Tunnelmaa Päijänteen rantamilta
Sunnuntai tammikuun 14. päivä. Näkymä
Kilvensaaresta Päijänteelle katsottuna on silmiä hivelevän
kaunis, mutta ihmetystä herättävä. Vesi liplattaa
jäästä vapaana. Aurinko luo säteitään pitkästä
aikaa, mittari näyttää plusasteita. Räystäältä
juoksee vesi kuten konsanaan maaliskuussa. Vene on tärkein kulkuväline,
niin kauan kuin salmi on sula. Täältä ei pääse
mihinkään, ellei osaa veneellä kulkea. Niinpä äskenkin
Valo soitti, että on tulossa käymään, joten lähdin
häntä hakemaan salmen yli. Työnsin venettä rantajäätikköä
pitkin muutaman metrin. Sitten loikkasin veneeseen ja olin valmis soutamaan.
Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni metsämaisemien keskellä.
Voi vain ihmetellä, että ihminen oppii ja sopeutuu ympäri
vuoden asumaan saaressa. Mieleeni tuli ajatus, että voisin olla ylpeä
näistä taidoista. En kuitenkaan tuntenut ylpeyttä hyvänä,
vaan olisi parempi käyttää sanoja nöyrä ja kiitollinen.
Olen oppilaana Luojan edessä.
Aili Salo
Näin kirjoittaa Aili elämisensä lähes neljänkymmenen
vuoden kokemisesta. Luonto on sanoin kuvaamattoman kaunis, kun on tyyni
järven pinta ja on ympärillä rauhallista. Jos ei ole mihinkään
kiirettä, olohan tuntuu ihan taivaalliselta. Mutta kun jatkuvasti
joutuu elämään ja kokemaan erilaiset tuulet ja tuiskut,
ei osaa sanoin kuvailla, miltä se joskus tuntuu, ainakin näin
sivusta ajatellen. Silloin kun kohtaa sairaus ja tarvitsee ambulanssia
ja hyvin äkkiä, kokee olevansa Luojan armoilla. Aililla ja Viimolla
on kokemuksia siitäkin, onhan se ollut joskus hiuskarvan varassa.
Jos sattuu myrsky vielä parhaimmillaan puhaltamaan pohjoisesta, Silloin
täytyy olla hyvin kokenut veneilijä, jos aikoo selvitä.
Kelirikkoaika on pahinta, kun pääsee vain veneen kanssa jäätä
särkemällä. Ja sitä kestää joskus pitkäänkin
ja useita kertoja samana syksynä. Siinä ohessa monen pitää
vielä hankkia elantokin. Pitkän kokemuksen avulla se onnistuu
valittamatta. Ja vielä niin moneen vapaaehtoiseen lähtöön
ovat Aili ja Viimo valmiita lähtemään. Olen itsekin aikanaan
kokenut tätää luonnon armoilla elämistä, että
ehkä osaan vähän kuvitella.
Tämän talven jäätön järvi on historiallista,
sitä ei ole sattunut minun elämän aikana. Päijänne
jäätyi 20. päivänä tammikuuta. Ei silloinkaan
vielä kokonaan. Nyt helmikuun puolella on jo tosi pakkaset. Juho
Virtanen kertoi kerran haastattelussa, että 1928 oli sellainen talvi,
että satoi lumen vasta tammikuun lopulla. Tokkopa sitä oli sitten
jäätäkään. Näin ne vuodet eivät ole
veljeksiä.
KMK
|
Julkaistu Putkilahden kylälehdessä:
2 /2001 helmikuu
|