todelliseksi muutto Korpilahdelle pienempiin kuvioihin. Uskomatonta, miten muuttotouhu yllätti täydellisesti tämänikäisen ihmisen. Kaikessa tohinassa tuli monta kertaa mieleen, kun tässä vielä hengissä selviäisi. Olihan sitä tavaraa tullut köyhyydessään kerättyä tarpeellista ja tarpeetonta. Meikäläinen kun on niitä sota-ajan kasvatteja ja opetettu, että kaikki on seitsemän vuoden päästä tarpeen. Se oli silloin todellisuutta ja vaikka olisi ollut vähän vanhempaakin säilynyt, tarpeen olisi ollut. Niin sitä “roinaa“ oli, että tuli monta kertaa mieleen ensimmäiseen työpaikkaan muutto. Kuinka ihanaa, kun ei ollut kuin matkalaukku, kassi sekä silityslauta! Linja-autossa lähdin aamulla Putkilahdesta, Joutsassa odotin muutaman tunnin seuraavaa autoa ja olin perillä Pertunmaalla. Illalla oli paikat järjestyksessä, että keitin tulokahvit uusille ystäville ja avustajille. Asiaa auttoi, kun oli kalustettu asunto.

Nyt totesin, että oli muuttotouhusta jotain hyötyäkin, paino putosi viisi kiloa ja kunto kohosi melko lailla. Olihan meitä nuoretkin auttamassa, eihän siitä mitään muuten olisi tullut. Kiitos heille. Uudet tuulet ovat puhaltaneet, on aamu-uintipaikka lähellä, palattaessa on tosin 54 porrasta noustava, se antaa sydämelle sopivasti työtä ja samalla piristyy.

Nyt on todettava, että menee aikaa ennen kuin oppii kaikki tarpeelliset tavarat löytämään, kun kaikilla on uusi paikka. Mutta se on todettava, että kyllä vanhanakin oppii, mutta se vie aikaa enemmän kuin nuorempana, sen on tullut monta kertaa huomaamaan. Taisi olla sopiva hetki muuttaa.

Tulkaahan ystävät käymään, kyllä se kahvipannu on tallessa vielä!

Yli seitsemääkymmentä vuotta Putkilahdessa, Reinolla yli kahdeksankymmentä, haikein mielin muistellen.

KIRSTI KOSKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2007]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke