www.putkilahti.net
Etusivu Perustietoja Palvelut Tapahtumat Kyläseura
Valo ja kevään tulo piristää

Talven selkä on taittunut ja olemme vahvasti matkalla kohti kevättä. Aamulla töihin lähtiessä valon kajastus on jo sen verran kirkastanut aamua ettei pihavalaistusta tarvita. Kevättä kohden mennään ja jokainen päivä tuo valoa lisää. Huolimatta tänäänkin miltei kolmenkymmenen asteen paukkuvasta pakkasesta, mieli tekee ulos ja lenkille nauttimaan liikunnan iloista. Nyt on aika talvisille harrasteille niin metsässä kuin rinteilläkin. Pilkkikausi kutsuu järvien jäille ja hiihtoladut maastolenkeille. Ei muuta kuin menoksi vaan.

Kevätvaalit lähestyvät
Eduskuntavaalit lähestyvät myös. Maaliskuun puolivälissä valitaan jälleen kaksisataa kansanedustajaa päättämään maamme suuntaviivoista. Näin vaalien alla kylällämmekin vierailee useita kansanedustajiksi pyrkiviä henkilöitä kertomassa omista ja puolueidensa tavoitteista mikäli tulevat valituiksi. Kannattaa irrottautua sen verran arjen rutiineista ja poiketa kuuntelemassa yli puoluerajojen, mitä heillä on tarjottavana ja ennen kaikkea on hyvä pistää ehdokkaat tenttiin tarkoitusperistä ja toimenpiteistä, joilla maata pyritään luotsaamaan eteenpäin.

Vaaleissa on vaikea valita itselleen mieleistä henkilöä, mikäli ei ole yhtään selvittänyt, mitä ehdokkaalta haluaa. Pelkkä ulkonäkö ja mielikuva ei saisi ratkaista. Käykää kaikki kyselemässä ja seuratkaa keskustelua. Ennen kaikkea vaaleissa kannattaa ja pitää äänestää, sillä ainoastaan siten voi vaikuttaa maan asioihin.

Putkilahden koululla äänestetään varsinaisena vaalipäivänä kuten aina ennenkin. Ennakkoäänestysmahdollisuus on ainoastaan kirkonkylässä kunnanvirastolla. Kotiäänestyskin on mahdollista, mikäli riittävän ajoissa ennen vaaleja on perustellusta syystä muistanut keskusvaalilautakunnalta sitä anoa.

Hiihtolomaviikko lähestyy
Koululaisten hiihtolomaviikko ajoittuu helmikuun viimeiselle viikolle täällä meillä. Viikon aikana tarjotaan mahdollisuuksia hiihtoon, luisteluun, pallopelien pelaamiseen, uintiretkeä Nokian Edeniin ja mäenlaskua. Pilkkiminen on jokamiehen oikeus, johon meillä on verrattomat vedet. Kaikki joukolla liikkeelle hiihtoloman aikana nauttimaan Putkilahden antimista.

Putkilahdessa 1.2.2003
Anne-Maria Perttula

[Putkilahden kylälehden 2/helmikuu 2003 pääkirjoitus]

Nuorisoseura
 
Urheiluseura
 
Koulupuistohanke