www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Tuoksut tuo – muistot nuo

Eikö ole ihmeellistä kuinka jokin tuoksu tai ääni tuo mieleen muistoja kaukaisuudesta (no ei kuitenkaan äärettömän kaukaa vaikka siltä tuntuukin!) ihanista lapsuuden kesistä. Aurinkoisena kesäpäivänä makasin vatsallani laiturilla kuivatellen uinnin jälkeen, katsellen raoista veteen. Nenä kiinni laiturin hopeanväriseksi kuivuneessa laudassa, vilusta väristen seurasin järven pohjan elämää. Laiturin varjoissa ui jos jonkinlaista ötökkää; kalat, kovakuoriaisen näköinen malluainen, vedenpinnalla vesimittari. Lämmin tuuli, laiturin puun tuoksu nenässä sävytettynä järven tuoksulla, järven pinta väreili ja kimalteli auringossa… Tästä päästäänkin suoraan ihaniin lapsuudenkesiin.

Varhaisin muistoni kesämökille Hietaan lähdöstä on, kun koulun loppuessa isoäitini Fanny Heinonen ja minä suuntasimme Helsingin rautatientorille perjantai-iltapäivällä. Matkustimme yöjunalla Jyväskylään, yövyimme junassa Vilppulassa. Lauantai-aamuna meidät haettiin autolla Jyväskylän asemalta kesämökille. Oli tosi jännittävä kokemus viettää junassa yötä. Perheemme koko oli isompi kuin 5 hengen auto, joten osa porukasta kulki junalla.

Muistoissa vilisevät Savelan suomenhevonen Kipinä ja kasvimaa, pallosalama ja souturetki, mahtavat ukkoset ja ihana luonto.

Usein jäimme mökille mummin kanssa, sillä vanhempien piti palata kaupunkiin töihin. Mökki oli vaarini Arvo Heinosen rakentama. Hiedan mökissä oli tupa, makuuhuone, sininen huone, pikku keittiö tai apukeittiö sekä veranta. Tuvassa ruokailimme ja istuimme iltaisin takkatulen ääressä leikkien tai pelaten. Koska sähköä ei ollut, kuuntelimme usein radiota. Kuunnelmat olivat yksi kohokohta viikossa, säätiedotukset kuunneltiin myös jotta osattiin varautua mahdollisiin ukonilmoihin. Me lapset pelkäsimme hiukan tuota kamalaa jyrinää ja pauketta. Aurinkoisina päivinä usean kerran pinkoi siskoni Tiina mökkiin ovi paukahtaen, kun ääntä nopeampi kone lensi yli jylisten. Kunnes hänkin oppi erottamaan ukkosen ja suihkukoneen äänet toisistaan.

Sisarukset Tiina ja Marjut Hiedassa kesällä 1968

Vesi haettiin Mehtänpeiton lähteestä ämpäreillä. Kuumana kesäpäivänä lähdevesi oli kylmää, raikasta ja usein sitä tulikin juotua jo paikan päällä vettä hakiessa. Ja mitkä pannukahvit siitä sai keitettyä! Jo alle 10-vuotiaana osasin keittää ja säikäyttää kahvin. Sainkin kunnian keittää kahvia, kun mummi istui ulkosalla pihakeinussa juttelemassa Elli Elfvengrenin piipahdettua kyläilemään Könkkölästä.

Elämäni ensimmäisen kerran kävin äidin ja siskon kanssa savusaunassa Mehtänpeitossa. Tiina ja minä saimme jopa maistaa sahtia kielenkärjellä. Ihmettelin tuota ”pahaa” juomaa, jossa oli katajanoksia.

Kävimme mummin ja Tiinan kanssa myös Könkkölässä kävellen metsän ja lehmilaitumen läpi. Nousimme ylös jyrkkää hiekkakuopan reunaa metsään, jossa saniaiset kasvoivat polun molemmin puolin isoina ryppäinä, hipaisten aina ohi mennessä. Mummi varoitti, ettei saa poimia tai koskea saniaisia, sillä ne aiheuttavat ihottumaa. Tänä päivänä tiedän, että ne ovat myrkyllisiä. Ehkä tämä oli mummin tapa kertoa lapsille tuosta kasvista, ettei siihen kannata koskea. Polku mutkitteli metsässä, linnut lauloivat. Saavuimme puuaidan luo. Nostimme porttina toimivasta kohdasta muutaman riu´un pois jotta pääsimme pujahtamaan aidan toiselle puolen. Kun riu´ut oli nostettu paikoilleen, jatkoimme matkaa. Olimme lehmihaassa, silmät tarkkoina katselimme missä lehmät olisivat. Lehmät nostivat rauhallisesti päätään ja katselivat meitä suurilla silmillään ihmetellen. Lähestyessämme toista päätä lehmihaasta, pingoimme jo mahanalus jalkoja täynnä valmiina pujahtamaan aidan toiselle puolen, jos vaikka jokin lehmä olisi kannoilla. Ja voi sitä säikähdyksen määrää, kun lapinkoira Prisse tuli vastaan tervehtien tulijoita haukkumalla. Yritimme molemmat suojautua mummin suureen syliin kääntämällä selän koiralle. Pian oli talon väkikin pihalla. Prisse rauhoittui ja menimme sisään. Näiltä vierailuilta muistan Aune-tädin ihanan raikkaan mustaherukkamehun, kanteleen soiton. Palasimme takaisin samaa reittiä ja yhtä reippaasti pinkoen portilta toiselle.

Hiedassa saunan takana rannassa oli rajapyykki. Sen yli kulki piikkilanka-aita. Toisella puolen laidunsi Kalle Savelan lehmät sekä suomenhevonen Kipinä, jolle annoimme kovia leivänkantteja. Hevonen oli tosi iso ja kaunis, hiukan pelottavakin, mutta onneksi oli tuo aita välissä. Isoveljistämme Esa tai Matti oli jättänyt uistimen talteen rajapyykkiin koukusta roikkuen ja tietty Kipinä oli sen jollain konstilla saanut korvaansa. Siellä se aidan toisella puolen seistä törötti tuijottaen meitä uistin korvassaan kuin mikäkin keikari pitkä otsaharjas silmillään. Joku meistä kipaisi viestiä viemään Kortelahteen hevosesta. Kalle haki hevosen laitumelta.

Tuo rajapyykin yli kulkeva aita päättyi järveen ja aika pitkälle siellä. Vietimme kesäpäivää leikkien pihalla, kun yhtäkkiä kuului tavallisuudesta poikkeava ääni, kavion kopse ja Kipinä tulla tupsahti saunan takaa reipasta vauhtia harjas heiluen villisti. Pelästyneinä juoksimme mökkiin sisälle Tiinan kanssa ja jäimme ikkunaan katselemaan kuinka Kipinä nautti kasvimaan herkuista. Taas joku lähti viemään viestiä Kallelle. Kipinä oli uinut kiertäen järveen ulottuvan aidan.

Eräs kesäpäivä lapsuudesta nousee erikoisesti mieleen, sillä oli aurinkoinen ja kuuma kesäpäivä. Ei tuullut ollenkaan eikä taivaalla ollut pilviä. Ahosen sisarukset Jaana ja Jari (nuorin veli) olivat tulleet leikkimään hetkeksi uimareissun yhteydessä. Tiina ja Jari lähtivät soutelemaan rannastamme siten, että kaarsivat suoraan Isolle kivelle. Kääntyivät ja lähtivät soutamaan rannan mukaisesti takaisin. Ykskaks taivaalta putosi pystysuoraan pallosalama Ison kiven luona ja lähti vedenpintaa pitkin kohti Tiinan soutamaa venettä. Huusimme ja kiljuimme rannalla että soutaisi niin lujaa kun pystyisi. Katsoimme kuinka pallo saavutti venettä, mutta samalla pieneni häviten kokonaan. Tiina souti kauhuissaan mökkirantamme ohi piikkilanka-aidan toiselle puolelle. Kun kokka osui rantaan, hyppäsi Tiina kuin arojänis veneestä. Suorastaan lensi aidan yli jatkaen matkaa suoraan mökkiin. Kukaan meistä ei nauranut vaan olimme ihmeissämme mistä moinen pallosalama tulla tupsahti. Missään ei ollut pilviä vaan kirkkaansininen taivas ja aurinko.

Maitokannun veimme illalla Kortelahteen ja haimme sen aamulla. Muutaman kerran kannu meni nurin matkalla, joten piti palata takaisin hakemaan täydennystä. Kesän alussa pahimman ujouden mennessä ohi, kävimme myös leikkimässä Hannun kanssa. Navetan ylisiltä hypimme heinäkasaan (ei kai kauhean toivottua…). Riihikin tuli tutuksi, siellä oli iso olkikasa, jossa leikimme piilosta. Aurinkoisena päivänä olkipöly tarttui hikiseen ihoon ja hiuksiin. Mahdoimme olla näky palatessamme mökille.

Kortelahdessa oli yksi ruskea lehmä, joka ei jostain syystä pitänyt lapsista. Silloin ”pikkula” sijaitsi navetan takana aitauksen sisäpuolella ja jos asiaa sinne tuli – piti pitää silmät selässäkin ja vauhtia yllä tuon äkäisen lehmän takia. Joskus oli vain mukava käydä katsomassa kuinka Kalle teroitti tahkolla työvälineitään tai Kerttu lypsi lehmiä käsin (myöhemmin koneella). Joskus saimme auttaa lehmien ruokinnassa viemällä heiniä appeeksi tai juottaa vasikoita. Tänä päivänä ei kai ole toivottavaa että vieraat käyvät navetassa – ilman että käy saappaineen desifisiointiaineessa. Pääsimme myös vanhempien mukana heinätöihin pellolle. Paljain jaloin sänkipellossa kävellen sai pyöreitä reikiä jalkapohjiin…

Kun jokin elintarvikkeista oli loppu, tuli asiaa Virran kaupalle. Veljistämme Esa tai Matti souti Putkilahteen, mummi istui veneen perässä ja me tytöt veneen keulassa kevyimpinä. Kun saavuimme Putkilahteen, mummi kävi samalla tervehtimässä Helvi Hovista, odottelimme mummia ulkosalla. Pian sen jälkeen kävimme Virran puodissa. Kauppa oli kodikas, paljon tavaraa pienessä tilassa ja kauppias laski ostosten summat kynällä paperille. Pian olimme paluumatkalla ja saunalimut, viikonlopun makeiset sekä muut tarvittavat olivat kassissa veneen pohjalla. Ette usko miten makoisilta vadelma- ja omenalimonadi maistuivat saunajuomina.

Kesän kohokohta heinäkuussa oli syntymäpäiväni aikoihin tehtävä kaupunkireissu Jyväskylään bussilla. Lähdimme varhain aamulla mökiltä kävellen hiekkatietä kohti Korospohjaa. Hiekkatie halkoi peltomaisemaa, tien molemmin puolin kasvoi metsämansikkaa. Odottelimme bussia Voitto Salmelan navetan kulmalla. Voitto Salmela tulikin navetasta ämpäri kädessä saappaat jalassa tervehtimään mummia. Lapsen mielestä hänellä oli erikoinen ääni sekä puhetyyli ja ulkoinen olemus hieman pelottava (kalju ja isokokoinen), pihalla oli erikoisia taideteoksia. Kuulumisten vaihdon jälkeen Voitto jatkoi kesken jääneitä töitään. Eipä kauan kestänyt kun bussi jo tulikin. Vaaruvuoren mäki oli tosi korkea, mutta hyvin bussi pääsi mäen yli. Kaiken kruunasi Päijänteen ylitys lossilla. Jyväskylässä kävimme Tyynelässä, jossakin tavaratalossa (ehkä Sokos?) ja torilla. Mummi osti lähinnä kankaita, nauhoja, nappeja, lankoja, siis kaikkea tarpeellista käsitöihin. Mummin kädentaito oli kadehdittava, hän pystyi taikomaan jos jonkinlaisesta pienestä askartelumateriaalista upeita teoksia.

Kesän edetessä vanhemmatkin viettivät kesälomaa mökillä. Heinäkuussa kävimme poimimassa mustikoita ja vadelmia. Kesän retkistä mukava muisto on kun kävimme Housuvuoren majalla. Nousimme korkean rinteen ylös ja tuntui kun olisi kiivennyt kilometreittäin rinnettä ennen kuin tuo maja näkyi. Mutta se näkymä mikä sieltä avautui – (nyt tällä hetkelläkin muistellessa on iho kananlihalla ) se suorastaan mykisti. Tuntui että seisot ”maailman harjalla”. Nimetkin taisi tulla kirjoitettua majan vieraskirjaan.

MAAILMA MUUTTUU – MUISTOT KULTAANTUU.
MARJUT JOKIHEIMO OS. NYBERG

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 5/toukokuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke