www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Jussilan vieraskirja

Solmu-enoni piti kesäkämpässään Hovisen aitan vintillä eli Jussilassa vieraskirjaa kesät 1938 – 39. Tässä häivähdys kylän nuorten elämää 70 vuoden takaa:

31.5.1938
Sain kunnian aloittaa tämän vieraskirjan tänä toukokuisena iltana täällä tuomentuoksuisessa ”Jussilassa” klo 19.30. Tuoksuista pyörtyneenä
MARTTI KOSKINEN

19.6.1938
On käyty soittamassa ”kurttua” ja syömässä aniksia. Täällä vaan sireenit tuoksahtavat ja joskus p….. Eipä tällä kerralla olekaan muuta sydämellä.
SAKARI AULAS

26.6.1938
Tulin Solmun kanssa Lehtolasta tänne Jussilaan soittelemaan. Lopetettiin heinätyöt. (heinä tehty ompi ja ruista niitetään)
VEIKKO HEDMAN

Solmu Hovinen

26.6.1938
Jussilassa on taas vietetty yksi kesänen sateen makunen ilta. Suklaata on maisteltu että tupakka on maittanut. Haitaria on revitty kovasti ja nyt pitäisi lähteä hankaamaan kurkkua levänpalalla.
SAKARI AULAS,
SYNT. ALASTI TAVALLISISTA VANHEMMISTA
J.K. Kynänterä on kuin variksen persesulalla kirjoittaisi

6.7.1938
Eräänä talkooiltana tanssin sävelten kaikuessa Seuralalta ”Jussilaan” pälkähti päähän että olis lähdettävä sinne polkan tahdille.
KUSTAA TIKANDER

Kuvassa vasemmalta: Solmu Hovinen, Veikko Hedman ja Kustaa Tikander

8.7.1938
Koska ulkona tuulee kovasti viskasi tuuli minut tänne yläkertaan Solmun kamariin taikka kesähuvilaan. Täällä soitetaan ja lauletaan eikä täällä lysti lopu milloinkaan. Hedmannin Veikko soittaa haitarilla kikkelimarkkaa ynnä muuta. Solmukin koittaa taitoaan.
VILHO RAILOMAA

14.7.1938
Minäkin kävin täällä Jusulassa hakemassa nuottivihkoja. Sain vähän pastilleria isännältä. Mukava boksi tällä Hovisen pojalla on.
SIRKKA KOSKINEN
J.K. Ensimmäinen tyttövieras

19.7.1938
Tulin herättämään Solmua ylös, kun oltiin eilen illalla yötuurissa Päijänteellä polakoukkuja laskemassa, ja tulihan niitä kalojakin. Olisi tullut hyvinkin, ellei niitä liehuhelmoja olisi ollut häiritsemässä meidän kalaonneamme.
VEIKKO HEDMAN

24.8.1938
Onni sulle, onni sille,
joka sua rakastaa
Jonka kanssa vielä aiot
samaa leipää nakertaa!
T:VOO NAAPURIN MAIJA (MARJATTA AULAS)

31.8.1938
Viimeinen ilta siviilissä, olemme joukolla Jusulassa. Hedman vetelee kurtulla jotakin surumielistä laulua, siitä mahtaa olla hieman surumielistä lähteä Kouvolaan. Eiks je?
ALOKAS RAUNI KOSKINEN

Kyllä, niin kuin arvaatten, minulla on sydänsuruja, niin kuin alokas Koskisellakin.
ALOKAS VEIKKO HEDMAN

Olen täällä Veikon ja Raunin läksiäisissä, Veikko on niin ikävissään, ettei tiedä missä käsiään pitäisi.
KIRSTI RUTH YHDYN EDELLISEEN, SIRKKA KOSKINEN MINÄ MYÖS, REINO KOSKINEN

Tanssit Koskisen pihalla, Rauni Koskinen, Aili Koskinen, Reino Koskinen, Helvi Hovinen ja Sirkka Koskinen.

5.9.1938
Tulimme taas oikein joukolla tänne Jusulaan soittelemaan ja iltaamme viettämään. Tämä Jusula on niin hauska paikka, että täällä istutaan tunti viidessäkymmenessä minuutissa.
MARTTI KOSKINEN

5.9.1938
Täällä on meitä nelihenkinen orkesteri harjoituksissa. Tauno Hedman hanuri, Martti Koskinen viulu, Solmu H. sahaa ja minä itse suuharpulla. Ja kyllä sitä kelpaisi toisten kuunnella. Kello on nyt 20.36.
YRJÖ MATTILA.

5.9.1938
Olis pitänyt mennä tässä piikojen aittaankin, mutta meitä on tässä vähän niin iso porukka, että ne eivät laske aittaansa tällaista sakkia, kun kukaan ei jäisi millään pois.
TAUNO HEDMAN

15.9.1938
Tultiin tänne helluntaikokouksesta ja poikettiin valokuvia hakemaan.
KIRSTI RUTH, AILI LESTELIN, UUNO EKHOLM

9.10.1938
Sitä minä ihmettelen, miten Solmu vielä tarkenee täällä vielä yöllä vedellä hirsiä, mutta kun oikein paksuja hirsiä vetelee, niin eiköhän siinä kuuma tule siinäkin.

Pian lähtee Solmu Hartolaan kansanopistoon, 24. pnä t.k. Toivottavasti ei tule tuhlaajapoikana takaisin. Oikein palelee jo varpaitakin ja on koleaa kuin avannossa. Täällä vedellään haikuja ”Per Sevilla” (lausutaan persevilla). Kuvia äsken valmisteltiin, negatiivit vasta ja vähän korpee, kun meni liian selväksi, ihan harmaaksi.
SAKU (SAKARI AULAS)

9.6.1939
Taas sitä ollaan täällä Solmun huvilassa. Minä, Tauno ja Solmu itte.

Solmu soittaa juuri niin kaihomielistä tangoa että ihan kyyneleet silmiin kohoaa.
KUNNIOITTAEN VILHO RAILOMAA, TAUNO HEDMAN

Juhannuksena 1939
Tulin taas tänne pömpeliin. Tulin Sysmästä häistä. Tulin valokuvia hakemaan, olin vielä vähän väsyksissä. Tänä iltana on rääpiäiset ja sinne täytyy mennä.
VEIKKO MASALIN

17.7.1939
Tulin taas pitkästä aikaa käymään täällä Jussilassa. On sadepäivä niin joutaa istumaan. Tulin hakemaan kuvia kun isäntä lähtee huomenna linnoitustöihin. Hauskaa matkaa vaan rajalle ja takaisin.
YRJÖ MATTILA

18.8.1939
Olemme Sirkan kanssa täällä Solmun poksissa iltaa viettämässä ja karamellejä syömässä. Kuulemme vanhaa tanssimusiikkia.
KIRSTI RUTH

Minä olin Seuralassa näytelmäkappaleen harjoituksissa ja sitten tulin tuon Ruthin neidin kanssa tänne Solmun boksiin.
SIRKKA KOSKINEN

10.9.1939
Tultiin justiin ompeluseurasta sekä myös saatolta. On niin kaunis kuutamo ja Solmu soittelee.
HELLUREI VEIKKO MASALIN

19.9.1939
Tämä kirja loppuu tämän kesän lopussa. Saa nähdä mitä tiedetään silloin kun uusi kirja täällä avataan. Nyt ei parane kuvitella tulevaisuutta, sillä parhaillaan kirjoitetaan maailmalla suurta rangaistuspäiväkirjaa, johon en minä ainakaan tahtoisi nimeäni kirjoitettavaksi. On sota, ihmiset tappavat toisiaan samoin kuin 20 vuotta sitten. Puolasta ei ole kohta kuin nimi jäljellä, kaksi suurta haukkaa on lentänyt sinne, toinen idästä, toinen lännestä. Vielä ei ole tietoa, mitä tuleman pitää, toivokaamme saavamme täällä Suomessa olla rauhassa tältä teurastukselta.

Kyllä se on niin, että se ei ole enää ihminen, joka ottaa kiväärin, jolla pitäisi vain ampua maalina eläin, ampuakseen toisen ihmisen.

Mutta on monelle se pakko, toivottavasti ei minulle. Ei ihmisellä pitäisi olla oikeutta lopettamaan edes omaa elämätään, koska me muutenkin täältä kukin aikanamme pääsemme toisiin maailmoihin. Kuka vielä väittää, että me olemme, me ihmiset, polveutuneet apinasta? Emme ole, vaan olemme tulossa eläimiksi, toiset meistä.

Nyt olemme täällä Solmun kanssa keskustelleet suurista asioista pienillä päillämme ja tulos on sen mukainen, emme tahdo päästä mihinkään varmuuteen kaiken olevaisen tarkoituksesta.
SAKU (SAKARI AULAS)

5.10.1939
Hyvästi nyt sitten tää kesä, tämä meni oikein mukavasti. Tää kämppä on kohta talviteloillaan, hyvästi.
TUURE MIKKONEN

Vieraskirjan viimeinen kirjoitus: 16.12.1940
Olen lomalla. Sain sitä 5 vrk:tta, mutta kotona en ehdi silti olemaan kuin 2 ½ vrk. Olisin 100 kertaa mieluummin täällä kuin ruotuväessä. Toivottavasti se on pian ohi. Täytyy valmistella vähitellen lähtöä, sillä aamulla on lähdettävä, että en myöhästy lomalta.

Hyvästi vanha kesäkämppäni, joskus palaan takaisin.
KORPR. SOLMU HOVINEN, 7064 PUUMALA

Hovisen kauppa, aitta ja makasiini ennen Virtasalmen uuden sillan rakentamista.

Kylän nuorten elämä oli tavallisen huoletonta, kunnes syttyi sota. Jussilan isännän Solmu Hovisen lisäksi vieraskirjan vakituisesta ystäväpiiristä kaatuivat Martti Koskinen, Vilho Railomaa, Kauko Masalin, Rauni Koskinen ja Tuure Mikkonen. Solmun lähin naapuri ja soittokaveri Sakari Aulas kuoli tammikuussa 1941.

Jussilan vieraskirja ja kuvat: Tapani Itärannan arkistot

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2011]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke