Hirvenmetsästys alkoi

Hirvenmetsästys alkoi tänä vuonna lauantaina 27.9. Niin Putkilahdessa kuin muuallakin Suomessa hirvikanta on havaintojen mukaan vähenemässä. Putkilahden hirvimiehillä on tällä kertaa lupa viiden aikuisen hirven ja viiden vasan kaatamiseen, tosin yhdellä aikuisen luvalla on tarvittaessa mahdollisuus kaataa kaksi vasaa ja päinvastoin. Hirvijahtia on lupa jatkaa aina joulukuun puoleen väliin asti, mikäli kiintiö ei sitä ennen täyty. Peijaiset ovat kuitenkin luvassa jo 8.11.

Putkilahdessa aloitettiin hirvenmetsästys pidennetyllä viikonlopulla niin, että miehet olivat metsällä viikonlopun lisäksi myös maanantaina ja tiistaina. Sunnuntaihin 28.9. mennessä saalis rajoittui vielä raittiiseen ulkoilmaan ja kauniiseen syyssäähän. Hirviä ei ainakaan lauantaina Varman ja Hernemäen alueelta edes liiemmälti tavattu, jahdin johtaja Jorma Autioniemi oli ainoa, joka lauantain kuluessa näki vilauksen kahdesta hirvestä. Myös karhunmetsästykseen putkilahtelaisilla on ollut mahdollisuus jo muutaman viikon ajan, sillä kuulumme Keski-Suomeen myönnetyn neljän karhun kaatoluvan alueelle. Metsästäjät ovat kuitenkin odottaneet varmoja karhuhavaintoja ennen metsästyksen aloittamista, sillä karhu on alueella sen verran harvinainen, että sen tapaaminen sattumalta tai järjestelmällisen kään ajon seurauksena on hyvin epätodennäköistä.

Etusivulle...

Riitta Hakanen


Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Kyllähän se niin on, missä kaksikin miestä koolla on: kessun kehumiseksi ja naimisen puhumiseksi lopulta aina menee.