Joulu on ihme. Joka vuosi tuo ihme toistuu uutena ja kauniina.
Jälleen elämme kirkkovuodessa adventtiaikaa. Mieleeni tulvahtaa
joukko lämpimiä muistoja seurakunnan päiväkerhoista,
joulunajasta juhlineen ja tunnelmineen. Muistan lasten ilon, kun
sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän kerhomme alttarille ja
yhdessä lauloimme Hoosianna-hymniä. Lapset rakastavat tätä
laulua ja halusivat laulaa sitä aina uudelleen. Ehdottipa eräs
poika sitä kerran äitienpäivälauluksikin.
Joulun alla valmistelimme kerhoissa hauskoja joulun salaisuuksia, maistelimme
joulun makuja, aistimme joulun tuoksuja, leikimme joululeikkejä ja
lauloimme paljon ihania joululauluja. Lauluilla olikin kerhoissamme
erittäin tärkeä asema. Lapset laulavat mielellään
ja siihen liittyy liikunta luonnollisena osana. Näin laulu on
voimakas viestintäväline ja apu lapsityötä tekevälle.
Laulujen sanojen kautta asiat jäävät mieliin paremmin kuin
puhuen tai lukien. Sanat ja sävel yhdessä siirtyvät
vähitellen sydämiin niin, ettei niistä pääse koskaan
irti. Lapsuuden laulut säilyvät aarteenamme elämämme
loppuun saakka. Jouluevankeliumikin on laulettu kansamme sieluun
vuosisataisella perinteenä, ei koneen nappia painamalla, vaan itse
mukana laulaen. “Enkeli taivaan lausui näin…“, “Jouluyö,
juhlayö …“, “Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa…“ ovat syöpyneet
jokaisen suomalaisen sydämeen pysyvästi.
Päiväkerhoissa äänestimme kerran kauneimmasta joululaulusta.
Äänestyksen voitti ylivoimaisesti “Heinillä härkien
kaukalon…“. Tämä laulu oli joka vuosi jouluevankeliumin
yhteydessä laulettu laulu. Sen osasivat kaikki lapset joka puolella
pitäjäämme. Jouluna lauloimme siitä vain kolme
ensimmäistä säkeistöä, sillä mielestäni
neljäs säkeistö kuuluu pitkäperjantain tapahtumiin.
Tämä laulu avaa jouluevankeliumin herkästi ja kauniisti.
Se on lapsille rakas laulu ehkä siksikin, että siinä puhutaan
lapsesta, äidistä ja enkeleistä. Kerhojen ohjaajana
olin vastuussa siitä, että jokainen lapsi sai tietoa joulusta
ja että joulunajan toiminta olisi heille lämpimien ja turvallisten
elämysten aikaa.
Mitä joulu olisi ilman jouluevankeliumia? Joulukirkkojemme
ja omien kerhojemme joulujuhlien kohokohtana oli aina lasten esittämänä
jouluevankeliumi. Keskustelut roolijaosta lasten kanssa olivat aina
mukavia neuvotteluhetkiä. Kerhoissani lapset valitsivat itse
roolinsa. Joskus raamatullisten roolipukujen näkeminen aiheutti
uuden neuvottelun, varsinkin paimenten asut aiheuttivat tätä.
Pojille hametta muistuttavat asut olivat outoja ja sitä lisäsi
vielä päähän sidottava liina. Paimensauvat taas
olivat erittäin suosittuja. Ohjaajan diplomatiaa vaati usein
tilanne, kuka saisi pisimmän sauvan ja kenelle annettaisiin muhkuraisempi
sauva. Paimenet olivat tosi rohkeita miehiä, sillä he olivat
yöllä töissä. Kerran eräs poika halusi,
että hänen paimenpukunsa alle jätettäisiin reppu selkään.
Hän esitti kyttyräselkäistä paimenta. Paimenet
saivat ensimmäisinä tiedon Jumalan Pojan syntymästä.
Se tieto oli tarkoitettu "kaikelle kansalle". Paimenet saivat olla
viestinviejinä.
Marian osaan oli aina tarjolla useita tulijoita. Siihen ei kuitenkaan
voinut päästä kuin yksi kerrallaan. Lasta kapaloitiin
kerhoissa kilvan kukin vuorollaan.
Josefin puku erottui paimenten puvusta, se oli eriväristä
ja kalliimpaa kangasta. Näillä seikoilla oli usein Josefin
rooliin vaikutusta.
Kerran eräs pikkumies kirkonkylän kerhossa halusi ehdottomasti
olla Josef. Hän halusi esiintyä uudessa hienossa merimiespuvussaan.
Hän olikin upea Josef, merimies-Josef.
Jouluenkeliksi halusivat aina kaikki tytöt. Raamatussa ei
puhuta tyttö- eikä poika-enkeleistä, nimiä ovat kuitenkin
miesten nimet: Gabriel, Miikael, Rafael jne.
Putkilahdessa oli kerran jouluenkeleiden nimet: Anna, Kirsi, Taija,
Jaakko ja Matti. Pojat olivat itse tehneet vankan päätöksen,
että he haluavat olla jouluenkeleitä kuvaelmassamme. Hiljaisessa
mielessäni arvelin, että päätös voi peruuntua
viimeistään joulujuhlassa kun alan vetää valkoisia
mekkoja poikien päälle. Mutta päätös piti
ja pojat hoitivat kunniatehtävänsä arvokkaasti. Jouluevankeliumi
elettiin taas kerran todeksi niin esittäjien kuin katsojienkin sydämissä.
Joulu on ihme. Sitä on lupa ihmetellä. Joulu saa
aikaan hellyyttä, ystävällisyyttä, hyviä tekoja,
hyviä ajatuksia. Joulun taikaa on, että aikuinenkin saa
luvan olla kuin lapsi, rakkautta tarvitseva, iloa jakava. Joulu lähestyy
meitä sydämen hiljaisuudessa, rauhassa.
Me lapset pienet riennämme nyt Betlehemin seimelle.
Valosi, Jeesus, loistaa suo ja jouluriemu meille tuo.“
AUNE TURUNEN
|
|
Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
12/1999 joulukuu
|