www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Uudet ylioppilaat

Roosa Tuominen

Roosa Tuominen sai ylioppilaslakin päähänsä lauantaina 30.5.2009. Koulumatka alkoi, kun Roosa meni kuusivuotiaana eskariin Putkilahden kouluun.

Kun Putkilahden koulu loppui vähäisen oppilasmäärän vuoksi Roosa siirtyi Vespuolen kouluun, jossa kävi toisesta kuudenteen luokkaan. Yläasteelle siirryttyä koulumatka piteni Korpilahdelle asti ja siellä hän kävi myös lukion. Roosan ryhmä lukiossa oli oppilasmäärältään pieni, mutta hyvin pärjättiin.

Ylioppilaaksi hän kirjoitti hyvin tuloksin ja haaveilee luokanopettajan koulutuksesta. Kesäksi Roosa menee työharjoitteluun Korpilahdelle Renkituvan päiväkotiin. Roosa pitää monista asioista, harrastaa pianonsoittoa, soittaa pelimanneissa ja on positiivinen.

Teksti ja kuva Sohvi Tuominen

Silja Ojanen

Silja Ojanen kirjoitti ylioppilaaksi Joutsan lukiosta kiitettävin arvosanoin. Silja suoritti tutkintonsa hajauttamalla, syksyllä hän kirjoitti englannin sekä ruotsin ja keväällä äidinkielen, fysiikan ja pitkän matematiikan.

Opinnot jatkuvat matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa fysiikan parissa. Opiskelun lomassa musiikin harrastus jatkuu mahdollisuuksien mukaan.

Teksti ja kuva:
Jafet, Reijo ja Tarja Simola

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2009]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke