Oivan ja Annikin suksenlatu vie hyvään mieleen

Oiva ja Annikki Saariselle perinteinen murtomaahiihto tarjoaa heti kotiovelta alkavan liikuntamahdollisuuden, jonka edut ovat moninaiset. Hiihto sopii kaikenikäisille, sen rytmin voi säätää mieleisekseen ja pehmeä eteneminen ei rasita liikaa niveliä, mutta antaa silti sopivasti työtä koko vartalolle ja vahvistaa hengitystä, pistää veren kiertämään. Lisäetuna ovat vaihtuvat maisemat sekä reitin tarjoamat nousut ja laskut, luonnonilmiöt hangella ja hangen päällä.

Lapsuudesta aloitettu hiihtoharrastus on jatkunut luontevasti sekä Oivalla että Annikilla.

Oiva kertoo saaneensa ensimmäiset suksensa suutari-Jussilta, Juho Elfvengreniltä pikkupoikana talvisodan alla: suutari oli muokannut vanhoista suksista lapselle sopivan version ja kiinnittänyt niihin mäystimet (nuoremmille lukijoille tiedoksi: sukseen kiinnitettiin hihnalenkki, josta jalkaterä työnnettiin läpi, pysyi jalassa miten kuten). Niillä sitten hiihdeltiin. Harrastuksen jatkuessa käytiin eri kaveriporukoissa lähimaastoissa ja Kivivuoren mäet tulivat tutuiksi, joskus jopa ajettiin jänistä passimiehen eteen. Saarisen Veikko tuli usein viikonloppuisin Korospohjasta heille Perälään hiihtämään. Sattui joskus niin, että vielä pitkän päivälenkin jälkeen iltahämärässä piti jaksaa kotiin, 5 km Kivivuoren ylitse; Oivaa itseäkin ihmetyttää, ettei tullut otettua edes leipäpalasta taskuun.

Ennen kuin tehdasvalmisteisia suksia tuli yleisemmin kauppoihin, niitä tehtiin itse, teetettiin toisilla tai hommattiin kauempaa joltain tekijältä. Varsinaista suksimestaria ei Putkilahdessa ollut (korjataan tämä kohta jos oli!), Hovisen kaupalle tulivat aikanaan (ajankohta?) lamellipuiset tehtaan sukset. Toimivat metsäsukset Oiva huusi huutokaupasta mökkiinsä kuolleen Sulo Simolan jälkeen, kahden parin pakettina. Kun porukalla hiihdettiin koulussa tai kilpailuissa, tervattiin suksenpohjia nuotion ääressä kuivaten ja varovasti taivuteltiin kärkiä kaarelle hirsinurkan raoissa. Umpihangessa ja huonommalla ladulla kippurakärkinen suksi nousi paremmin hangen päälle.

Kuortaneella lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Annikki muistelee sikäläisiä hiihtomaastoja: korkeuseroja oli, sillä tasainen Pohjanmaan lakeus ei ulotu sinne asti. Koulun välitunneilla hilpaistiin aina suksille ja metsälenkille, mutta koulumatkoja hän ei joutunut hiihtämään, kun koti oli koulurakennuksessa. Putkilahteen tullessa rankemmat korkeuserot saattoivat alkuun hirvittää loivemmista mäistä tullutta, ja joitakin aikoja meni ennen kuin Annikki tottui uuden kotikylän vauhdikkaisiin mäkiin. Kivivuorikin tuli sittemmin tutuksi ja nyt saa jo ihmetellä, kuinka onkaan hämärässä metsässä tullut laskettua huimia latuja kuusten lomasta.

Nykyään Oiva ja Annikki hiihtelevät uudenaikaisilla suksilla, kapeilla ja matalakärkisillä – siteet ovat virtaviivaiset eivätkä enää auraa lunta kuten vielä 1980-luvun alun mallit. Voitelu on käynyt helpoksi: heidän hiihtomäärillään pohjaan kiinnitettävä pitoteippi saattaa riittää parikin talvea. Uusille suksille tehdään silti edelleen pohjavoitelu sulatetulla parafiinilla, silitysrautaa apuna käyttäen. Vanhat purkkivoiteet ovat vielä tallessa hätävarana.

Oivalle hiihto on myös hyötyliikuntaa: viikonloppujen postinhakuretket Virran puodille sujuvat sutjakasti hankea pitkin. Häränojan aukean laidassa oleva koivikon ja metsän välissä lumi pysyy pitkään ja kevättalvella Oiva onkin päässyt suksilla lähes koko matkan, kun muualta lumet ovat jo sulaneet. Kun vielä karjaa oli, Annikki kertoo lähteneensä usein navettatöiden jälkeen ladulle iltahämärään. Monipuolinen liikunta piti huolta terveydestä ja kehon vetreydestä. Annikki on ollut myös Lapissa hiihtoreissulla, mutta Oiva pysyttelee mieluimmin tutuilla kotiladuilla.

Hiihtää voi ikäkautensa ja voimiensa mukaan hiljaa tai kovaa, määrätietoisesti edeten tai enemmän luonnosta ja hiljaisesta etenemisestä nauttien. Sopivan rivakka tahti pitää lämpimänä ja antaa työtä hengityselimistölle raittiissa ulkoilmassa. Hiihto ylläpitää ja kehittää kehon koordinaatiokykyä ja tasapainoa, mistä on suurta hyötyä etenkin vanhemmalla iällä.

Oiva ja Annikki jatkavat lenkkiään. Heille kilometrimäärät ovat toisarvoisia, tärkeintä on ladulle lähteminen ja sieltä löytyvä hyvä olo sekä virkistynyt mieli.

TIMO SUOMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2009]