www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Lämmintä leipää

Vuosia sitten mökkireissulla pysähdyimme menomatkalla Virran Puodin eteen eväitä ostamaan.

Noukimme leipälaatikosta komean reikäleivän: halkaisija oli 30 – 40 cm, reunat rapeat, hyvin paistuneen näköinen. Ihailimme komeutta ja ajoimme perille.

Nälkäisinä revimme paketin kiireesti auki, voi vain esille ja viipaleet haukattiin kuistilla Päijänteen loiskiessa kallioihin. Surimme ainoastaan, ettei juuri mitään jäänyt jäljelle. Jospa huomenna olisi savukalaa, niin sen kanssa maistuisi…

Otimme tavaksi ostaa leipää mennen tullen mökkimatkoilla. Nimitimme sitä ”Päijänteen leiväksi”, ja riippuvaisuutemme löytöömme kasvoi niin, että jos tuote joskus oli puodissa loppuunmyyty, pettymyksemme oli suuri. Eihän tuota mahtileipää tietenkään Putkilahdessa leivottu, mutta kylä ja leipä kuuluivat mielessämme saumattomasti yhteen.

Huomasimme, että valmistaja oli Uitoksen leipomo Hartolassa. Opimme poikkeamaan Hartolaan kotimatkalla, jos leipää ei Virran Puodissa ollut. Hartolassa hamstrasimme makulatuuripaperiin käärittyjä leipiä useampiakin ja kuljetimme niitä auton perälle kaksin käsin kotiin viemisiksi. Leipien lämpö huokui sormiin paperin läpi ja autossa tuoksui puhdas ruis…

Eräänä kesänä leipää ei enää löytynyt Virran Puodista. Hartolassa leipomo oli suljettu, uunit kylminä ja kaupoissa ja kahvilassa pudisteltiin päätä kyselijöille. Leipominen oli loppunut ja suosikkituotteemme poistunut markkinoilta. Autossa vallitsi syvä hiljaisuus. Viimein joku sanoi: ”Hartolaan emme poikkea enää ikinä.”

”Päijänteen leivän” veroista en mistään saanut vaikka etsin. Ylipäänsä tuoteselostuksia tutkiessani huomasin, että leipä, jossa olisi valmistusaineina vain perinteisesti vesi, ruis ja suola, oli hyvin harvinainen. Enimmäkseen kauppojen myyntileipiin oli lisätty hiivaa, vehnää ja sen sellaista, täysin tarpeettomia lisiä. Kun sitten vielä sain selville, että paikallinen leipätehtaamme tuotti valmiit taikinat meren takaa Latviasta ja vain paistoi leipänsä täällä, tunsin itseni totaalisesti petetyksi.

Päätin yrittää itse. Minulla ei ole leivinuunia, enkä ollut koskaan leiponut ruisleipää. En ollut edes nähnyt oikeaa ruisleivän paistoa. Onnistuin kuitenkin saamaan hienon leipäjuuren: mutkien kautta käsiini joutui Nurmelan talon juuri Lentiirasta. Sen ikää ei kukaan tiedä. Kukaties sen alku on niiltä ajoilta, kun Kainuussa alettiin leipää tehdä. Mukana sain 4-sivuiset seikkaperäiset ohjeet. Tämähän on tiedettä ja taidetta, mietin, mutta ryhdyin puuhaan. ”Päijänteen leivän” veroista en ole onnistunut leipomaan, mutta ihmeen hyvää leipää kuitenkin. Usean vuoden aikana taito on kasvanut ja myytti siitä, ettei sähköuunissa paistu oikeaa ruisleipää, on kohdallani murtunut. Itse asiassa uskoisin, että aitoa leivinuunia käyttäen työ on paljon suurempi kuin sähköuunin kanssa. Olisiko siinä yksi syy, miksi kotileivänteko vähenee?

Tuota Nurmelan talon juurta olen sittemmin jakanut ystäville, ja se on kauttani levinnyt jo laajalle. Minun kauttani lähteneellä juurella leivotaan Porissa, Alajärvellä, Nivalassa, Jyväskylässä ja tietenkin täällä kotikaupungissamme useassa kodissa. Olen pannut merkille, että marketin hyllystä häviävät nopeasti lähimyllyn 5 kg:n ruisjauhopussit. Jauhoa pitää välillä oikein etsiä ja pitää kotona pientä varmuusvarastoa.

Viime syksyn mökkimatkalla pysähdyimme Virran Puodin eteen. Kauppa oli suljettu. Joku toinenkin asiakas poikkesi tieltä kokeilemaan lukittua ovea, mutta kiinni oli. Haikein mielin muistelin ”Päijänteen leipää”. Huomasin sitten ruispellon lähellä kauppaa. Joku kuitenkin kylällä kylvi ruista ja ehkäpä joissakin kylän taloissa, ehkä monissa, on tallella ikiaikainen ruisleivän juuri, jolla on sadat vuodet leivottu talon omaa leipää. Mikä aarre! Samalla juurella esiäidit ovat hapattaneet taikinan, alustaneet sen omalla rukiilla ja alustamisen jälkeen viiltäneet pintaan ristikuvion siunauksen merkiksi. Taitavat kädet ovat leiponeet leivät, kohottaneet ne tuvan lämmössä ja lopulta paistaneet omassa leivinuunissa. Väki on tuntenut leivän tuoksun pihalle asti töistä palatessaan. Omaan leipäjuureen on suhtauduttava vakavasti, sitä on vaalittava ja hoidettava ja siirrettävä ruisleipäperinnettä eteenpäin.

                                ***
Joulukuun pimeyteen sateen keskelle tipautti posti Putkilahti-lehden tärkeine uutisineen. Lähettelin tekstiviestejä ympäriinsä: Kauppa aukeaa jälleen! Hienoa!

TEKSTI: TARJA NUOLIOJA
KUVA: AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke