www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Osmo Salmisen kertomuksia museoesineistä

91. Kirstun lukko (arkun) Kopiseva, Putkilahti

Nimi Kopiseva on saanut nimensä, kun talon aitassa nukkui eräänä kesänä ennen vanhaan piika ja häntä kävi öisin sulhaset tervehtimässä, siitä johtui, että heidän oli kuljettava päästäkseen aittaan ojan yli asetettua onttoa honkaa myöten, mikä puolestaan aiheutti yön hiljaisuudessa kengän kopinaa. Siihen heräsivät talon isäntäväkikin. Asia aiheutti heidän ja piian välillä monenlaisia selvittelyjä. Ne kantautuivat myöskin kylän akkojen purtaviksi. Taloa ruvettiin kutsumaan heidän kauttaan Kopisevaksi; mikä nimi on tänäkin päivänä.

Lukon on antanut museoon Sulo Kopiseva.

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 8/elokuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke