www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kouluaamu a´la Cindy

Tehtäväni oli kirjoittaa artikkeli siitä, millainen kouluaamu nykyajan nuorella on. Pohdiskelin ja punnitsin mielessäni asioita, joita halusin juttuuni. Nykyajan koululainen, millainen hänen aamunsa oikein on? Tapaan paljon ikäisiäni ihmisiä, jotka valittelevat aamutuimaan väsymystään, jotka tulevat myöhässä kouluun ja vetoavat joko rikkinäiseen herätyskelloon, tai pommiin nukkuneeseen äitiin. Niin tai näin: minun tehtäväni oli kuitenkin kirjoittaa teksti juuri tästä. Mutta mitä te haluatte kuulla? Senkö, että nykyajan koululaiset ovat laiskoja ja aamu- unisia, että heillä on taipumusta nukkua pommiin ja jäädä kotiin tekosyyn varjolla. Vai haluatteko kuulla siitä, millainen minun aamuni on?

Maanantait saapuvat aina väärään aikaan: joko liian aikaisin tai liian myöhään. Tosiasiassa, minä nautin maanantaiaamuista. Viikonlopun vietän usein rauhassa joko kotona, tai Oliverin kanssa reissaten. Keväällä on mukavaa herätä ennen kellon soittoa. Nouseva aurinko saa vapaasti kutittaa nenääni, tai sateen ropina paukuttaa kattoa niin paljon kuin jaksaa. Herään siis usein ennen kuin Oliverin Nalle-Puh herätyskello pärähtää soimaan, ja hyvä niin, koska kello pitää niin kovan metelin, että sen voisi armotta heittää seinään. Oliver nukkuu sikeästi: eilinen iltasatu on tehnyt tehtävänsä. Ehkä liiankin tehokkaasti, ajattelen, mutta en voi olla hymyilemättä. Herätän pienen unikeon, ja saan osakseni monta iloista, unista suukkoa. Vaatteet on valittu valmiiksi jo edellisenä iltana: olen päättänyt pukea ylleni farkut ja Dolce&Gabbana t-paidan, sukat ovat tietysti saman sävyiset kuin paidan yksityiskohdat. Petaan sänkyni. Oliver on juossut siskojeni viereen nukkumaan. Kiedon ylleni aamutakin ja pidän kovan metelin juostessani alakertaan. Minulle on aina sanottu, että alas tuloni kuulostaa norsulaumalta, mutta se johtuu siitä, että hyppelen portaat alas, se on kuin aamujumppaa!

Cindy ja Oliver

Edellisenä päivänä olen kysynyt mitä siskoni haluavat syödä aamiaiseksi. Toinen haluaa puuroa, toinen leipää, kolmas lettuja. Kello on melkein puoli seitsemän. Kahden tunnin päästä lähtee linja-auto. Tartun kattilaan ja keitän puuron. Äiti herää kolisteluun ja tulee auttamaan. Äiti tekee voileivät ja täyttää ne salaatilla, kurkulla, juustolla ja kinkulla. Hän tuntee kaikkien lasten makutottumukset kuin omat taskunsa. Seitsemältä aamiainen on valmis. Yläkerrasta kömpii kaksi unista pörröpäätä ja toisen sylissä on vieläkin unisempi Oliver. Siskot ovat pukeneet jo päälleen, voi kuinka he ovatkaan reippaita. Istumme yhdessä aamiaisella. Puhumme päivän suunnitelmista, ja kertaamme edellispäivän hauskoja tapahtumia. Joskus pelaamme myös korttia. Janette ja Heidi lähtevät kouluun 07.35. Taksi hakee heidät pihasta. Vaihdamme aamupusut ja kouluunlähtöhalit ja sitten tytöistä näkyy enää vain hiustupsut, ja nekin katoavat taksiin. Aamiaisen jälkeen puen ylleni eilen valitsemani vaatteet. Avaan television, jotta Oliver näkee aamun Neppajymykerhon, sekä tietysti muumit. Meikkaan ja laitan hiukseni kaikessa rauhassa, sitten olenkin valmis. Sammutan television, arvioin sään ja valitsen sen mukaan takkini ja kenkäni. Lisään eilen pakkaamaani koululaukkuun vielä pörröiset lapaset, jotka mummoni on kutonut. Eihän sitä tiedä, jos tuleekin kylmä. Lisään laukkuun vielä piponkin, kaiken varalta.

Äiti vie minut linja-autopysäkille. Kolmas siskokin on herännyt ja istuu jo reippaasti autossa. Oliverkin on matkassa, tietenkin. Poika istuu sylissäni aina pysäkille asti, sitten vaihdamme pusut ja sanomme hei hei!

Oliver kömpii Sara-siskoni takin alle lämmittelemään. Pysäkillä tapaan kaverini. Kerron heille innoissani aamun tapahtumista, niinkin innoissani, että välillä luulen, että heitä alkaa kyllästyttää. Bussissa iloinen puheensorina jatkuu. Puhua pulputamme kaverini kanssa koko matkan aina Korpilahden matkahuoltoon asti. Bussimatka on pitkä, mutta hyvässä seurassa aika kulkee, niinhän sitä sanotaan, eikö vain?! Matkahuollossa nousemme bussista. Kaverini tarttuu minua käsikynkästä, silloin huomaan: olen aliarvioinut hänet! Ei hän voisi koskaan kyllästyä. Meillä on aivan liian hauskaa yhdessä!

Edessä kohoaa pitkä koulunmäki, se mäki, jota kaikki inhoavat, koska se on niin raskas kulkea. Ei meille, totean, me kuljemme sen yhdessä... hyvin, hyvin hitaasti! Koulupäivä voi alkaa!

Tällainen on minun aamuni. Se ei ehkä ole sellainen, kuin nykyajan koululaisella. Minä en nuku pommiin, enkä lintsaa. Koulu on minulle tärkeää, ja osaan arvostaa saamaani opetusta. Kiitos kärsivällisyydestäni hankalien tehtävien suhteen kuuluu opettajilleni, jotka näyttivät, eikä vaikeakin voi olla helppoa ja tyhmä hauskaa. Haluan kiittää myös äitiäni, joka tukee opiskeluani kaikin tavoin.

CINDY JOKINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2008]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke