Kesän 1941 hyökkäysvaiheesta asemasotaan

Valtaosa sotiin osallistuneista Putkilahden miehistä taisteli talvi- ja jatkosodassa Karjalan kannaksella. Talvisodassa taisteltiin kannaksen koillisosassa Taipaleenjoella. Jatkosota heitteli putkilahtelaisia eri puolille kannasta. Talvisota oli päättynyt maaliskuussa 1940 suomalaisille katkeraan rauhaan. Suomi valmistautui Neuvostoliiton uuteen hyökkäykseen, uusi raja linnoitettiin ja armeijaa vahvennettiin. Tulevaa sotaa pidettiin talvisodan jatkeena, jolla korjattaisiin vuoden 1940 rauhassa koettu vääryys.

Lisääntyneen sodanuhkan vuoksi pantiin 17.6.1941 toimeen liikekannallepano, jossa puolustusvoimien käyttöön otettiin noin 630000 miestä ja naista, 16% maan väestöstä. Varsinaisten taistelujoukkojen vahvuus oli 475000 miestä. Korpilahdelta sotaan lähti noin 1200 miestä. Jyväskylän suojeluskuntapiiri perusti keskisuomalaisista miehistä kootun jalkaväkirykmentin 48 (JR48). JR48:aan kuului kolme pataljoonaa. Toinen pataljoona (2.pat.) koottiin Korpilahden, Muuramen ja Säynätsalon miehistä. Tässä jutussa seurataan sodan etenemistä Korpilahden veteraanimatrikkelin tavoin lähinnä JR48:n 2.pat:n näkökulmasta. Sodassa kaatuneiden putkilahtelaisten sankarivainajien nimet mainitaan.

Hyökkäysvaihe
Kartta1. Hyökkäysvaiheen taistelut

Jatkosodan alussa JR48 kuului toiseen divisioonaan (2.D), joka oli osa toista Armeijakuntaa (II AK).

Divisioonan koko oli noin 16000, jalkaväkirykmentin noin 3600 ja pataljoonan noin 900 miestä.

2.D:n osalta hyökkäys alkoi 30.6.41. 2.pat. ylitti rajan 2.7. Uukuniemen Honkakylässä ja otti parin päivän päästä rintamavastuun ja joutui taisteluun. Seuraavat päivät taisteltiin Parikanjärven-Niäsjärven alueella. Vihollinen lyötiin. 2.D puhdisti yli viikon kestäneissä taisteluissa Ristilahden-Tyrjän alueen vihollisjoukoista.

Mannerheim kielsi jatkamasta hyökkäyksiä Karjalan kannaksella, sillä kesäkuun lopussa perustetun Karjalan Armeijan oli määrä aloittaa 10.7. hyökkäys Laatokan pohjoispuolella. Karjalan kannaksen joukkojen tehtäväksi käskettiin pitää silmällä vihollisen aikeita ja olla valmiina hyökkäämään sen kimppuun, jos se ryhtyy vetäytymään. Noin kolmen viikon lepovaihe oli tyyntä myrskyn edellä. Rykmentin joukkoja järjestettiin ja täydennettiin, myös aseistusta kohennettiin. 2.pat. partioi mm. Meriän ja Pajasyrjän kylissä, jotka todettiin miehitetyiksi ja vahvasti varustetuiksi.

Karjalan armeijan hyökkäys Laatokan pohjoispuolella sujui kaksijakoisesti. Keskiosassa hyökännyt armeijakunta eteni hyvin ja kaartoi pohjoisesta Laatokan rantaan, jolloin Sortavalassa taistelleiden neuvostojoukkojen yhteys Laatokan pohjoispuolelta itään katkesi. Sen sijaan Sortavalaa valtaavat joukot kohtasivat vaikeuksia. Neuvostojoukot aloittivat siellä vastahyökkäyksen Karjalan kannakselta tuomiensa lisäjoukkojen tukemana. Mannerheim näki nyt tarpeelliseksi käynnistää Karjalan kannaksella II AK:n hyökkäys ja katkaista Sortavalassa taistelevien neuvostojoukkojen maitse Karjalan kannakselta tapahtuva huolto. II AK:n hyökkäys alkoi 31.7. ja hyökkäyksen suunta oli kohti Laatokan rantaa. JR48 sai käskyn hyökätä Oinaanvaaran kylän kautta Sortavalan-Elisenvaaran-Hiitolan rautatielle ja sieltä edelleen Laatokan rannalle. Oinaanvaaran seudulla oli vahva vihollisosasto, jonka tehtävänä oli hinnalla millä hyvänsä suojata Sortavalan ja Hiitolan väliset rauta- ja maantiet, joita pitkin vihollinen oli ryhtynyt kuljettamaan Sortavalasta perääntyviä joukkojaan. Suomalaiset pyrkivät katkaisemaan nämä yhteydet. Oinaanvaarassa alkoi kiivas usean päivän taistelu näiden yhteyksien herruudesta. Kun 2.D:n joukot katkaisivat rautatieyhteyden Akkaharjun asemalla ja muutamaa päivää myöhemmin maantieyhteydet Ihalassa, murtui vihollisen vastarinta Oinaanvaaran seudulla. JR7 valtasi Lahdenpohjan kauppalan, jolloin Sortavalan alueen neuvostojoukkojen kaikki maayhteydet etelään katkesivat Lahdenpohjan tasalla. Vihollinen ryhtyi nyt vetämään Sortavalan alueen joukkoja Lahdenpohjan pohjoispuolelta Laatokan rantaan. Jälkijoukoksi jäänyt, pääjoukkojen vetäytymistä suojannut 168.D jäi saarroksiin Lahdenpohjan-Pyhäjärven-Sortavalan alueelle.

2.D:n joukot aloittivat 12.8. hyökkäyksen saarretun 168.D:n sivustaa vastaan. Siihen liittyen JR48 sai käskyn hyökätä Pajasyrjän ja Kukkalammen kylien kautta Nivan asemalle. Venäläiset olivat Pajasyrjässä kaivautuneet maahan ja rakentaneet kaikkiin tiensuuntiin vahvat linnoitukset. Vihollisen oli pakko pitää asemansa saarroksissa olevien joukkojen sivustoilla niin kauan, että pussin perällä olleet joukot ehtivät vetäytyä Laatokan rannalle. JR48 valtasi Pajasyrjän ”talo talolta ja kuoppa kuopalta”. Vihollisen epätoivoisen sitkeä vastarinta näkyi myös JR48:n elokuun 12. päivän tappioissa, jotka olivat yhden päivän osalta hyökkäysvaiheen suurimmat. Pajasyrjän taisteluissa kaatui Vilho Virtasen lisäksi kahdeksan muuta JR48:n korpilahtelaista taistelijaa. 2.pat. hyökkäsi Pajasyrjän taistelujen yhteydessä Kukkalammen kylään, jonka se puhdisti kovien taistelujen jälkeen. Parin päivän päästä 2.pat. hyökkäsi Nivan rautatieasemaa puolustaneen vihollisosaston sivustaan. Vihollinen väistyi ja Nivan asema jäi suomalaisten käsiin.

JR48:n johtoa järjesteltiin 5.8.41. Eversti Teuvo Vartiovaara luovutti tehtävät everstiluutnantti Yrjö Soralle, joka osoittautui edeltäjäänsä riuskaotteisemmaksi. Elokuun puolivälissä havaittiin, että vihollinen ryhtyi laivaamaan Laatokalle sen rantaan vetäytyneitä joukkojaan. Nämä laivaustoimet piti estää. Esto-operaatio annettiin juuri perustetulle I AK:lle, jolle mm. 2.D alistettiin. 2.pat. hyökkäsi pitkin Korteelanjärven-Marjalahden kannasta tavoitteena Laatokan rannalla oleva Möklahti. Marjalahdessa havaittu vihollinen lyötiin monivaiheisten taistelujen jälkeen. 2.pat. jatkoi kohti Möklahtea, missä vihollinen oli jo ryhtynyt laivaamaan perääntyviä joukkojaan laivoilla ja proomuilla Laatokalla sijaitsevalle Valamon saarelle. Vihollinen suojasi laivaustoimia kiivaalla tulella. Niilo Kopiseva kaatui Möklahdella 19.8.41. Taistelut päättyivät 20.8., kun I AK oli saanut päätökseen tehtävänsä. Virallisen historian mukaan vihollinen joko tuhottiin tai pääsi vetäytymään Laatokalle. Voitto oli materiaalisesti näyttävä, sotasaaliina saatiin mm. 126 tykkiä, 49 hyökkäysvaunua, 338 kuorma-autoa ja 1500 vankia, joista JR48 nappasi yli 300. Miesten mieliin jäi erityisesti sadat elävänä saadut hevoset. Runsaasti korpilahtelaisia miehiä kuului myös JR6:een, joka samaan aikaan valtasi Enson teollisuusalueen Jääskessä, Kannaksen keskiosassa. 20-vuotias Solmu Hovinen kaatui näissä taisteluissa 16.8.41

Siirto kannakselle
Kartta2. Siirto kannakselle ja asemasodan alku

JR48 siirtyi Laatokan luoteispuolen kovien taistelujen jälkeen Lahdenpohjan kauppalaan. Kolme viikkoa yhtäjaksoisesti taistellut rykmentti pääsi vihdoin lepäämään. Seuraavat päivät käytettiin täydelliseen lepoon, saunottiin ja seurattiin vierailevia viihdytyskiertueita. JR48 ei saanut olla levossa kovinkaan kauan, sillä jo 25.8. se siirrettiin autokuljetuksella noin 160 kilometriä kaakkoon Vuoksen pohjoispuolelle Vuoksenrantaan, mistä rykmentti jatkoi matkaansa parin päivän päästä marssien Vuoksen eteläpuolelle Vuosalmelle, josta puolestaan jatkettiin seuraavana päivänä Äyräpään Vasikkasaareen. Marssiosuudet olivat raskaita, satoi koko ajan, tiet olivat huonossa kunnossa ja tungokseen asti täynnä suomalaisia joukkoja. JR48 hyökkäsi 30.8. Valkjärven Salokylään, missä kohdattu vihollinen lyötiin talo talolta edenneiden taisteluiden jälkeen. Seuraavana päivänä JR48 hyökkäsi Kivennavan Vuottaalle, missä se valtasi vanhan rajan tuntumasta kolme pikkukylää. JR48:n taistelutoiminta hyökkäysvaiheen aikana päättyi elokuun viimeisenä päivänä kylien valtaamiseen.

Asemasotavaihe alkaa
JR48 siirrettiin Vuottaalta Siiranmäen maastoon. Syyskuun alku käytettiin lepoon, erilaiseen huoltoon, virkistystoimintaan, täydennykseen, myös koulutus pantiin jälleen käyntiin ja partiointia rajan suuntaan jatkettiin. Myös lomia alettiin myöntää, mikä vaikutti mielialoihin kohottavasti. Suomalaisten joukkojen hyökkäys Kannaksella pysäytettiin Leningradin (nyk. Pietari) uloimman puolustuslinjan edustalle ja joukot asettuivat puolustukseen linjalle Rajajoen suu-Aleksandrovka-Ohta-Lempaalanjärvi-vanhan rajan suunta Laatokkaan. Puolustuslinja oli vanhan rajan takana ja sitä suorempi ja lyhyempi. JR48:n lepovaihe päättyi syyskuun puolivälissä, kun sen piti vapauttaa vanhan rajan takana Ohtan maastossa rintamavastuussa ollut JR28. Jo sodan ensimmäisinä viikkoina joissakin joukko-osastoissa oli esiintynyt mielipiteitä, että sotilasvala velvoitti vain rajojen puolustamiseen. Rajan ylityksen nyt ollessa JR48:lle ajankohtainen, tuli tämä kysymys jälleen esille. Tästä jupakasta kertoo Tapani Itäranta Putkilahden kylälehden toukokuun 2011 numerossa. JR48 siirtyi Ohtaan lopullisesti kieltäytyneitä miehiä lukuun ottamatta. Ohtassa varustettiin ja vahvistettiin puolustuslinjaa, rakennettiin korsuja ja vedettiin linjojen eteen piikkilanka-esteitä. JR48 palasi marssien 7.10. Ohtasta lepoon tuttuun Siiranmäen maastoon. Lepoaikana mm. nostettiin perunaa ja kynnettiin peltoja.

JR48 määrättiin 19.10. väliaikaisista 2.D:n joukoista takaisin omaan, Pohjois-Hämeen sotilasläänin perustamaan 18.D:aan, jota komensi eversti – myöhemmin kenraalimajuri ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Aaro Pajari. JR48 käskettiin heti etulinjaan 18.D:n vastuualueeseen kuuluneelle Aleksandrovkan lohkolle, mikä sijaitsi vanhan rajan takana lähellä Suomenlahden rantaa. 30 kilometrin marssi suoritettiin pitkin syysliukkaita teitä. JR48 jatkoi lohkolla edellisten joukkojen aloittamia linnoitustöitä. Taistelutoiminta oli vähäistä rajoittuen harvaan tykistötuleen ja partiointiin. JR48 oli Aleksandrovkan lohkolla tasan kuukauden. Koska etenkin maataloudessa ja metsäteollisuudessa työvoimapula oli huutava, ryhdyttiin puolustusvoimissa työvoiman irrottamiseksi kotiuttamaan miehiä. JR48:sta kotiutettiin joulukuun alussa kaikki vanhimmat miehet, osa heistä kutsuttiin myöhemmin takaisin palvelukseen. JR48 joutui 18.12. noin kolmeksi viikoksi jälleen etulinjaan, missä se vietti ensimmäisen jatkosotajoulunsa, joka sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Vuoden 1942 alku oli kenttäarmeijassa suurten muutosten aikaa, divisioonia hajotettiin ja järjestettiin uudelleen, myös Kannaksen armeijan ylintä johtoa uusittiin. Joulukuussa 1941 kotiutettujen vanhojen miesten tilalle otettiin syyskuussa 1941 palvelukseen astuneita miehiä.

Suomen virallinen ulkopolitiikka oli jatkosodan alusta alkaen varovaista. Suomi ilmoitti käyvänsä Neuvostoliittoa vastaan erillissotaa, joka oli erillään länsivaltojen ja Saksan välisestä maailmansodasta. Suomi ei suostunut saksalaisten pyyntöihin hyökkäyksen jatkamisesta Karjalan kannaksella kohti Leningradia. Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto joutui pettymään Saksan armeijan suorituskykyyn. Suomen lähtökohtana oli oletus Saksan menestyksestä hyökkäyksissään. Suomen joukot valtasivat kaikilla rintamilla jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana talvisodassa menetetyt alueet ja vähän lisäalueitakin. Suomalaisten valloittamia kaupunkeja ja kauppaloita olivat Sortavala, Lahdenpohja, Käkisalmi, Viipuri, Koivisto, Kontupohja, Karhumäki ja Petroskoi, jonka nimi muutettiin Äänislinnaksi. Saksan vastuualueella Kuhmon pohjoispuolella hyökkäykset sujuivat vaisummin. Sota jähmettyi syksyn 1941 aikana asemasodaksi, joka kesti kesäkuuhun 1944 asti. Tässä jutussa on kerrottu Putkilahden miesten jatkosodan alkupuolesta. Seuraavassa Kylälehden numerossa on tarkoitus kertoa, miten asemasota jatkui ja miten sujuivat kesän 1944 torjuntataistelut.

RISTO PERTTULA

Keskeiset lähteet:
Mikko Strang (toim.): Rakkaudesta maahan ja kansaan – Korpilahden veteraanimatrikkeli
Kimmo Sorko, Mikko Strang, Sakari Isosomppi, Kari Virtanen: Jalkaväkirykmentti 48 – Taistelut ja tapahtumia 1941-1944
Jutun kartat perustuvat veteraanimatrikkelin sivujen 130-131 karttoihin.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2011]