Kesä ilman Simolan mansikoita ei olisi kesä

Minä Nastja ja äitini Natalia asumme itäisessä Virossa, Jõhvin kaupungissa. Äitini on vakituisessa työssä autokaupan palveluksessa, minä puolestani opiskelen Tarton yliopistossa. Näiden töiden lisäksi poimimme tänä kesänä mansikoita Putkilahdessa. Jo kolme vuotta sitten minä olin Simolan mansikkatilalla ensimmäisen kerran työssä erään ystäväni kanssa. Kokemukseni siitä ajasta oli niin hyvä, että halusin tulla uudestaan Simolan tilalle mansikoita poimimaan äitini kanssa.

Mielestäni mansikanpoiminta ei ole mitään orjatyötä, vaan on siinä hyvätkin puolensa. Poimijoilla on vapaa aittamajoitus ja läheisessä keittiörakennuksessa kukin voi laittaa itselleen ruoat. Työaika on normaalisti 9 – 15 ja muu aika on vapaata. Saa siinä työn ohessa itsekin syödä marjoja mahan täydeltä, pellolla tapaa uusia ystäviä (Noora, Maikki, Vera), työaikana saa aurinkoa yllin kyllin, työpäivän päätteeksi voi käydä läheisessä järvessä uimassa ja työstä maksetaan vielä palkkaakin. Virossa ammatissa toimiva henkilö voi saada palkkaa noin 450 euroa kuukaudessa. Mansikanpoiminnassa saman rahan voi ansaita kahdessa viikossa.

Minun opiskelukavereillani on kyllä huonojakin kokemuksia suomalaisilta mansikkatiloilta, mutta samaa kohtelua ei ole sattunut minun kohdalleni. Olen kai ollut onnekas!

Minulla onkin ollut maailman paras pomo ja työnantaja. Tarja, mansikkatilan yrittäjä, on hieno, ystävällinen ja kovaan työhön tottunut nainen. Saman voi sanoa koko hänen perheestään.

Mansikkapellon ahkerat apulaiset. Kuvassa vasemmalta Noora, Maikki, Vera, Natalia ja Nastja, edessä Tarja Simola.

Tällä tavalla minulla on ollut loma kuvankauniissa ja rauhallisessa maaseutuympäristössä. Sain tavata ystävällisiä paikallisia ihmisiä ja työstä palkkaa. Toivottavasti saan vielä uudestaankin tilaisuuden tulla mansikanpoimintaan Simolan tilalle. (Käännös englanti > suomi: Kylälehden toimitus)

TEKSTI JA KUVAT: NASTJA GRIGORJEVA
TEIDÄN MANSIKKATYTTÖNNE

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2008]