Sahtia ja sotaa

Joukko kylän miehiä istuskelee seurantalon edessä nurmikolla, läkkipeltinen sahtihinkki kiertää kädestä käteen. Miehet kaatavat sahtia hinkin kanteen ja juovat siitä. Olen 6-vuotias ja istun muiden pikkupoikien kanssa kuuntelemassa miesten juttuja. Ikosen Pauli on sotaisalla tuulella. Hän haluaa paikalle Kopisevan isännän. Joku lähtee polkupyörällä hakemaan.

Tein vuonna 2004 TV2:n Dokumenttiprojektille televisiodokumentin jatkosodassa 1941 vanhalla rajalla tapahtuneista kieltäytymisistä. Osa suomalaisista sotilaista ei halunnut hyökätä Neuvostoliiton puolelle. Kieltäytymisistä vaiettiin pitkään, se oli Suur-Suomen tekoon lähteneille upseereille nolo asia. Minua kiinnosti se, mikä sai miehet uhmaamaan käskyä.

Sota-arkistosta löytyi useita nimilistoja kieltäytyneistä. Yllättävin oli 83:n sotilaan lista, jossa oli mukana putkilahtelaisia. Huomasin heti, että kaikki jalkaväkirykmentti 48:n rytäkässä mukana olleet kylän miehet ovat jo kuolleet.

Yritin löytää haastateltavaksi muita veteraaneja Korpilahdelta. Ketään ei enää ollut jäljellä.

Seurantalon nurmikolla Oksasen kahvilaa vastapäätä sahtiastia kiertää edelleen. Kansi on heitetty pois ja miehet juovat suoraan hinkistä niin että sahti valuu pitkin rintamuksia. Käyn välillä Virtasalmen sillan pielessä heittelemässä voileipiä litteillä pikkukivillä. Kopisevan isäntä saapuu paikalle hevoskärryillä. Hän sitoo hevosen Seurantalon päätyyn ja heittää heiniä eteen. Hänelle tuupataan sahtihinkki ja oitis alkaa kiivas keskustelu sodasta.

Jalkaväkirykmentti 48:n piti ylittää vanha raja Karjalan kannaksella syyskuun puolivälissä. 14.9.1941 lähes 200 toisen pataljoonan miestä ilmoitti, etteivät he noudata käskyä. Rykmentinkomentaja everstiluutnantti Sora piti tiukan puhuttelun ja uhkasi, että kieltäytymisestä voidaan tuomita kuolemaan. Puhuttelun jälkeen vähän yli sata soturia ilmoitti olevansa mukana hyökkäyksessä. Ne 83 miestä, jotka yhä kieltäytyivät ylittämästä rajaa, vangittiin. Aseet ja kokardit otettiin pois. Miehet tuomittiin seuraavana yönä kenttäoikeudessa 10 vuodeksi kuritushuoneeseen kapinasta. Aliupseerit ja korpraalit menettivät sotilasarvonsa.

Kopisevan isännän vanhempi veli ylikersantti Oskar Kopiseva oli joukon korkea-arvoisin aliupseeri. Äskettäin edesmennyt korpilahtelainen veteraani, entinen viestiupseeri Onni Välivaara näki vangitut Suojärvellä syyskuussa 1941. Välivaara kertoi kuulleensa, että joku ylempi esimies olisi luvannut Kopisevalle ja muille kieltäytyneille, ettei vanhaa rajaa ylitetä.

Vangituille miehille annettiin kuitenkin mahdollisuus valita: joko kuritushuoneeseen tai takaisin rintamalle. Kaikki palasivat riviin. Heidät sijoitettiin turvasäilöön otetuista äärivasemmistolaisista koottuun Pärmin pataljoonaan. Siinä oli nyt tilaa, koska 70 kiihkeintä kommunistia oli heti ensimmäisen etulinjan tehtävän aikana karannut Neuvostoliiton puolelle. Erillinen pataljoona 21 eli ”Musta Nuoli” pantiin koviin paikkoihin ja taisteli hyvin. Se sai marraskuussa 1941 kiitossähkeen Mannerheimiltä erään tärkeän tienristeyksen valtaamisesta.

Syksyllä 2004 haastattelin Joroisissa Sulo Kiurua, Pärmin pataljoonan entistä vääpeliä. 90-vuotias Kiuru kertoi, että hän muistaa vielä muutaman Korpilahden miehen nimenkin. Varsinkin eräs Ikonen oli aivan erinomainen sotilas.

Kylän pikkupojat tienaavat karamellirahoja, he käyvät välillä polkupyörillään Ikosessa täyttämässä sahtihinkkiä. Seurantalon pihassa pulina jatkuu myöhään iltaan. Minut äiti kävi hakemassa kotiin Virtasalmen sillan toiselle puolelle. Ei ollut lapselle soveliasta seurata sahdin juontia. Eikä 6-vuotias voinut ymmärtää, mistä oli kysymys. Sodasta oli kulunut alle kymmenen vuotta, siellä syntyneitä traumoja siinä nurmikolla purettiin.

TV-dokumenttiani varten löysin Joroisista muutamia miehiä, jotka halusivat kertoa asiasta. Vain yksi kieltäytyjäporukassa mukana ollut mies löytyi, mutta hänkään ei sitä haastattelussa myöntänyt. Hänellä oli pitäjässä arvostettu asema ja rintama-miestalo hyvällä tontilla keskellä kirkonkylää, ei hän halunnut enää ihan kaikkea muistaa. Korpilahden veteraanimatrikkelissakin tieto osallistumisesta Pärmin pataljoonan taistelutoimiin puuttuu monen miehen kohdalta.

Miksi sitten sotilaat kieltäytyivät noudattamasta käskyä, vaikka teloittaminen uhkasi?

Miehet olivat sitä mieltä, että sotilasvala sitoo heitä vain oman valtakunnan puolustamiseen, ei hyökkäyssotaan. Kieltäytyjät olivat enimmäkseen vanhempia reserviläisiä, perheellisiä miehiä. Jalkaväkirykmentti 48:n menetykset hyökkäysvaiheessa olivat olleet poikkeuksellisen suuret, eikä uusia riskejä haluttu ottaa. Ja kun kerran esimies oli luvannut, ettei rajan yli mennä, siitä pidettiin tiukasti kiinni. Sodan päämääristä eivät valtakunnan poliitikot olleet keskustelleet lainkaan, mutta sotilaat hakivat lyhyttä ja helposti puolustettavaa rajaa. Tavoitteiden epämääräisyys heijastui miehistöönkin.

Kaiken kaikkiaan kieltäytymistapauksia tunnetaan 25 kappaletta eri rintamalohkoilla. Asiat käsiteltiin kenttäoikeuksissa heti ja siirrettiin sen jälkeen sotaylioikeuden päätettäväksi. Tuomiot vaihtelivat.

Putkilahden miesten pataljoonankomentaja jääkärimajuri Nikke Pärmi piti rikospäiväkirjaa miehistään. Sodan loputtua kaikki kieltäytyneet armahdettiin. Sotilaspassiin tuli merkintä: ”Tuomion täytäntöönpanosta luovutaan toistaiseksi”.

Näytin äidilleni Helvi Itärannalle tämän 83 nimen listan. Äiti luki sen läpi ja sanoi: ”Minä en usko Sinua”. Hän ei ollut koskaan kuullut tapauksesta. Etenkin Oskar Kopisevan kieltäytyminen rajalla oli hänen mielestään täysin mahdoton ajatus. Kai Sota-arkiston papereihin kuitenkin on uskominen.

TAPANI ITÄRANTA
KUVAT: TAPANI ITÄRANNAN ARKISTO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2011]