Putkilahden kylähistoriahanke

Jo vuosikymmeniä on ollut ilmassa Putkilahden kylähistoriahanke, mutta nyt se on vasta muuttumassa todellisuudeksi. Nimittäin kahtena talvena on kokoontunut Putkilahden kylähistoriatyöryhmä Pohjois-Päijänteen Kansalaisopiston puitteissa. Ajatuksen kylähistorian tarpeellisuudesta on tuonut julki monet kyläläiset ja ulkopuoliset vaikuttajat. Onhan Putkilahti merkittävä kylä; vanha edelläkävijä ja vuoden kylä Suomessa 1995. Sellaiset henkilöt kuin Veikko Hakanen, Pekka Pakkanen , Kirsti ja Reino Koskinen ovat luoneet pohjaa tälle kylähistoriahankkeelle. Usein myös Veikko Riikosen ja allekirjoittaneen kesken kalareissuilla heräsi ajatuksia kylähistorian tarpeellisuudesta. Ei sovi unohtaa kansalaisopiston rehtorin Pirkko Savisen erittäin lämmintä suhtautumista asiaa kohtaan.

Historiahankkeen ensivaiheessa kaksi vuotta sitten historiatyöryhmä perustettiin. Vetäjäksi valittiin allekirjoittanut. Ensimmäinen kokous pidettiin Koskisilla, mutta muutoin kokoonnuttiin etupäässä Putkilahden kansakoululla. Laadittiin jonkunmoinen kolmen vuoden projektisuunnitelma. Ensimmäisen talven syyspuoli perehdyttäisiin aiheeseen käymällä läpi jo olevia kylähistorioita ja niiden laatimistapoja. Kevätpuolella tulisi vuoroon putkilahtelaisten haastattelut, jota jatkuisi myös seuraavana syksynä. Viimekeväänä piti valmistua ensimmäiset tekstiraakileet, joita tultaisiin muokkaamaan tulevana vuonna. Olkoon lopputulos kyläkirja tai historia, sen on määrä valmistua 2003-2004.

Historiapiiri kokoontui Aune ja Uolevi Turusen luona Könkkölässä 5.4.2002. Kuvassa vasemmalta Eero Rantanen, Uolevi Turunen, Reino Koskinen, Kirsti Koskinen, Aimo Elfvengren, Enna-Liisa Sorsa, Lahja Elfvengren, Oiva Saarinen, Aune Turunen, Osmo Kaitalehto, Aulis Hakanen ja Tellervo Kaitalehto.

(Klikkaa tästä täysikokoinen kuva.)

Aikataulussa on suurin piirtein pysytty. Ensimmäiset tekstit ovat valmistuneet. Työskentely on tapahtunut työryhmissä. Kullekin tärkeimmälle historian osa-alueelle kuten maatalouteen, metsätalouteen, liikenteeseen, kalastukseen ja kulttuuriin perustettiin omat työryhmänsä, joissa ovat nimetyt vastuuhenkilöt ja heillä 3-4 avustajaa. Työryhmän vetäjiä ovat mm. Kirsti ja Reino Koskinen, Oiva Saarinen, Veikko Riikonen, Enna-Liisa Sorsa ja Uolevi Turunen. Yhteisenä sihteereinä ovat toimineet Aune Turunen ja Kirsti Koskinen jotka ovat laatineet jokaisesta kokouksesta pöytäkirjan. Kokouksiin on kutsuttu kyläläisiä, jotka tuntevat erikoisen hyvin kulloinkin käsiteltävän asian. Koulun lisäksi on kokoonnuttu myös joissakin kylän taloissa, jos asian käsittely on sitä erityisesti vaatinut. Viime kevään aikana on käyty Aili ja Viimo Salon vieraana Kilvensalossa, Esko ja Leila Kaurasen pienviljelystilalla Töppöspohjalla, opettaja Kaisa Reinan talossa Reinanpohjalla, Aili Nevalaisen kotona Purolassa, Uolevi ja Aune Turusella Vaarussa Oittilan puolella, Pohjolan talon museossa ja maakunta-arkistossa Jyväskylässä. Kiitän kaikkia em. paikkojen isäntäväkeä vieraanvaraisuudesta. Työvuosi päätettiin arkistopäivän päätteeksi allekirjoittaneella Jyskässä. Lämmintä kesää kaikille! Nähdään ensi syksynä.

opettajanne
Osmo Kaitalehto

J.K. Tärkeää.
Nyt tarvitsemme Putkilahtea koskevia valokuvia. Etenkin vanhoja työkuvia. Ennen toista maailmansotaa otettuja erikoisesti. Kuvat voi toimittaa Valto Koskiselle, joka tallentaa kuvat tietokoneelle sähköisessä muodossa kirjan julkaisua varten. Kuvat saa heti tallentamisen jälkeen takaisin. Tuokaa näytille, katsotaan yhdessä. Jos olet kiinnostunut talosi historian julkistamisesta, laita tiedot paperille. Kaikkea ei työryhmä kerkeä etsiä.

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
6 /2002 kesäkuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Paremmalle kerjättykin leipä maistuu kuin varastettu, oli vanha sanonta Putkilahdessa aikoinaan.