Joulukuusen historiaa

Joulukuusella on yhteys muinaisiin vihreyssymboleihin: siunauksellisiin, uuden satokauden takaaviin taikaoksiin. Jo ammoisista ajoista lähtien ihmiset ovat tätä varten somistaneet vuoden pimeimmän ajan juhlia vihreillä havuilla ja oksilla. Näin on tehty Egyptissä, muinaisessa Kreikassa ja Roomassa kuten muuallakin.

Joulukuusi yleistyi Saksassa uskonpuhdistuksen myötä
Joulukuusen yleistyminen sujui Saksassa samaa tahtia uskonpuhdistuksen oppien leviämisen kanssa. Uskonpuhdistus pyrki oikaisemaan paavin johtaman katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Martti Lutheria pidetään uskonpuhdistuksen ”isänä”, ja protestanttisuuden syntyyn vaikuttaneena merkittävänä henkilönä.

Protestantit (katolisesta kirkosta erkaantunut kristinuskon haara) aloittivat kristillisen joulukuusitradition. Vähitellen joulukuusesta muodostui katolisen kirkon jouluseimen protestanttinen vastine. Katolilaiset nimittivätkin protestanttisuutta vähättelevästi ”joulukuusiuskonnoksi”. Katolinen kirkko ”hyväksyi” joulukuusen yllättävän myöhään. Vasta nykyistä paavia edeltänyt puolalaissyntyinen Johannes Paavali II antoi tuoda suuren joulukuusen Pietarinkirkon aukiolle jouluseimen kumppaniksi ensimmäisen kerran joulun alla 1982.

Joulukuusen kulkeutuminen Suomeen
Joulukuusi saapui Saksasta Ruotsiin 1700-luvulla ja Ruotsin kautta Suomeen 1800- luvun alussa. Suomeen joulukuusi rantautui ensimmäisenä kansainvälisimpiin kaupunkeihimme Turkuun ja Viipuriin. Aluksi kuusi ilmestyi kaupunkien vauraitten kotien saleihin, sitten pappiloihin ja kartanoihin. Suomen ensimmäinen tunnettu joulukuusi oli paroni von Klinkowströmin perheessä Helsingissä vuonna 1829. Tavallisen kansan pariin joulukuusi yleistyi meillä vasta 1900-luvun alussa.

Joulukuusen kohtaama kritiikki
Joulukuusi yleistyi niin Saksassa kuin Suomessakin kokolailla nihkeästi. Joulukuusen tuomista kotiin jouluksi pidettiin maallistumisen merkkinä, suorastaan syntinä.

Monet suomalaiset perhelehdet, esim. Kaunis Koti kritisoivat joulukuusta joulun kaupallistamisesta.

Suomessa joulukuusten hankkimista pidettiin myös tarpeettomana metsävarojen tuhlaamisena, etenkin kun suuret, lattialla seisovat kuuset alkoivat syrjäyttää pienet katosta roikkuvat tai pöydällä seisovat kuuset. Kuvaava kansan syvien rivien joulukuusikommentti on noin sadan vuoden takaa, vanhan laihialaismiehen lausuma: ”Soon niitä herraan metkuja, jota tännekin rupiaa tulohon”.

Kielteinen asennoituminen joulukuusta kohtaan lientyi, kun kristinusko otti kuusen omakseen. Joulukuuseen alettiin vähitellen liittää kristillisiä symboleja, kuten tähti ja enkelit, paratiisin puun omenat ja niitä symboloivat pallot ja kynttilöiden pyhä valo. Myös kirkkojen koristelu joulukuusin 1800-luvulta lähtien on tehnyt kuusesta kristillisen symbolin.

Ratkaiseva kansainvälinen käännekohta kuusen voittokululle oli saksalaisen taiteilijan Carl Schwerdgeburthin painokuva vuodelta 1845, joka esittää uskonpuhdistaja Martti Lutheria perheensä kanssa jouluaattona vuonna 1536 kynttilöin koristellun pöydälle asetetun kuusen ympärillä. Massajakeluun tullut kuva levisi Saksasta nopeasti myös Ruotsiin ja Suomeenkin antaen joulun viettämisen mallia. Suomessa kuva julkaistiin Kyläkirjaston Kuvalehdessä vuonna 1878, ja siihen liittyi kirjoitus ”Lutheruksen joulukuusi”.

Taiteilijan näkemys Lutherin perheen joulunvietosta. Pöydällä on kynttilöin valaistu joulukuusi. Kuusenkoristeina omenia. Kuusen latvassa on enkeli, minkä latvakoristeena myöhemmin korvasi Beetlehemin tähti. Kuusen alla on joululahjoja ja naposteltavaa. Martti Luther istuu pöydän ääressä kitaraa soittaen.

Kuvan yhteydessä kerrotun tarinan perusteella on ajateltu, että Luther keksi joulukuusen. Tarinan mukaan Luther oli palaamassa kotiinsa samana jouluiltana pimeän metsän läpi. Matkalla hän katsoi ylös, ja näytti kuin tähdet olisivat tuikkineet kuusen oksilla. Niinpä hän kotiin tultuaan nosti pöydälle pienen kuusen ja sijoitti siihen kynttilöitä, jotka esittivät tähtiä.

Todellisuudessa Luther ei koskaan tuonut joulukuusta kotiinsa, mutta piirroskuva ja tarina tasoittivat joulupuun tietä. ”Jos kuusi kelpaa Lutherille, niin se kelpaa minullekin”.

Joulukuusen sanansaattajia Suomessa
Suomessa joulukuusen voittokulkua siivitti mm. satusetä Topelius, joka juurrutti kertomuksillaan suomalaisten mieliin ihannekuvan onnellisesta kodista ja sopusointuisesta perheestä, jonka perheidylli tiivistyi erityisesti jouluiltana. Topelius toi Suomeen saksalaisperäisen joulujuhlan ihanteen joulukuusineen, – lauluineen ja –lahjoineen.

Joulukuusen sanomaa Suomessa veivät aikoinaan eteenpäin myös mielestäni yllättävän monet joululukemistot, joiden sivuilla ja kansissa julkaistiin keskeisten joulukorttitaiteilijoidemme – Rudolf Koivu ja Martta Wendelin – töitä.

Kansansävelmään perustuvan joululaulun ”Joulupuu on rakennettu”sanat kirjoitti jyväskyläläinen pappi Gustav Oskar Schönemann (nimimerkki K.O.Kaunonen) ja julkaisi ne toimittamassaan lukemistossa Uusi Kuva-Aapinen vuonna 1876. Rudolf Koivu piirsi aiheesta joulukortin vuosikymmeniä myöhemmin.

Ehkäpä tärkein sanansaattaja on Jyväskylässä vuonna 1863 aloittanut kansakoulunopettajia valmentava seminaari. Siellä tuleville kansakoulunopettajille opetettiin, millainen on oikeaoppinen joulukuusi. Tulevat kansakoulunopettajat sitten levittivät oppinsa kansakouluille ympäri Suomen.

Monilla paikkakunnilla ei joulukuusesta tiedetty yhtään mitään, ennen kuin opettaja toi sen mukanaan. Koulun syyskauden päättäjäisjuhlaan saavuttiin koko kylän voimin. Näyttävästi koristeltu joulukuusi sai juhlassa keskeisen huomion. Juhlan nimi muuttuikin ”kuusijuhlaksi”. Moni aikuinen tai lapsi näki ensimmäisen joulukuusensa juuri kuusijuhlassa.

Joulukuusen noutaminen ja sijoittaminen kodissa
Varmaan jokaisella suomalaisella on omakohtainen muistikuva jostakin kuusenhakureissusta, joko omasta metsästä, naapurin metsästä tai kuusikauppiaalta.

Omien lapsuusvuosieni – 1950-luvun lopun ja 60-luvun alun – aikana joulukuusi haettiin aina omasta metsästä. Metsämme alkoi Noromäen talosta, minne kuusenhakureissulla ajettiin hevosella. Kuusta etsimään menivät isä ja meistä lapsista ne isommat, jotka kynnelle kykenivät. Pienemmät lapset jäivät lämmittelemään Noromäen talon sisälle. Mieleeni on jäänyt talon sydämellinen emäntä Lempi Rantanen. Varmaankin joka kuusenhakureissumme yhteydessä hän kävi talon vintillä hakemassa heidän joulupöytäänsä varten omenia, jotka hän oli syksyllä säilönyt kenkälaatikoihin silkkipapereihin käärittynä. Meille lapsille tarjotut omenat maistuivat erinomaisen hyviltä.

Vähävaraisissa kodeissa ja pienissä tiloissa oli pieni joulukuusi, joka sijoitettiin pöydälle tai ripustettiin kattoon. Kattokuusi selittää säkeet
”…sitten leikitellään kuusen alla…”

Isoissa saleissa ja tuvissa oli iso joulukuusi, eikä sitä sijoitettu nurkkaan, vaan kunniapaikalle keskelle lattiaa. Lattian keskellä oleva kuusi mahdollisti Topeliuksen vuonna 1837 Uusikaarlepyyssä muistikirjaansa kirjaaman: ”… kokonainen parvi kyynäränmittaisia eläväisiä tanssi kuusen ympärillä …”

Joulukuusen voittokulku
Joulukuusi on nähnyt monet sodat, pula-ajat, nousut ja romahdukset, mutta kuusi on aina pysynyt pystyssä. Suomen sotavuosinakaan joulukuusesta ei luovuttu – ei kotirintamalla eikä taistelutantereiden korsuissa – sillä jouluperinteen noudattaminen toi turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta puutteen ja ahdistuksen keskelle.

Tänä päivänä joulukuusi on levinnyt kaikille mantereille, eikä se enää kuulu yksinomaan kristittyjen perinteisiin, vaan siitä on tullut varsin yleismaailmallinen ilmiö. Koristellusta kuusesta tai muusta ”joulupuusta” iloitaan nykyään eri maissa ja kulttuureissa aina Afrikkaa ja Japania myöten, riippumatta siitä, mikä onkaan itse kullekin vuoden loppuvaiheilla juhlimisen aihe tai tapa.

RISTO PERTTULA

Keskeinen lähde: Kaisa Koivisto, Hannele Nyman, Marjo-Riitta Saloniemi: Joulupuu on rakennettu; Tammi 2009

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 12/joulukuu 2009]