Mietteitä joulun alla

Eräänä jouluna oli jälleen marraskuusta lähtien laadittu toivomuslistoja tonttujen vietäväksi ja vaihdettu niiden sisältöä päivittäin moneen kertaan. Viisivuotias poikamme oli vihdoin päässyt joulujännityksestään ja istui paketit avattuaan lahjapaperisekamelskassa. Kysyttiin, että oliko hän saanut toivomiaan lahjoja. Hetken mietittyään poika totesi: ”En tiedä, kun en enää muista mitä toivoin.” Mieleisiä joulupukin tuomat lahjat toki olivat.

Samoin käy usein meille aikuisille. On lukuisia asioita, jotka on pakko tehdä ennen joulua.

Asioita, joita ilman ei joulua yksinkertaisesti tule. Sama tuttu hedelmäkakku on leivottava. Samoin seitsemäntoista muuta sorttia joulupöytään. Parhailta kuitenkin maistuvat ne ensimmäiset tortut, jotka paistettiin jo hyvissä ajoin ennen joulua ja syötiin samantein.

Entäpä sitten ne lahjat? Kuinka muistaisin taas kuka sukulaistyttö keräsikään myrnaa ja kuka vernaa ja minkä väristä? Ostinkohan ystävälleni jo kolmannen samanlaisen lasituikun? Näitä pohdittuani päätin kutoa vaikka kaulaliinan. Sitä värkätessä ehtii ajatella lahjansaajaa enemmän kuin hypermarketin jouluruuhkassa pujotellessa. Huonona käsityöihmisenä muistan myös varmasti lahjan itse tehneeni. Todennäköisesti lahjansaajakin muistaa minut sitä käyttäessään. Tämä lienee tärkeämpää kuin lahjan rahallinen arvo.

Jokavuotinen murheemme on myös valkea joulu tai paremminkin sen puuttuminen. Viime jouluna mustaakin mustempina joulunaluspäivinä tuntui, että tästä ei joulua synny. Vaan aattoillan hämärässä kynttilänvalossa katsellessani sysimustaa ikkunaruutua saatoin kuvitella sen taakse ne hanget korkeat nietokset.

Vuoden pimeimpään aikaan tekisi mieli huilata ja vain istuskella sohvannurkassa villasukat jalassa. Mieleen hiipii kuitenkin joulusiivous, jokavuotinen rutiini. On jouluverhot, joululiinat, joulumatot ja tietysti pyyhkeet ja lakanat. Kaikki on aattoillaksi pestävä, silitettävä, prässättävä ja aseteltava paikoilleen. Joskus takavuosina oli sellainenkin joulutohina, että huomasin vasta aattoiltana kun ansaittu jouluateria oli jo syöty, että pari mattoa oli vielä ulkona ja taisi olla joku kammarinlattiakin pyyhkimättä. Jouluruoka maistui tästäkin erehdyksestä huolimatta aivan yhtä hyvältä kuin aina ennenkin ja matot ehti saada lattialle seuraavanakin päivänä.

Ehkä tänä jouluna pitäisi tosiaan laatia lista. Ei liian pitkä, vain pari kolme asiaa, että sen muistaisi. Joulu tulee joka vuosi ja tärkein valmistelu on joulutunnelma. Mistä asioista syntyy oikea joulumieli? Kuinka tämä joulu muistuisi mieleen vielä vuosien kuluttuakin? Rauhallista joulunalusaikaa!

LEENA SALTIOLA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2007]