Komposti on puutarhan sydän

Ensimmäisen kesämme kolme kompostia olivat/ovat olleet kaikkein suurimmat. Horsmaa, lupiinia, pajua ja muuta raivattavaa oli loputtomasti neljännesvuosisadan asumattomana olleessa pihapiirissä eikä meillä ollut vielä isoja kasvimaita hoidettavina. Vuosittain olemme tehneet 2-4 uutta kompostia niin että aina on eri vaiheessa olevia komposteja.

Kun perustamme kompostin esimerkiksi nurmen päälle, kaivamme nurmituppaat ylös ja asetamme ne tulevan kompostin viereen odottamaan – jo silloin varmuuden vuoksi ylösalaisin. Seuraavaksi tarvitsemme ison kasan ojanreunojen vesakkoa, josta rakennamme kompostille paksun ilmavan pohjakerroksen. Ristikkäin aseteltujen oksien päälle ladomme nurmituppaat ylösalaisin. - Meidän savimaassamme on yleensä kysymys vahvasta voikukka- ja vuohenputkikasvustosta, joka kyllä voi näyttää nurmikolta, kun sitä kesän ajan ahkerasti niitetään viikatteella tai ajetaan ruohonleikkurilla. Kun nämä elinvoimaiset tuppaat näin jäävät kompostin pohjalle, eivät voikukan ja vuohenputken vahvimmatkaan juuret pääse kasvamaan, vaan maatuvat hyväksi mullaksi. Tupaskerroksen päälle ladotaan kaikenlaista karkeahkoa puutarha- ja pihajätettä. Kuivaa ja tuoretta, hienompaa ja karkeampaa. Kaikella on tehtävänsä hyvän mullan teossa.

Maata on hyvä heitellä kompostia tehdessä aina väleihin mikrobitoimintoja vilkastuttamaan, jos sitä ei muuten tule kasvijätteiden mukana. Kun ilmastointipohjan päällä on jo melkoiset kerrokset kasvijätettä eri muodoissa, on sen varsinaisen herkun vuoro: lantapatteri! Lantakerrokseksi kelpaa huussintyhjennys ja tietenkin minkä tahansa eläimen lanta. Me olemme käyttäneet kanalan lattialta turpeen ja lannan sekoitusta ja lampaiden kesäkatokseen kertynyttä lantaa, joita meidän vähäisessä kesäkarjataloudessamme tulee aivan liian vähän kompostiemme määrään nähden. Vielä olemme onnistuneet saamaan omalta kylältä lehmänlantaa ja toivomme – toki myös muista syistä! – että Putkilahden maisemassa on jatkossakin karjaa.

Lantakerros peitetään erilaisilla kasvijätteillä ja päälle sirotellaan taas mahdollisesti maata. Lopuksi peitämme komeuden vahvalla niittoheinällä hyvin paksusti, jotta tämä tuore kerros suojaisi kompostia auringolta ja haihtumiseslta. Tällainen heinällä reilusti peitetty vihreää uhoava selkeämuotoinen komposti on niin kaunis, ettei sen luota malta illalla lähteä ja aamulla on kiirehdittävä taas ihailemaan sitä. –Tätä aikaa ei kyllä kestä haitaksi asti, sillä niitetty heinä kuivuu ja tummuu pian, mutta huolellisesti tehdyn kompostin muoto säilyy ja seuraavaksi on aika seurata, miten sen korkeus laskee aivan päivittäin, kun kasviaines palaa ja tiivistyy.

Kompostin paikan valitseminen on tärkeää. Sen pitää olla logistisesti sopivalla paikalla rakentamisvaiheen ja huollon vuoksi. Sen ympäri on voitava kulkea kottikärrykuormien kanssa. Myös työskentelylle on oltava riittävä tila. Tämän sain oppia kantapään kautta kun toissa kesänä ajattelin pelastaa rikkaruohojen valtaan jääneen kaistaleen nuorien mustaherukkapensaiden ja kasvimaan välistä ja rakensin siihen pitkulaisen kompostin. Kasvimaakautena ei voi kuvitellakaan vievänsä sinne mitään kottikärryillä maitokärryistä puhumattakaan. Lantapatterinkin sain kantaa sinne saaveilla puikkelehtien varovasti sipuli- ja salaattipenkkien välistä. Samoin heinällä peittämisvaihe oli haasteellinen. Suunnitteluvirheeni kyllä unohtui, kun sateisesta ja viileästä kesästä huolimatta olen saanut sekä esteettisiä että makunautintoja oranssista kurpitsasadosta.

Kompostin paikkaa valitessa täytyy ottaa huomioon lähellä kasvavat isot puut ja pensaat. Vaikka puun varjo sinänsä olisi hyvä suoja liialta auringonpaahteelta, puiden läheisyyttä on syytä välttää. Ne tuovat juurensa kipin kapin mehevään kompostiin. Muutenkin yritän kompostia aloittaessani miettiä sen koko elinkaaren ja siten paikan valintaan vaikuttaa myös se, mitä käyttöä paikalle on kompostin jälkeen, koska se jättää alleen erittäin hyvin lannoitetun maan. Tästä syystä meidän kompostimme ovat olleet aina kasvimaan reunassa. Siitä on hyvä levittää parannusainesta kasvimaalle ja laajentaa lopuksi kasvimaa kompostin alueelle. Tämän kesän kompostit ovat paikalla, johon aiomme myöhemmin istuttaa pensasryhmän. Paikka on logistisesti erinomainen ja rakentajana on toiminut meistä näihin töihin parempi, mieheni Pertti, joka on koonnut kahta suurta kompostia tunnetulla taidollaan pitkin kesää. Minun osuuteni on tällä kertaa ollut vain kiivetä valmiin, korkean kasan päälle kävelemään sitä tiiviiksi, jotta palaminen jouduttuisi. Isoja pensaiden oksia on niin paljon, että osa muusta rakennusaineksesta jää helposti turhankin ilmavasti vänkkyräoksien varaan ja palaminen hidastuu.

Kuluneena kesänä ja syksynä ei ole ollut huolta kompostin kastelemisesta. Kuivina kesinä siitäkin on huolehdittava. Kunkin kompostin ensimmäisenä kesänä käymme tuon tuostakin seuraamassa kompostin lämpötilaa. Jos emme ehdi seurata lämpötilaa, näemme toiminnan kyllä siitä, miten nopeasti komposti alkaa madaltua.

Kompostintekijän ei tarvitse ajaa kaupunkiin kuntosalille tai jumppaan. Tässä työssä saa erittäin monipuolista liikuntaa. Aluksi lapiohommia, pensaiden katkomista vesurilla, isojen oksakasojen kantamista ehkä kaukaakin – etäisyyden voi näinä pensoittuneiden ojanvarsien aikoina aika vapaasti valita - , erilaisten kasviainesten keräilyä, kuljetusta sekä heinän niittoa, kuljetusta ja nostelua lopulta aika korkean kompostin päälle. Päätteeksi rentouttavaa hyppelyä kompostin päällä.

Vaikka Lehtolan savimaa on ravinteikas, kompostit eivät ole olleet ollenkaan turhia. Savijankko ei ole helppo viljeltävä ja alkuvuosina saatoimme saada kulmikkaita porkkanoita, jotka piti nostaa talikolla kuivasta savesta. Nyt kasvimaiden maa-aines on pehmentynyt ja tullut multavammaksi. Tätä maanparannusta on ilo jatkaa kompostien avulla, kaupan lannoitteita emme ole tarvinneet.

MAIJA KALIN

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 11/marraskuu 2012]