www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

SYKSY JO SAA

Putkilahtisten syksy alkaa ikävällä uutisella: Virran Puoti lopettaa toimintansa. Olemme jälleen ilman kauppaa. Lähin kauppaliike on Korpilahden keskustassa ja sinne on kylämme perukoilta pitkä matka. Huolestuttava ajatus pyörii monen kylämme asukkaan mielessä. Miten nyt tästä eteenpäin?

Kaikesta huolesta huolimatta syksy on aikaa, jolloin herätellään uusia alkuja, uusia ideoita ja toimintoja. Koulut alkavat ja lapsille ja nuorille se on elämän tärkeimpiä ajanjaksoja. Syksyllä pyörähtävät käyntiin myös monenlaiset kerhot ja harrastuspiirit siellä, missä niihin on riittävästi osallistujia. Putkilahdessa tilanne on tältä osin harmillisen huono. Onneksi sentään naisten jumppapiiri kokoontuu kerran viikossa.

Putkilahden alkusyksyä ovat piristäneet mukavat tapahtumat eri puolilla kylää. Töppöspohjalla on vietetty jo toista kertaa kaikin puolin värikästä “Gallialaista iltaa“. Luovuus kukoistaa Järvelän mäellä!

Mukavia tapahtumia voidaan järjestää niinkin, että lähdetään ystäväporukan kanssa retkelle metsään ja asetetaan jokin tavoite, – kiivetään vaikkapa yhdessä seudun korkeimmalle vuorelle. Helteinen päivä, louhikkoinen ja risukkoinen kulkureitti jyrkkää rinnettä ensin ylös ja sitten alas vaatii todellista ponnistelua ja sisua. Lopulta asetettuun tavoitteeseen pääseminen ja näin itsensä voittaminen on arvokas asia kenelle tahansa, mutta varsinkin silloin kun liikkuminen on vaikeata. Lehdessämme tästäkin aiheesta esimerkillinen tositarina.

Edellisessä lehdessämme alkanut Risto Perttulan laatima historiantutkimus koskien erikoisesti Putkilahden miesten jatkosodan alkupuolta etenee tässä numerossamme kertomuksella siitä, miten asemasota jatkui ja miten sujuivat kesän 1944 torjuntataistelut.

Aune Turunen,
päätoimittaja

[Putkilahden kylälehden 9/syyskuu 2011 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke