Kesätapahtumia seurakunnan puitteissa

Heinäkuun 14. päivänä vietettiin Mutasen "Ehtikkojuhlia". Ehtikkojuhlat alkoivat rukoushuoneessa pidettävällä kirkkotilaisuudella. Rovasti Raija Ikonen saarnasi ja Jukka Heinonen toimi kanttorina. Kirkon jälkeen siirryimme leirikeskukseen syömään hyvin maittavaa hirvikeittoa ja kahvia. Tämän jälkeen alkoi ohjelmallinen tilaisuus.

Ruotsissa asuvat Elisabet, Sonja ja Sarah Tiainen esittivät viulun soittoa Ehtikkojuhlilla.

(Klikkaa tästä täysikokoinen kuva)

Lähetyssihteeri Helena Hakala piti alkurukouksen jonka jälkeen Ruotsissa asuvat Elisabet, Sonja ja Sarah Tiainen esittivät viulun soittoa. Allekirjoittanut kertoi entisestä hengellisestä vaikuttajasta sokeasta Mikosta. Aili ja Viimo Salo lauloivat hengellisiä lauluja. Helena kertoi terveisiä lähetysmailta. Opettaja Anja Ojala puhui. Näin oli perinteinen Ehtikkojuhla vietetty. Nykyisin ei sinne riennä niin suurta porukkaa ihmisiä kuin ennen vanhaan. Ajat ovat toiset, tapahtumia on tänä päivänä monenlaisia ja väki on vähentynyt maaseudulta.

Perinteistä rantailtaa vietettiin jälleen Salmensuussa 23. päivänä heinäkuuta. Iltapäivän sade ehkä säikäytti, ettei väkeä tullut niin paljon kuin ennen. Ehkä yli neljäkymmentä oli mukana. Mukaan oli ehtinyt kirkkoherra Timo Iskala, rovasti Hannes Torkki ja teologi Riitta-Helena Koskinen, jotka kaikki käyttivät puheen vuoron. Diakonissa Kirsi Pakanen säesti yhteislaulua. Aili ja Viimo lauloivat yhdessä. Lopuksi oli vielä niitä leikkimielisiä kilpailuja, jotka tuottavat aina rahaa lähetys- ja diakoniatyön hyväksi.

Rantailta Viimo ja Aili Salon luona Salmensuussa kokosi sanan ääreen yli neljänkymmenen kuulijan joukon.

(Täysikokoinen kuva)

Ilta oli sateen jälkeen todella kaunis, ja järven pinta oli tyyni. Taivaanisä oli jälleen järjestänyt parhaimmat puitteet kirkkoillan pitopaikaksi. Kiitos Ailille ja Viimolle, kun vuodesta toiseen jaksavat järjestää tämän miellyttävän tilaisuuden.

Kirsti Koskinen

Etusivulle...

Julkaistu
Putkilahden
kylälehdessä:
9 /2002 syyskuu





Sivun alkuun...

Palautelomake

Kyläsepän kuulemia

Älä tietoisesti toisesta valheellista lausuntoa anna, sen elämä sinulle kostaa.