Maatilan emännän visuaalinen runsaudensarvi

’Kulttuuri’ käsittää sekä käytännön maanviljelytoiminnan kuten muutkin elinkeinot että niistä kasvavan, niiden suuntaisen ja niille vastapainoa tarjoavan ’hengen viljelyn’. Pohjolan eläkevuosia viettävän emännän (latinaksi domina emerita) tapaus tarjoaa kyseisestä ilmiöstä elävän esimerkin.

Kerttu Weijo on vaalinut luovalla tavalla isänsä Osmo Salmisen (1907–1949) ja isoisänsä Vihtori Salmisen (1866–1933) perintöä sekä käytännöllisellä että henkisellä saralla. Hän on toiminut maatalon emäntänä, mutta myös pitoemäntänä ja matkailuyrittäjänä sekä huolehtii aviomiehensä Matin kanssa ammattimaisesta metsätaloudesta vielä tänä päivänä.

Kaiken tämän ohella häneltä on jäänyt aikaa henkisille harrastuksille, ei vain silmän ja käden työn, vaan myös kulttuuritietouden ja musiikin alalla. Musiikkiharrastuksen hän on välittänyt kolmelle lapselleen, kahdelle violistityttärelleen ja Osmo-pojalleen, Pohjolan nykyiselle isännälle, joka käsittelee flyygeliä siinä kuin traktoriakin. Nykyisin vävy Juha Heikkinen on ottanut perheen ykköspianistin vaateliaan roolin.

Vaateliaan sikäli, että Toivo Kuula kävi aikoinaan useinkin Pohjolassa Vihtori-isännän vieraana ja intoutui kerran soittamaan talon pianolla ”Pirunpolskaa” niin raivokkaasti, että Edla Maria -mummu, Saarijärven Kalmarin tyttäriä, puuskahti suorasukaiseen tapaansa: ”Nyt se kulkujätkä särkee soittopelin”. Kun Edla Maria tutustui paremmin tulisieluiseen säveltäjään, suhtautuminen muuttui täysin. Runeberg-tutkijana en voi olla toteamatta, että Kalmarin kautta Runeberg-perinnekin kiertyy Pohjolaan.

Kuulan vierailun muistona Osmo Salmisen perustamassa kotimuseossa on tuoppi, josta säveltäjän tiedetään siemaisseen piimää (ei oltta), sekä Osmon itsensä laatima pirunpolskaa esittävä puuveistos, joka vangitsee katseen Kerttu ja Matti Weijon nykyisen kodin rikkaan esineistön keskellä.

Kerttu Weijo sai kuvataideoppinsa Helmer Selinin johtamilla Putkilahden kuvataideleireillä, joita Osmo-isä oli 50-luvun taitteessa innolla perustamassa, sekä kansalaisopiston kursseilla. Ratkaisevaa oli omatoiminen tekotapojen kokeilu ja tekemisen ilo, joka välittyy töistä katsojaan.

Näyttelytilan ykkössali

Eteinen kutsui sirkusaiheisten maalausten ja herttaisten nukkien välityksellä tulijan keskelle keramiikalle ja tekstiileille omistetun ykkössalin karnevalistista runsautta: keramiikkaa kaikissa mahdollisissa muodoissa (katseenvangitsijana romanttinen linnoitussommitelma korkeine päätykolmioineen), tekstiilejä, väreissään hienostuneita tilkkutöitä, nukkeja yksittäin ja ryhminä (esim. isä keinutuolissa, äiti nojatuolissa kenties keskustelemassa tyttären sulhaskandidaateista).

Pääsaliin keskittyvällä kuvataidepuolella akvarelleja, öljy- ja akryylitöitä sekä monotypioita, mutta myös nahkakollaaseja: maisemia, muotokuvia, abstrakti- ja kukkasommitelmia vallitsevana sävellajina naivismi, esim. rakkaudella maalatut näkymät Pohjolan talon pihapiiristä. Katse kiintyi myös kantaaottavaan kuvaan saastuvasta luonnosta.

Kuvassa vasemmalla Osmo Salmisen aittasommitelma. Oikealla Kerttu Weijon protesti luonnon saastumista vastaan. Keskellä tyttären muistinvarainen kuva isästään.

Koska näyttely oli otsikoitu ”Luomisen paloa isästä tyttäreen”, mukana oli viisitoista Osmo Salmisen työtä: Ylisjärvi-näkymiä, harmoninen kuva vanhasta pohjalaistyyppisestä päärakennuksesta, joka sai väistyä 1919 rakennetun Jugend-rakennuksen tieltä, Hugo Simbergin traditioon liittyvä kuva kelmeästä kuolemasta kotimökin nurkilla. Suurehko vankasti sommiteltu kuva harmaista aitoista sai minut huudahtamaan V. A. Koskenniemen sanoin: ”Tutut aitat jo kaikki unelmoi,/ koko kylä uinailee . . .”

Taiteilijan ja hänen miehensä kokoama ja taiten jäsentämä näyttely oli Putkilahden kyläseuran järjestämä kuten aikaisemmat Helmer Selinin (2003) ja Kaarina Kataisen (2005) näyttelyt. Tämän tahon toimijoina seuran puheenjohtaja Timo Suominen ja Korpilahden monitoimimies Pekka Suomäki olivat hankkeen tukena. Toivottavasti Kyläseura jatkaa samalla saralla tulevina kesinä. Taiteilijat eivät uskoakseni Putkilahdesta eivätkä sen liepeiltä lopu. Onhan se lumovoimallaan vetänyt heitä puoleensa vuosikymmenten ajan.

TEKSTI: T E I V A S O K S A L A
KUVAT: O S M O W E I J O

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2008]