www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura

Seuralan salissa

Hiivimme keskikaupalla asuvan kaverini Asko Jantusen kanssa Putkilahden Seuralan takaovesta sisään. Ovi oli ollut lukitsematta jo pitkään ja sen sai helposti sormilla kammettua auki. Hapuilimme pimeässä näyttämölle koivukulissien väliin ja panimme sähköt päälle nuorisoseuran levysoittimeen. Asko pani uuden äänilevyn lautaselle. Elviksen uusin hitti, O sole mio -laulusta sovitettu ”It`s now or never” kajahti pimeässä Seuralan salissa. Soitimme levyä koko illan, kymmeniä kertoja, oli se niin hyvä. Vuosi oli 1960.

Seurala ennen vuotta 1914, vanha puusilta.

Nuorisoseuran talo Seurala oli alkujaan yksinkertainen hirsirakennus. Myllyn puolelle rakennettiin myöhemmin lisäosa, johon tuli pieni keittiö ja kanttiini. 1920-luvulla lisättiin järven puolelle komea, valkoiseksi maalattu veranta.

Seurala 1920-luvulla (uusi veranta)

Valokuvien perusteella näyttää siltä, että 1939 veranta katettiin ja koko talo sai lautavuorauksen. Verannasta rakennettiin narikka eli vaatesäiliö ja salin oven pieleen tuli lippuluukku. Entisen verannan valkoiset osat olivat vielä näkyvissä narikan sisäseinissä.

Seurala vuonna 1939


Voitto Salmela Korospohjan Lehtolasta oli nuorisoseuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja puuhamies. Isoisäni kauppias Juho Hovinen oli seuran jäsen heti kylään muutettuaan. Hän istui vuosikaudet johtokunnassa, ohjasi näytelmiä ja oli välillä puheenjohtajakin.

Nuorisoseuran johtokunta 1930-luvulla: vas. sihteeri Aili Ruth, Juho Hovinen, Kaisa Könnö, Kalle Autioniemi, Yrjö Jokinen, Ida Ruth, puheenjohtaja Voitto Salmela

Lapsena olin monet kerrat äitini Helvi Itärannan ja Piilolan tyttöjen Terttu ja Laina Stenroosin kanssa Seurantalon kaminaa lämmittämässä. Yhdessä vuoltiin kynttilän siruja lattialle, että tanssikenkä luistaisi paremmin. Vieläkin tuoksuu nenässä lattialaudoista huokunut tupakantumppien ja pölyn haju. Iltamia varten piti asetella keikkuvien pukkien päälle laudat istumista varten. Tanssin alkaessa ne kasattiin seinien viereen.

Kiertävä elokuvamies kävi Seuralassa projektoreineen kerran pari kuukaudessa.

Meidät lapset lähetettiin aina Pekka Puupään jälkeen kotiin sillan toiselle puolelle, mutta aikuiset katsoivat vielä toisenkin, sen pussauselokuvan.

Pikkupoikana seurasin salin eturivistä Wilho Ilmarin elokuvaa ”Seitsemän veljestä” ja pelkäsin, että Impivaaran sudet loikkaavat kankaalta katsomoon. Koivukulissit olivat ikkunoitten edessä, että olisi sopivan pimeää. Oli pakko välillä katsella kulissien raosta ulos ja varmistaa, ettei susia näkynyt sielläkään. Elämäni ensimmäinen elokuva teki järisyttävän vaikutuksen.

Voi olla, etten ole siitä vieläkään täysin toipunut.

TEKSTI: TAPANI ITÄRANTA
VALOKUVAT: TAPANI ITÄRANNAN ARKISTO

[Julkaistu Putkilahden kylälehdessä 2/helmikuu 2013]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke