www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Kaukainen saari: Hara

”Aurinko ja kuuvalo mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel valo teke? Ei mittä. Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehny koko tährei.”

Kersantti Hietanen pohtii maailmankaikkeutta omintakeiseen tapaansa. Olen jyrkästi eri mieltä Hietasen kanssa tähdistä: joka on nähnyt tähdet Päijänteen yllä, ajattelee toisin! Tuhannet tähdet hopeoivat avaran taivaan, Vanhanselän yönsininen pinta kimaltelee ja aavalla kohoaa Hara-saari pimeänä, mutta puiden latvat outoa valoa heijastaen.

Hietanen istuu rantakalliollamme ja katselee edessään vellovaa Vanhanselkää ja jatkaa:

”Noi niämet, lahret ja salmensuut mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel saarel teke? Jos mää vaa voisi nii mää hajottasi sen. Mitä semmose ollenkan teke olemas ku ei sil mittän tee? Jumalan täyty oll olemas. Mut sen mää kyl sano, et paljon turha tyät se on tehny.”

Hietanen ja minä joudumme kiivaaseen riitaan. Vieraalle jää kalasoppa tarjoamatta.

Kallioltamme avautuvassa maisemassa Hara-saari siintelee keskellä ulappaa.

Se on kaukainen piste selällä, ja vaikka se välillä sään muuttuessa näyttää sulautuvan länsirantaan, kartasta näkyy, että saaresta on vastarannallekin kilometrien matka. Horisontti elää: Värit ja maisema vaihtuvat alati. Taivaanrannalta ilmestyy esiin uusia saaria, lahtia ja niemiä. Välillä kaikki muodot liukuvat yhtenäiseen sineen. Kun kameramies tallentaa peräkkäisiä otoksia viiden minuutin välein, ei kahta samanlaista kuvaa löydy.

Putkilahden väen vesireitti Korpilahdelle kulkee Vanhanselän kautta. Veneet putkahtavat esiin Haljalan salmesta ja suuntaavat keulansa määrätietoisesti luoteeseen Koutturin salmea kohti. Vakaat kädet puristavat ruoria, ja katse kiinnittyy määränpäähän. Mikäli veneilijä haluaa seurata näytelmää, jota Päijänne esittää, hänen on käännettävä päätänsä itään, melkein poikittain menosuuntaan. Esirippu on noussut aikojen alussa, katkoja tai väliaikaa ei ole. Esitys ei pääty koskaan. Kulkijalle tarjolla olevan näytöksen kesto riippuu aluksen nopeudesta. Vanhanselän ylittäminen Mokalta alkaen Koutturiin vie aikaa 15 minuutista 2 minuuttiin. Tällä kertaa hitaat hyötyvät, nopeat häviävät. Joka haluaa nauttia, käyttää aikaa.

Veneet matkaavat kilometrien päässä Haran rannoista. Veneilijät eivät saaren rantoja läheltä näe. Vanhanselän kalastajatkin pysyvät etäällä Hara-saaresta. Ilmeisesti paremmat apajat ovat muualla kuin saaren ympärillä. Kiikaroidessani aavaa en ole havainnut kenenkään lähestyvän Haran rantoja. Saari on pieni, mutta jonkinmoinen metsikkö siellä kasvaa. Talousmetsiköksi siitä ei ole, onneksi ei. Lieneekö kukaan kulkija poikennut hakemaan saaresta suojaa myrskyltä, onko kukaan tehnyt nuotiota kivikkoon ja pystyttänyt telttaa yöpyäkseen tuulisessa Harassa?

Toivo Pekkanen on kirjoittanut huikean novellin ”Kaukainen saari”. Kirjailija kuvaa saartansa siten kuin minä tahtoisin osata: ”… Se sai aurinkoa aamusta iltaan; samana silmänräpäyksenä jona auringon reuna pilkisti näkyviin itäiseltä taivaanrannalta, sen säteet hyväilivät jo pienen saaren korkeitten puitten latvoja, ja laskiessaan lännessä olevien mustien saarien taakse se värjäsi viimeksi nuo samat latvat hehkuvilla väreillään. Se koki tuulet ja myrskyt rajumpina kuin mikään muu paikkakunta. Mistä tahansa tuuli kävikin se tapasi aina pikkusaaren suojattomana, mutta iloisesti valmiina kaikkeen. Myrskysäällä aallot viskautuivat sen rantakivistä miltei männynlatvojen korkeuteen. Tuuli kohisi sen tuuheissa oksastoissa kiivaampana ja raivokkaampana kuin missään muualla. Sateella se ikään kuin kätkeytyi harmaitten sumuharsojen sisään ja häämötti sieltä epäselvänä ja salaperäisenä.

… Ja talvella, kun meri jäätyi ja lumi peitti kaiken valkoiseen vaippaansa, se pukeutui jäähän ja huurteeseen kuin kuninkaalliseen juhla-asuun, jossa säteili miljoonia säihkyviä timantteja.”

Novellissa kaksi poikaa tuntee voittamatonta mielenkiintoa saarta kohtaan. Unelma saaresta ei jätä rauhaan. Pojat suunnittelevat tutustumismatkaa, mutta ulappa on liian suuri. Saari askarruttaa mielikuvitusta kunnes eräänä päivänä pojat tuntevat, että sinne on päästävä. Isä on kieltänyt ottamasta venettä ja on odotettava talvea. Lopulta jää kantaa ja oikea hetki koittaa. Pojat vetävät vapisevin käsin suksensa esiin…

Toivo Pekkanen on novellin mestari. Poikien paluu saaresta saa lukijan haukkomaan henkeä. Näinkö unelmat pettävät, harhaako vain ovat etäiset taivaanrannat?

Silmäilen Hara-saarta Vanhanselällä. Harvasta asiasta voi väittää, että se on ikuinen. Päijänne, Vanhanselkä ja sen pikkuinen kaukainen saari ovat aina paikallaan. Mutta Hara on saavuttamaton ja saa jäädä saavuttamatta. Kuitenkaan saari ei ole turhaan luotu.

TEKSTI JA KUVA: TARJA NUOLIOJA

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke