Tunnelmaa Päijänteen rantamilta

Sunnuntai tammikuun 14. päivä. Näkymä Kilvensaaresta Päijänteelle katsottuna on silmiä hivelevän kaunis, mutta ihmetystä herättävä. Vesi liplattaa jäästä vapaana. Aurinko luo säteitään pitkästä aikaa, mittari näyttää plusasteita. Räystäältä juoksee vesi kuten konsanaan maaliskuussa. Vene on tärkein kulkuväline, niin kauan kuin salmi on sula. Täältä ei pääse mihinkään, ellei osaa veneellä kulkea. Niinpä äskenkin Valo soitti, että on tulossa käymään, joten lähdin häntä hakemaan salmen yli. Työnsin venettä rantajäätikköä pitkin muutaman metrin. Sitten loikkasin veneeseen ja olin valmis soutamaan.
Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni metsämaisemien keskellä. Voi vain ihmetellä, että ihminen oppii ja sopeutuu ympäri vuoden asumaan saaressa. Mieleeni tuli ajatus, että voisin olla ylpeä näistä taidoista. En kuitenkaan tuntenut ylpeyttä hyvänä, vaan olisi parempi käyttää sanoja nöyrä ja kiitollinen. Olen oppilaana Luojan edessä.

Aili Salo

Näin kirjoittaa Aili elämisensä lähes neljänkymmenen vuoden kokemisesta. Luonto on sanoin kuvaamattoman kaunis, kun on tyyni järven pinta ja on ympärillä rauhallista. Jos ei ole mihinkään kiirettä, olohan tuntuu ihan taivaalliselta. Mutta kun jatkuvasti joutuu elämään ja kokemaan erilaiset tuulet ja tuiskut, ei osaa sanoin kuvailla, miltä se joskus tuntuu, ainakin näin sivusta ajatellen. Silloin kun kohtaa sairaus ja tarvitsee ambulanssia ja hyvin äkkiä, kokee olevansa Luojan armoilla. Aililla ja Viimolla on kokemuksia siitäkin, onhan se ollut joskus hiuskarvan varassa. Jos sattuu myrsky vielä parhaimmillaan puhaltamaan pohjoisesta, Silloin täytyy olla hyvin kokenut veneilijä, jos aikoo selvitä. Kelirikkoaika on pahinta, kun pääsee vain veneen kanssa jäätä särkemällä. Ja sitä kestää joskus pitkäänkin ja useita kertoja samana syksynä. Siinä ohessa monen pitää vielä hankkia elantokin. Pitkän kokemuksen avulla se onnistuu valittamatta. Ja vielä niin moneen vapaaehtoiseen lähtöön ovat Aili ja Viimo valmiita lähtemään. Olen itsekin aikanaan kokenut tätää luonnon armoilla elämistä, että ehkä osaan vähän kuvitella.
Tämän talven jäätön järvi on historiallista, sitä ei ole sattunut minun elämän aikana. Päijänne jäätyi 20. päivänä tammikuuta. Ei silloinkaan vielä kokonaan. Nyt helmikuun puolella on jo tosi pakkaset. Juho Virtanen kertoi kerran haastattelussa, että 1928 oli sellainen talvi, että satoi lumen vasta tammikuun lopulla. Tokkopa sitä oli sitten jäätäkään. Näin ne vuodet eivät ole veljeksiä.

KMK

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
2 /2001 helmikuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Suolakala, leipä ja kannu
hapanta kaljaa, sillä renki jo
seuraavaan ateriaan pärjää,
sanoi emäntä.