Omalaatuinen tikkalintu

Istun tukalassa asennossa ahtaassa piilokojussa, jonka kyhäsin hätäisesti parimetrisen rakennuspukin päälle, eikä oloani tee yhtään helpommaksi lähes sietämätön kuumuus kevytpressu-umpiossa.

Sirkkamainen tikitys lähettyvillä saa minut kuitenkin olemaan jähmettyneenä silmä kameran etsimessä kiinni. Odotusta on jatkunut arviolta parikymmentä minuuttia, ehkä puoli tuntia. Viimein näkösälle ilmaantuu erityisen kirjava ja pienipiirteisen kuvioinnin koristama lintu. Se ilmaisee tyytymättömyytensä rakennelmiini sihisemällä sekä kiertämällä päätään jotenkin käärmemäisesti.

Tämä varpusta vähän suurempi pitkänmuotoinen lintu on parina viime kesänä saatellut poikueensa pellonlaidalla asuttamastansa pöntöstä maailmalle. Vaikka käenpiian elinpiiri onkin melko laaja, ovat pesivät parit silti verraten harvassa. Kannan painopiste on maan eteläosissa, ja kuten niin monen lajin, niin tämänkin kanta on taantunut viime vuosina ns. "tuntemattomista syistä".

Käenpiika ei useinkaan nauti pikkulintujen varauksettomasta suosiosta, sillä se hävittää näiden pesiä, jopa tyhjentämällä jo käyttöön varatut pöntöt munista ja poikasista. Lopulta se valitsee itselleen yhden kolon pesäkseen. Koska käenpiika saapuu keväällä ennen käkeä, se toimii vanhan uskomuksen mukaan käen piikana valmistaen pesät käen munimista varten. Todellisuudessa se toimii näin täysin itsekkäistä syistä, eivätkä lajit nimistään huolimatta ole edes läheistä sukua toisilleen. Valmiin kolopesän löytymiseen on sekin selitys ettei tikkalintuihin lukeutuvan käenpiian hento nokka sovellu pesän kovertamiseen.

Lintu ei pehmusta pesää, vaan munii 5-14 valkoista munaa pöntön pohjalle kesäkuun alkupuolella. Molemmat vanhemmat osallistuvat haudontaan, naaraan kuitenkin kantaessa päävastuun. Poikaset ruokitaan yhdessä, eikä emot muista pesätöistä tunnu välittävänkään. Pesään kertyneet poikasten ulosteet ja mahdolliset kuolleet poikaset saavatkin pesinnän loppuvaiheessa aikaan melkoisen lemun.

Jälkeläisten poistuttua pesästä, emot ruokkivat niitä vielä viikon tai parin ajan. Elokuussa lintu suuntaa muuttomatkansa trooppiseen Afrikkaan, jossa laji talvehtii.

Kuva ja teksti

Lasse Elfvengren

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
8/2000 elokuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Älä koskaan ala työtäs ennenkuin olet sen täysin ymmärtänyt sanottiin minulle lapsena ollessani. Tämän henkilön nimeä en enää muista, joka näin neuvoi.