Lintujen kuvaaminen vei mennessään

Kevät toi muurarin, maalarin ja rannoille – lintukuvaajan! Vesilintujen pesimisaika on koittamassa ja Lasse Elfvengren on laskemassa ensikertaa vesille uusinta kelluvaa kuvauskojuaan, Kuikka II:sta. Mukanaan vienyt harrastus on jatkunut jo 23 vuotta ja nyt Virtasalmen laineilla kelluva koju on sarjassaan viides paranneltu malli. Älkööt kyläläiset siis ihmetelkö, jos matala ja maastonväriseksi maalattu kuvauslautta viipyilee kesän aikana kylän rannoilla lintupaikkojen tienoilla. Kojua voi ajaa paikasta toiseen pienellä sähkötoimisella perämoottorilla, joka on rakennettu kääntyväksi.

Toukokuun 15. laskettiin vesille kuvauskoju Kuikka II tuuliseen Virtasalmeen.

Lassen pitkään kuvausharrastukseen mahtuu monenlaisia kokeiluja, voittoja ja tappioita sekä loputon määrä sitkeää yrittämistä. On ollut todellisia vaaratilanteitakin. Luonnon kuvaaminen – nimenomaan eläinten, lintujen ja nisäkkäiden – vaatii pitkää pinnaa. Lasse on keskittynyt lintuihin, viime vuosina enimmäkseen vesilintuihin. Nisäkkäiden kuvaaminen on niin aikaa vaativaa kojussa istumista ja eläinten totuttamista, että leipätyökseen rakennusalalla toimivalle miehelle on paras keskittyä hieman helpommin tallennettavissa oleviin lintuihin. Tosin tämäkin on suhteellista: maallikolle riittää kokeeksi, kun yrittää ottaa kohtuullisen terävän ja tunnistuskelpoisen kuvan mistä tahansa kotipiirin linnusta. Taiteellinen vaikutelma tulee vielä tämän päälle.

Hyvä luontokuva voi parhaimmillaan välittää kuvaushetken tunnelman ja antaa suurille ihmisjoukoille käsityksen eläinlajista, tietoa niiden ulkonäöstä tai käyttäytymisestä.

Kuvan kautta ei voi silti elää täysillä mukana sitä väkevää varhaisen aamun hetkeä suolla tai ruovikontuoksuista kesäaamun tuulta silkkiuikun noustessa varovasti pesälleen. Luonnon kokeminen ikään kuin sen yhtenä osana on se ydinasia, joka ajaa Lassen piilokojulleen aamuyön tunteina. Kuvaus on hyvä keino tallentaa näitä hetkiä muistiin itselle sekä muille. Samalla kuvaaminen on haaste: kuvan asettelu, valoisuus, terävyys ja syvyysvaikutelma on kaikki saatava halutulla tavalla kohdalleen. Ja laukaisijaa on painettava oikeaan aikaan. Enempää ei kuvaaja lopputulokseen voi vaikuttaa.

Monia tarinoita ja tapahtumia mahtuu pitkään ajanjaksoon kuvausharrastuksen parissa. Kurkiparin keväistä riemua soiva väkevä huuto varhaisaamun kylmässä ilmassa ja tanssi suolla, teerien hyörinä soidinmenoissaan kiihkeän kuhertelun ja suhinan täyttäessä ilman. Kerran iltayöstä kuului suon vetistä pintaa pitkin tassuttelevien askeleiden ääni. Kuvaaja vilkaisi ulos tirkistysaukosta– ja muutaman kymmenen metrin päässä kulki susi. Kookkaan eläimen näkeminen lähietäisyydeltä nosti karvat pystyyn.

Suuri, monen vuoden työn ponnistukset vaatinut täyttymys oli se, kun pääsi kuvaamaan kaulushaikaraa pesällään poikastensa kanssa. Tästä on kylälehdessä kerrottu aiemmin.

Lasse Elfvengren sanoo toivovansa, että nykyistä useammat ihmiset voisivat kokea näitä hienoja hetkiä varhaisaamun luonnossa. Tämä ei kuitenkaan vaadi mitään erityisvälineitä, ei kalliita laitteita eikä piilokojuja. Suuri luontoelämys syntyy jo siitä, että joinakin kevätaamuina malttaa nousta varhain ja lähteä kotiovelta lintujen laulua soivaan aamunraikkaaseen metsään, tai kulkemaan kylän sivuteille kuulemaan ja katselemaan, mitä luonnolla on tänään tarjottavana. Se ei nimittäin koskaan ole aivan samanlainen, se liukuu yhtenä jatkuvana muutoksena elämän virrassa.

TEKSTI TIMO SUOMINEN
TARKISTANUT LASSE ELFVENGREN
LINTUAIHEISET KUVAT LASSE ELFVENGREN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2009]