www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Muistoja Virtasalmelta

Anna-Liisa Sorvalilla on monia muistoja Virtasalmen siltaan ja sen ympäristöön liittyvistä tapahtumista, onhan hän asunut suurimman osan elämästään sillan läheisyydessä.

Eräs muisto Anna-Liisan mieleen on jäänyt hänen äitinsä kertomana. 1920-luvulla Putkilahden Nuorisoseuralla oli kesäjuhlat, joiden päiväohjelmaan kuului myös juoksukilpailut. Maali oli Virtasalmen sillalla ja lähtö tapahtui Masaliinin talon kohdalta. Anna-Liisan äiti, Maria Ikonen (sittemmin Toivola), osallistui naisten 200 metrin juoksukilpaan, johon otti osaa myöskin Nuorisoseuraliiton juhlapuhujan puoliso. Muista osallistujista ei ole tietoa. Kilpajuoksussa Maria Ikosella oli yllään kansallispuku, kun taas juhlapuhujan rouvalla oli tyylikäs urheiluasu.

Maaliin tulo näytti niin tasaväkiseltä rinnakkain juoksulta, ettei kansallispukuinen Maria ollut varma voitostaan eikä mennyt iltajuhlaan palkintojen jakoon. Ensimmäinen palkinto hänelle kuitenkin toimitettiin myöhemmin ja lusikka on säilynyt vielä tallella.

I PALKINTO 200 m.
Maria Ikosen palkintolusikka Putkilahden Nuorisoseuran kesäjuhlien juoksukilpailuista 1920-luvulla.

Anna-Liisa muistelee aikoja 1950-60 -luvuilta, jolloin urheilukentällä pelattiin usein yhdessä pallopelejä. Pelatessa tuli hiki ja niinpä pelien jälkeen pojat ajoivat polkupyörillään Virtasalmelle ja hyppäsivät sillan kaiteelta järveen. Tyttöjä ei kuulema hyppääminen houkutellut.

Sillan kaide on ollut varmaan monille pojille haasteellinen paikka kokeilla kykyjään paitsi hyppäämisessä myös kaiteella kävelemisessä. Muistoihin on jäänyt sellainenkin tieto, että Aleksi Ikonen, Anna-Liisan eno, oli harrastanut sillan kaiteella kävelyä useasti koulumatkoillaan.

MUISTIINMERKITSIJÄ AUNE TURUNEN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 10/lokakuu 2012]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke