Leikkeitä kylälehden Juhannusnumerosta 97

Koulun retki Saarijärvelle

Perjantai-aamuna 23.5. lähdimme luokkaretkelle Saarijärvelle. Kohteenamme olivat Kivikauden kylä ja Saarijärven Vesieläinpuisto. Matka taittui mukavasti. Perillä Kivikauden kylässä tutustuimme kampakeraamiseen kauteen kasettinauhuri-oppaamme kanssa. Ansapolulla tutustuimme eri eläinten ansoihin. Sen lisäksi saimme kokeilla pajunarun tekoa, josta oli siihen aikaan kalaverkotkin tehty. Sen jälkeen matkamme suuntautui kohti Vesieläinpuistoa.
Kävimme katsomassa majavia, kilpi konnia, krokotiiliä, käärmeitä, eri lajien kaloja, sekä muutamia kotieläimiä. Terveisin: MARJA JA JOHANNA

Kylälehden uutispalaveri joka sunnuntai

Kylälehden avoin uutisviikkopalaveri pidetään kesäkauden aikana kylän kahviobaarin terassilla sunnuntaisin kello 13.00.
   -Muutenkin, jos on kylälehteen jutun juurta, niin tänne vain, sanoo kahvion hoitaja Katri Ruth. Kahvio on avoinna päivittäin kello 12.00 alkaen.

Saunaryhmä tiedottaa:

Putkilahden kylälehden erikoisreportterien muodostama Saunaryhmä (ks. lisätietoja kylälehden numerosta 3/97) on saanut kutsun jo kolmeen putkilahtelaissaunaan - neljänteenkin on optio olemassa. Ensimmäiset saunaretket tehdään juhannusviikolla.
Ensimmäiset raportit ovat odotettavissa lähiviikkoina, seuraavassa kylälehdessä. Syksymmällä sitten voidaan odottaa laajakatseisempaa koostetta putkilahtelaisesta saunakulttuurista ja sen tulevaisuudennäkymistä.
Etusivulle...

16.6.1997
Veikko Perttula


Kuvaaja: Johanna Perttula


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Tulis kesä ja kärpäsiä,
olis köyhälläkin ystäviä.