Kanatorven lumo

Putkilahti on iät ja ajat tarjonnut elämyksiä ja mukavia muistoja lomaansa viettäville koululaisille. Juttua niistä riittää kerrottavaksi vuosienkin päästä. Havahduin miettimään asiaa kampaajalla käydessäni.

Viereisessä tuolissa istuva äiti-ihminen tuskaili, kuinka hänen kaksi lastaaan pelkäsivät koulun alkamista. Itse asiassa lapset eivät pelänneet koulua, vaan sitä, mitä kaverit sanoisivat. Kavereilla olisi varmasti vaikka mitä kerrottavaa ulkomaanmatkoistaan, veneilyreissuistaan jne. Tältä perheeltä oli mennyt koko kesä omakotitalon rakennustyömaalla, eivätkä lapset olleet omasta mielestään kovin kummoisia extreme-kokemuksia siellä saaneet. Se, millaisia vastauksia lasten kavereille ryhdyimme porukalla keksimään, on kokonaan toinen juttu.

Kun Riikosen veljekset ryhtyvät muistelemaan lapsuuttaan Putkilahden Könnössä, puhe kääntyy ennen pitkää kanatorveen. Kanatorvi on myös minun ehdoton suosikkini. Olen yrittänyt päästä perille sen kiehtovuudesta katselemalla vanhoja valokuvia. Kunnon kuvaa siitä ei ole, joten olen asiaan perehtyessäni joutunut turvautumaan myös eläytymiskykyyni.

Kanatorvi oli putkimainen rakennelma, jota pitkin kanat pääsivät sisätiloista ulkotarhaan. Ulkotarha ei ollut seinän vierellä vaan hiukan kauempana, joten tällä tavalla kanaparvi saatiin täsmäohjaukseen. Samaa ideaa käytetään lentoon lähtevien matkustajien ohjaamiseen lentokentillä. Muistakaa siis Könnön aikaansa edellä olevaa idea kun seuraavan kerran astelette putkeen Helsinki-Vantaalla.

Riikosen veljekset Esko, Hannu ja Veikko vuonna 1956. Housut erityisesti polvien kohdalta viittaavat siihen, että kanatorvessa on käyty.

Kiellettyähän kanatorvessa ryömiminen oli, mutta kaikkien pienten poikien vanhemmat tietävät, miten asia tästä etenee. Ainakin kerta kiellon päälle. Voisin kuvitella, että Riikosen veljesten kiusaus kasvoi ylitsepääsemättömäksi vielä sen kerran jälkeenkin. Voin myös kuvitella kuinka tilaisuus suorastaan pakottaa kanatorveen. Esimerkiksi, jos ketään aikuista ei näy pihapiirissä, yksinolo käy sietämättömän tylsistyttäväksi tai kavereille pitää näyttää urotekoja.

Elämys kanatorvessa syntyy tilan, valon, tuoksun ja ihotuntemusten yhdistelmänä. Kuvitelkaapa vain, miltä tuntuu ryömiä ahtaassa ja pimeässä tunnelissa, kananlanta varpaiden välistä pursuten ja tuntuen kämmenissä milloin kylminä, milloin lämpiminä sattumina, aromit hajuaistia hivellen. Tunnelin päässä, valossa ja vapaudessa olo on helpottunut, sankarillinen. Aika poikia tässä ollaan!

Kanatorvi-kokemus ei ole veljesten mielessä himmennyt ajan myötä, vaan päinvastoin kirkastunut. Eikä voittajaa ole löytynyt ulkomaanmatkoilta tai risteilyaluksilta. Näin päättelen muistelmien intensiteetistä.

Kannattaa myös huomata, että kanatorvi on sanana hieno - ihan kalakukon luokkaa. Ja että mielleyhtymät sanasta suorastaan ampaisevat eteenpäin. Kanatorvesta tulee helposti esimerkiksi munatorvi - mutta miten ajatuskulku sitten jatkuu, en lähde tässä arvailemaan. Mutta olen kyllä kuulolla, kun veljekset ryhtyvät taas kanatorvea muistelemaan.

EBBA RIIKONEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2008]