www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Pyörivä maapallo

Putkilahteen 2. sija Valtakunnallisessa alakoululaisten kuvataidekilpailussa taideteoksella nimeltään "Pyörivä maapallo", tekijänä taiteilija Jenina Salminen

Euroopan Parlamentin Suomen tiedotustoimisto ja Suomen Lasten Parlamentti järjestivät alakoululaisille suunnatun kuvataidekilpailun jonka aiheena tänä vuonna oli: Ollaan yhdessä -pienet ja suuret ovat samanarvoisia. Kilpailu järjestettiin viidennen kerran ja siihen osallistui yli 1000 (tarkalleen 1051 työtä) työtä ympäri Suomen. Sarjoja oli kaksi 1-3 lk ja 4-6lk oppilaille ja molempien sarjojen kolme parasta kutsuttiin palkintomatkalle Helsinkiin 9.5.2011 huoltajan tai opettajansa kanssa. Kuvataidekilpailun tavoitteena on lisätä koululaisten EU-tietämystä ja edistää lapsen oikeutta osallistua ja tulla kuulluksi.

Jenina Salminen ja taustalla kolme parasta kuvataideteosta 1-3 lk. sarjassa.

Meille vanhemmille Jeninan kilpailumenestys tuli täytenä yllätyksenä vaikka taiteellinen persoona onkin! Tammijärven koulun opettaja Maija oli lähettänyt oppilaidensa töitä kisaan josta emme olleet kuulleetkaan. Siitä hänelle kiitos! Tällai-sesta kokemuksesta pääsee nauttimaan vain kerran ja tapahtuman järjestäjät maksoivat matkakulut sekä osan yöpymiskuluista, joten Äitienpäivän aamulaulujen ja kahvittelujen jälkeen Jenina ja isä sitten suuntasivat kohti Helsinkiä. Hotelliksi oli valittu Radisson Blu Royal ja se jo itsessään oli upea kokemus! Nurkan takana oli Kampin tori jossa Eurooppa-päivän tapahtumalava sijaitsi. Sunnuntai-iltana katsastettiin kaupunkia, käytiin elokuvissa ja pizzalla ja ehkä ihan vähän jännitettiin seuraavaa päivää.

Juhlallisuudet alkoivat torilla aamulla yhdeksältä arviointiraadin Sanna Lauslahden puheenvuorolla sekä voittajien palkitsemisella. Kunniakirjoja oli jakamassa Europarlamentaarikko Mitro Repo. Voittajat saivat lahjakassit jotka sisältivät mm. pelejä, pehmolelun, askarteluvälineitä, tehtäväkirjan jne. Juhlavieraita viihdytti myös Kengurumeininki Duo, jonka esityksestä nauttivat niin isot kuin pienetkin! Itse näyttelyn avajaiset pidettiin kuitenkin Eduskunnan kirjastossa, jossa voittajia haastateltiin ja kuvattiin kilpailutöidensä kanssa. Näyttely on avoinna 9.5–5.6.2011 ja sen jälkeen Kampin kauppakeskuksessa 6.–20.6.2011. Töitä asetetaan näytteille myös muualle Suomeen syksyn 2011 aikana. Lisäviihdykettä tarjosi Espoon musiikkiopiston Jätkäjengin musiikkiesitys. Virallisuuksien jälkeen ohjelmassa oli lounas eduskunnan ruokalassa ja opastettu kiertokäynti. Jeninaa kiinnosti erityisesti "tv:stä tuttu" täysistuntosali ja kuuluisa eduskunnan oveton hissi. Tähän päättyi sitten virallinen ohjelma, mutta paras oli tietenkin säästetty viimeiseksi: palkintoon kuului myös rannekkeet Linnanmäelle! Aikaa huvipuiston aukeamiseen oli kuitenkin muutama tunti, joten nuo rannekkeet päätettiin säästää vaik-kapa kesälomamatkaa varten ja otettiinkin lauttamatka Korkeasaareen. Flamingot, tiikerit ja pikkupandat olivat niiiiiin ihania, että loppu päivä kului ihan liian nopeasti ja kotimatkan aika koitti pian. Ajomatkan aikana ehtikin sitten jo nähdä unia kaikista päivän tapahtumista!

Matka itsessään on jo ikimuistoinen ja hieno kokemus, mutta ehkä parasta on se, että aikuiset, opettajat ja me vanhemmat annamme täällä maaseudulla asuville lapsille tilaisuuden huomata heillä olevan samat mahdollisuudet kuin kaupungeissa asuvilla, toteuttaa haaveitaan ja unelmiaan. Heistä voi tulla mitä vain, vaikkapa sitten kuvataiteilijoita tai tiikerinhoitajia!

JOHANNA SALMINEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 6/kesäkuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke